Sosiaaliset vaikutukset
Apetit on tunnistanut suoriksi sidosryhmikseen asiakkaat, henkilöstön, viljelijät, omistajat, kumppanit, tavaran ja palveluiden tuottajat sekä jotkin valvovat viranomaiset. Yhtiön välillisiä sidosryhmiä ovat esimerkiksi paikallisyhteisöt, media, yhteiskunta, alihankkijat sekä oppilaitokset ja etujärjestöt.
Apetitin toiminnan sosiaaliset vaikutukset ulottuvat arvoketjun eri osiin: hankintaketjussa alkutuotannossa toimiviin ihmisiin ja tuotteiden loppukäyttäjiin. Sosiaalisten vaikutusten riskejä arvioidaan osana riskinhallintapolitiikkaa. Kriittisimpiä sosiaalisten vaikutusten riskejä ovat ihmisoikeuksien ja lasten oikeuksien toteutuminen eri osissa yhtiön arvoketjua.
Apetitin toiminta vaikuttaa suoran työllistämisen lisäksi välillisesti tuotantopaikkakuntien läheisyydessä mm. yhtiön tekemien raaka-aine-, tavara- ja palveluhankintojen kautta. Apetit on keskittänyt tuki- ja sponsorointitoimintaansa paikkakunnille, joilla yhtiön tuotantolaitokset sijaitsevat. Esimerkiksi liikuntapaikoille myönnettyjen tukien lisäksi Apetit on valinnut jokaiselta tuotantopaikkakunnaltaan kummijoukkueen, jonka toimintaa tuetaan rahallisesti.
Apetit tekee myös yhteistyötä erilaisissa alkutuotantoon liittyvissä tutkimus- ja kehitysprojekteissa muun muassa Baltic Sea Action Groupin ja Pyhäjärvi-instituutin kanssa. Hankkeisiin liittyvää tutkimustyötä tehdään myös Apetitin Räpin koetilalla.
Apetitin tuottamat, pääosin kasvis- ja kalapohjaiset tuotteet ovat osaltaan mahdollistamassa kuluttajien kestäviä ja hyvinvointia lisääviä ruokailutottumuksia.
Apetitin henkilöstö työskentelee Suomessa ja Ruotsissa konsernin tuotantolaitoksissa tai muilla Suomen toimipisteillä. Elintarviketeollisuudessa on Suomessa poikkeuksellisen korkea naisten osuus muihin teollisuudenaloihin verrattuna.