Henkilöstö

Vuoden 2025 lopussa Apetit työllisti 372 henkeä Suomessa ja Ruotsissa. Suurin osa työntekijöistä on Suomessa. Kokoaikaiseksi muutettuna henkilöstön määrä vuonna 2025 oli 321 henkilöä. Apetitin Säkylän tehtaalla sekä Ruotsin tehtaalla Bjuvissa työntekijöiden määrässä on satokauden mukaan sesonkivaihtelua. Määräaikaisten työntekijöiden määrä kasvaa satokauden mukaisesti noin puolen vuoden ajaksi. Vuoden 2025 lopussa määräaikaisten työsuhteiden määrä oli noin 20 % kaikista työsuhteista. Vuoden lopussa henkilöstöstä 33 % oli toimihenkilöitä ja 67 % työntekijöitä. Apetit ei käytä merkittävästi yrityksen ulkopuolista työvoimaa, kuten vuokratyövoimaa. Konsernissa työskenteli kuusi vuokratyöntekijää vuoden aikana. Kaikki Apetitin työntekijät ovat työehtosopimusten piirissä, ylemmillä toimihenkilöillä on perussopimus. Apetit noudattaa kaikissa henkilöstöön liittyvissä kysymyksissä Suomen ja Ruotsin työlainsäädäntöä ja alan ammattiliittojen sopimuksia.

Omaan henkilöstöön liittyvät olennaiset vaikutukset koskevat erityisesti työoloja, yhdenvertaista kohtelua ja mahdollisuuksia työyhteisössä. Työterveys ja -turvallisuus on keskeinen teema, sillä esimerkiksi työtapaturmat, tuki- ja liikuntaelinsairaudet, työn kausiluonteisuus ja ajoittain hektinen työtahti voivat heikentää työntekijöiden fyysistä ja psykologista hyvinvointia. Toisaalta ennaltaehkäisevät työterveyspalvelut, ennakoitu työmäärän hallinta sekä tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä voivat edistää henkilöstön terveyttä, jaksamista ja motivaatiota. Myös työpaikan inklusiivisuus, oikeudenmukaiset etenemis- ja kouluttautumismahdollisuudet sekä kilpailukykyinen kompensaatio voivat vahvistavaa työntekijöiden hyvinvointia ja kokemusta työn merkityksellisyydestä.

Apetitin toimintapolitiikka, eettiset periaatteet sekä henkilöstöstrategia ohjaavat ja tukevat henkilöstöön liittyvää tavoitteellista toimintaa. Apetitin eettiset periaatteet ohjaavat toimintaa kaikissa liiketoiminnoissa ja koskevat kaikkia Apetitin työntekijöitä. Eettisissä periaatteissa käsitellään muun muassa tasapuolista kohtelua, henkilöstön osaamisen kehittämistä sekä avointa ja osallistuvaa vuorovaikutusta sekä työturvallisuutta ja hyvinvointia. Työpaikalla ei suvaita minkäänlaista syrjintää, uhkailua, häirintää tai loukkauksia. Eettinen ohjeistus koulutetaan jokaiselle työntekijälle. Apetit-konsernilla on käytössä ilmoituskanava, johon voi ilmoittaa anonyymisti epäillyistä väärinkäytöksistä ja yhtiön eettisten periaatteiden rikkomisesta. Ilmoituksia voivat tehdä sekä Apetitin omat työntekijät että kaikki Apetitin sidosryhmien edustajat.

Apetitin henkilöstöstrategian painopistealueet ovat arvoihin ja yrityskulttuuriin pohjautuva vastuullinen johtaminen, työvoiman saatavuuden varmistaminen pito- ja vetovoimatekijöihin panostamalla, työssä jaksamisen ja työhyvinvoinnin vahvistaminen työkykyjohtamisen laajalla keinovalikoimalla sekä strategisen ja kriittisen osaamisen jatkuva kehittäminen. Apetitin tavoitteena on, että jokainen tuntee työnsä tavoitteet sekä kokee voivansa hyödyntää vahvuuksiaan ja osaamistaan omassa työssään. Tärkeää on, että apetitlaiset voivat tehdä palkitsevaa ja itselleen merkityksellistä työtä kannustavassa ja innostavassa työilmapiirissä.

Yhdenvertaisuus

Apetitin tavoitteena on olla reilu työnantaja ja antaa kaikille työntekijöilleen yhdenvertaiset mahdollisuudet kehittyä urallaan. Apetitin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman avulla edistetään henkilöstön yhdenvertaista kohtelua. Elintarviketeollisuudessa on Suomessa poikkeuksellisen korkea naisten osuus muihin teollisuudenaloihin verrattuna. Apetit-konsernin koko henkilöstöstä naisten osuus on 46 prosenttia ja työntekijöistä naisten osuus on 42 prosenttia.

Osaamisen kehittäminen

Yksi henkilöstön kehittämisen tärkeimmistä tavoitteista on riittävien ja oikeanlaisten kyvykkyyksien turvaaminen. Henkilöstön keskeiset osaamisalueet Apetitilla ovat asiakkuuksien johtaminen, tuotekehitysosaaminen, tuotanto-, työturvallisuus- ja laatuosaaminen sekä esihenkilö- ja työyhteisötaidot. Konsernissa kehitetään osaamista muun muassa sisäisen verkko-oppimisympäristön kautta sekä ulkoisten koulutusten avulla. Vuosittaisen koulutussuunnitelman avulla kartoitetaan työntekijöiden koulutustarpeet.

Työntekijöiden kehittymistä ja tavoitteita seurataan ja tuetaan vuosittaisilla kehityskeskusteluilla. Kaikki Apetitin työntekijät kuuluvat kehityskeskusteluiden piiriin. Vuonna 2025 kehityskeskusteluista toteutui yhteensä 74 %. Kehityskeskustelujen toteutumisessa ja kirjaamisessa on suuri ero toimihenkilöiden ja työntekijöiden välillä, toimihenkilöiden osalta kehityskeskustelujen toteutumisprosentti oli 89 % ja työntekijöiden osalta 65 %.

Työtyytyväisyys

Apetit seuraa henkilöstön työhyvinvointia ja -tyytyväisyyttä muun muassa koko konsernin kattavalla henkilöstökyselyllä. Maaliskuussa 2025 toteutetun henkilöstökyselyn vastausprosentti säilyi aikaisemmalla tasolla ja oli 70 %. Vastauksissa henkilöstö arvioi kokemustaan esimerkiksi omasta työkyvystä, työympäristöstä, työilmapiiristä ja -turvallisuudesta, oman työn sisällöstä sekä esihenkilötyöstä. Kyselyn mukaan apetitlaiset kokivat vahvuuksiksi oman toiminnan vaikutukset työilmapiiriin, yhteistyön lähiesihenkilön kanssa, oman sitoutumisen työskentelemään Apetitilla sekä turvallisen työympäristön. Kehityskohteiksi koettiin palautekulttuuri sekä osaamisen kehittäminen.