Apetit - 75 vuotta kotimaista kasvipohjaista ruokaa

Apetit - 75 vuotta kotimaista kasvipohjaista ruokaa

Apetitin juuret juontuvat Länsi-Suomen sokeritehtaan perustamiseen vuonna 1950. Jo 75 vuotta kestänyt ja yhä jatkuva kehitysmatka on vienyt Apetitin sokerin tuottajasta kasvipohjaisiin ruokaratkaisuihin erikoistuneeksi yhtiöksi. Vuonna 2025 Apetit on ruokatrendien ja ravitsemussuositusten ytimessä: pääosin kasvipohjaisia vihannes- ja ruokapakasteita sekä kasviöljyjä sisältävä tuotevalikoima vastaa vallitseviin ruokatrendeihin, vastuulliseen syömiseen ja ravitsemussuosituksiin.

Sokerista pakastealtaan klassikoihin

Apetitin historia alkaa Länsi-Suomen sokeritehtaan perustamiskirjan allekirjoittamisesta 17.3.1950. Sokerijuurikkaasta alkanut sopimusviljelymalli todettiin toimivaksi, ja sitä laajennettiin muihin ruokakasveihin jo 1960-luvulla. Yhteiskunnallinen murros lisäsi valmisruokien kysyntää arjessa ja Säkylässä ryhdyttiin valmistamaan pakasteita ja säilykkeitä.

Sekä tuotekehityksen että kestävien viljelymenetelmien tueksi tehdään tutkimustyötä Apetitin omalla Räpin koetilalla, joka hankittiin sokerijuurikkaan tutkimustoimintaan jo vuonna 1954. Sittemmin tutkimustoiminta laajeni myös muihin sopimusviljeltäviin kasveihin sekä uusien lajikkeiden ja viljelymenetelmien koeviljelyyn.

Vuosien varrella Apetit on tullut tutuksi erityisesti pakastealtaan klassikoista. Klassiset tuotteet, kuten Apetit Herne-maissi-paprika ja Apetit Kotimainen Peruna-sipulisekoitus ovat olleet kaupoissa 1980-luvulta lähtien. Myös Apetit Kruunusekoitus ja Apetit Kotimainen Peruna & keittokasvis -sekoitus ovat olleet myynnissä kymmeniä vuosia. 

Räpin koetilalla tehtyjen tutkimusten tulosten perusteella kehitetään Apetit Vastuuviljely -menetelmää, jota kaikki Apetitin sopimusviljelijät ovat sitoutuneet noudattamaan. Viime vuosina Räpillä on tehty myös rypsin ja rapsin viljelykokeita osana RypsiRapsi-foorumia.

Ikoninen pakasteherne tunnetaan kotimaassa ja maailmalla


Apetitin pakastekasviksista ikonisin ja sopimusviljelypinta-alaltaan suurin on kotimainen pakasteherne. Suomalainen pakasteherne on Apetitin tunnetuin tuote myös kansainvälisesti.

Suomen valoisa ja leuto kesä tarjoaa herneelle erityiset kasvuolosuhteet ja pitkän kasvukauden. Herneen matka pellolta pakkaseen vie vain noin kaksi tuntia, minkä ansiosta se on taatusti tuoreena pakastettu. Tuoreus, makeus ja kirkkaan vihreä väri tekevät suomalaisesta pakasteherneestä halutun tuotteen maailmalla. Pisin vientihistoria pakasteherneellä on Italiaan.

”Kotimainen pakasteherne on todella poikkeuksellinen tuote, jonka arvostusta ei voi väheksyä. Ulkomaiset asiakkaamme ovat ihmetelleet, miten herneemme voivat olla niin makeita ja kirkkaan vihreitä. Ihastusta aiheuttaa ajatus siitä, että Suomen pitkät ja valoisat yöt vaikuttavat niin merkittävästi herneen erityisominaisuuksiin”, Apetitin vientipäällikkö Johanna Heikkinen kuvailee.

Paistikkaasta kasvisjauhikseen ja tulevaisuuden kasviproteiinituotteisiin

1990-luvulla pakasteiden myynti kasvoi jopa kaupan kasvua nopeammin: kiivaimpina vuosina lähes 15 prosentin vuosivauhtia. Apetit johti tuotekategorian kasvua uutuuksilla ja vahvoilla tuotteillaan. 

Apetitin tuotekehitys toi pakastealtaaseen pakastevihannesten lisäksi arjen helpotukseksi ruokapakasteita: käyttövalmiita pihvejä ja pyöryköitä, keittoja sekä pizzoja. Yli 25 vuoden ikään ovat ehtineet muun muassa Apetit Kotimainen Pinaattikeitto sekä Apetit Hawai Twin -pakastepizza.

Kasvispohjaisten pihvien ja pyöryköiden valikoima on vuosien mittaan kasvanut ja kehittynyt. Yksi Apetitin pitkäikäisimmistä ruokapakasteista on vuonna 1997 kauppoihin tullut Porkkanapihvi. Alkujaan tuotteen nimi oli varsin mutkaton: Paistikas. Kasviproteiinituotteiden kysynnän lisääntyessä Apetit lanseerasi vuonna 2017 Kasvisjauhis-tuoteperheen. Sen suosituin tuote, herneproteiinipohjainen Apetit Kasvisjauhis Crispy Chick –pihvi, on kasvattanut suosiotaan vuosi vuodelta.

”Haluamme lisätä kotimaisten kasviproteiinien käyttöä. Selvitämme mahdollisuutta kotimaisen herneproteiinin tuottamiseen ja edistämme rypsistä ja rapsista valmistettavan BlackGrain From Yellow Fields –rapsijauheen hanketta”, Apetitin viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Miika Kemilä kertoo.


Historia:

  • Länsi-Suomen Sokeritehdas Oy:n perustamiskirja allekirjoitettiin 17.3.1950
  • Sokeritehdas pyöri vain osan vuodesta, joten konepajatoiminnasta haettiin ympärivuotista työtä​ ja kasvua. Konepajatoiminta oli vuosikymmenien ajan keskeinen osa toimintaa. Siitä luovuttiin vuonna 2004.
  • Laajentuminen muihin ruokakasveihin alkoi vuonna 1960. Sokerijuurikkaalle toimivaksi todettu sopimusviljelymalli otetiin käyttöön muillakin ruokakasveilla. Pakastetehtaan nurkkapaalut iskettiin 1960-luvulla.
  • 1960-luvun puolivälissä sokeritehtaan taimitutkimuksesta poiki uutta kansainvälistä liiketoimintaa. Lännen Plant Systems myytiin vuonna 2005.
  • 1973 nimi muuttui Lännen Tehtaat Oy:ksi.
  • 1990 Lännen Tehtaat ja Cultor perustivat yhdessä Sucros Oy:n, joka jatkoi sokeriliiketoimintaa. Lännen Tehtaat ja sittemmin Apetit omistaa 20 % Sucroksesta.
  • Apetit-brändi hankittiin Ingmanilta vuonna 1995.
  • Pudasjärven pakastepizzatehdas tuli osaksi Apetit-konsernia vuonna 1998
  • Vuonna 2005 toiminta laajeni kasviöljyjen ja öljykasvirehujen suuntaan, kun Kantvikin kasviöljypuristamo tuli osaksi konsernia.
  • Brändistä yhtiön nimi: yhtiökokous päätti vaihtaa yhtiön nimen Lännen tehtaista Apetitiksi vuonna 2013.

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja ja jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä sekä rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä.