Ellan matkassa Los Angelesiin - Apetit ja Ella Junnila jatkavat yhteistyötään vuoden 2028 olympialaisiin

Ellan matkassa Los Angelesiin - Apetit ja Ella Junnila jatkavat yhteistyötään vuoden 2028 olympialaisiin

Apetit ja korkeushyppääjä Ella Junnila ovat sopineet Los Angelesin vuoden 2028 kesäolympialaisiin asti ulottuvasta yhteistyöstä. Apetitin ja Junnilan yhteistyö käynnistyi vuonna 2021.

Suomen kirkkaimpiin yleisurheilutähtiin kuuluva ja Tampereen Pyrintöä edustava Junnila kokee yhteistyön Apetitin kanssa luontevaksi arvomaailmansa vuoksi.

"Apetit on kotimaisen ruoantuotannon vastuullinen toimija, jonka arvot sopivat omiin arvoihini. Taustani maatilan kasvattina tuo aiheen lähelle sydäntä”, Junnila sanoo.

”Ella on erinomainen esikuva arvojensa ja niiden pohjalta toimimisen kautta. Yhteistyön luontevuutta syventää Ellan suhtautuminen ja innostus kotimaiseen ruokaan ja kestävään syömiseen. Olemme erittäin iloisia, että pääsemme jatkamaan matkaa Ellan kanssa kohti Los Angelesin olympialaisia”, Apetitin toimitusjohtaja Esa Mäki sanoo.

Jesse Väänänen

Kohti Los Angelesia

Korkeushypyn hallitseva Suomen ennätyksen haltija ja arvokisamitalisti tähtää kohti Los Angelesia ja vuoden 2028 olympialaisia.

"Tavoitteena on olla paras mahdollinen versio urheilijana vuoden 2028 Olympialaisissa ja Apetit tukee minua sillä matkalla”, Junnila kertoo.

Apetitin ja Junnilan yhteistyön myötä Junnilan matkaa kohti Los Angelesin olympialaisia seurataan myös Apetitin kanavissa.

”Haluamme tuoda esiin sen määrätietoisen ja kokonaisvaltaisen työn, mitä korkeushypyn kaltaisessa lajissa pärjääminen korkeimmalla mahdollisella tasolla tarkoittaa – terveellistä ja laadukasta ruokavaliota unohtamatta”, Mäki kertoo.

"Pitkä yhteistyö tuo turvaa ja vakautta. Urheilu on välillä arvaamatonta, joten vakaa yhteistyökumppani on kultaakin kalliimpi”, Junnila toteaa.


Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja ja jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä sekä rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä.