Apetit jatkaa systemaattista materiaalitehokkuuden kehittämistä - materiaalikatselmus käynnistyy Säkylän ruokapakastetehtaalla

Apetit jatkaa systemaattista materiaalitehokkuuden kehittämistä - materiaalikatselmus käynnistyy Säkylän ruokapakastetehtaalla

Apetit Oyj, lehdistötiedote 13.10.2020 klo 10.00

Apetit käynnistää materiaalitehokkuuskatselmuksen Säkylän ruokapakastetehtaalla. Katselmuksessa käydään tuotantolaitoksen materiaalivirrat systemaattisesti läpi tavoitteena löytää konkreettisia parannustoimia, jotka johtavat hävikin vähentämiseen, sivuvirtojen parempaan hyödyntämiseen sekä kustannussäästöihin.

”Materiaalikatselmus on meille hyvä työkalu toiminnan edelleen tehostamiseen ja materiaalivirtojen hallintaan. Sen tuloksena yhdistyy meille kaksi olennaista tavoitetta: materiaalitehokkuuden ja samalla kannattavuuden paraneminen sekä tuotannon ympäristövaikutusten pienentäminen”, sanoo Apetitin tuotanto- ja hankintajohtaja Ari Kulmala.

Kulmalan mukaan materiaalitehokkuuden parantamiseksi on jo tehty konkreettisia toimenpiteitä.

”Kuluvan vuoden aikana olemme edistäneet materiaalivirtojen seurantaa tuotannon eri vaiheissa. Seurannan tehostumisen ansiosta meillä on aiempaa parempi ymmärrys esimerkiksi vedenkulutuksesta sekä raaka-ainekäytöstä”, hän jatkaa.

Materiaalikatselmuksen toteuttaminen Säkylän tehtaalla on osa elintarvikealan materiaalitehokkuussitoumusta, johon Apetit liittyi tammikuussa 2020. Sitoumuksen tavoitteiksi Apetit on asettanut raaka-ainekäytön tehokkuuden parantamisen, sekajätteen määrän pienentämisen sekä vedenkulutuksen vähentämisen.

”Vastuullisia tekoja on yksi Apetitin strategisista painopistealueista. Materiaalitehokkuus on hyvä esimerkki siitä, miten lähestymme yritysvastuullemme asetettuja tavoitteita konkreettisin toimenpitein”, sanoo viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Sanna Väisänen.

Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumus

Elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksella vähennetään ruoan valmistuksen, jakelun ja kulutuksen ympäristövaikutuksia.

Sitoumuksen vuosille 2019–2021 ovat allekirjoittaneet maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö sekä ympäristöministeriö yhdessä Elintarviketeollisuusliitto ry:n, Päivittäistavarakauppa ry:n ja Suomen Pakkausyhdistys ry:n kanssa.

Lue lisää elintarvikealan materiaalitehokkuuden sitoumuksesta täältä.

Lisätietoja:

Sanna Väisänen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, puh. 010 402 4041

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä, maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Apetit-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 313 miljoonaa euroa. Lue meistä lisää osoitteessa apetit.fi.


Liittyvät artikkelit