Öljykasvimarkkinoiden näkymiä 6/2023

Öljykasvimarkkinoiden näkymiä 6/2023

Kotimaan markkinat

Kotimaisen rypsin ja rapsin kysyntä on vahvaa. Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamolla käytetään ensisijaisesti kotimaista raaka-ainetta ja tuontitavaraa vain sen verran kuin on välttämätöntä. Kotimaisten öljykasvien ennakoitu viljelypinta-ala on Suomessa harmillisen pieni. Tulevaan kasvukauteen lähdetään varsin pienillä alkuvarastoilla. Suomessa ei voi syntyä rypsin ja rapsin ylituotantotilannetta, koska koko EU on alituotantoaluetta. Kotimaista öljyä menisi enemmän, kun sitä saadaan tällä hetkellä puristettua. Asiakkaat eivät kuitenkaan olla valmiita maksamaan siitä maailmanmarkkinahintaa enempää.

Öljykasvimarkkinat Euroopassa

Euroopan rapsisadon kaudelle 2023 – 2024 ennustetaan olevan samalla tasolla kuin kaudella 2022 –  2023. USDA:n toukokuisen ennusteen mukaan EU 27- alueen kokonaissato tulisi olemaan 20,5 miljoonaa tonnia oltuaan 2022 – 2023 19,5 miljoonaa tonnia ja 2021 – 2022 vain 17,2 miljoonaa tonnia.

Baltiassa satonäkymät ovat kuivuuden vuoksi heikentyneet ja satoennusteita on laskettu. Ukrainan sodan vaikutuksia markkinoihin on vaikea ennakoida. Rapsisadon ennakoidaan kuitenkin putoavan edelleen ja siirtymää auringonkukkaan ennustetaan. Tulvat Ukrainassa vaikuttavat tarjontaan sillä jatkossa myös kasteluveden saanti vaikeutuu. Epävarmuus tulevan sadon osalta on lisääntynyt. Hintojen laskupaine on tällä hetkellä pienempi.

Öljykasvimarkkinat maailmalla

USDA ennustaa maailman rapsin ja canolan tuotannoksi kaudelle 2023 – 2024 87 miljoonaa tonnia. Tämä on edellisen satokauden tasolla. El Ninon ennustetaan tuovan mukanaan kuumuutta ja kovia sateita, jotka verottavat Australian ja Aasian maataloustuotantoa. Satokauden aikainen kuivuus vaivaa puolestaan pohjoista pallonpuoliskoa.

EU-alueelle tuodaan merkittäviä määriä öljykasveja Kanadasta ja Australiasta. Kanadan sadon ennakoidaan olevan 20 miljoonaa tonnia (vuonna 2022 19 miljoonaa tonnia). Australiassa sadon ennakoidaan putoavan 5,3 miljoonaan tonniin (vuonna 2022 8,3 miljoonaa tonnia).

Liittyvät artikkelit

Öljykasvitilanne 6/25

Syysöljykasvit talvehtineet hyvin Syysöljykasvit talvehtivat tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin vähälumisesta talvesta huolimatta. Lannoituksia päästiin tekemään ajoissa, eikä alkukevään pakkaset enää verottaneet kasvustoja. Sääolosuhteet ovat olleet melko täydelliset kaikille syysmuotoisille kasveille ja se näkyy rehevinä kasvustoina niin viljojen kuin öljykasvienkin osalta. Syysöljykasvien kuoriaispaine on ollut hyvin maltillinen ja monin paikoin niitä ei ole tarvinnut torjua lainkaan. Syysöljykasvit ovat lopettelemassa jo neljättä viikkoa kestänyttä kukintaansa. Kasvustot alkavat olla siinä pisteessä, että vain suuri raekuuro voi satoa enää viedä. Tänä syksynä onkin odotettavissa kovia satotuloksia syysöljykasveista. Onnistumiset kannustavat syysöljykasvien kylvöille myös tänä syksynä. Paljon kuitenkin riippuu kasvukauden etenemisestä ja siitä, onko heinä-elokuun taitteessa päästy aloittamaan puinteja. Kylvöt alkoivat ennätysaikaisin Kylvöt alkoivat tänä vuonna ennätysaikaisin, mutta pääsiäisen sateet ja sateita seurannut kylmä jakso laittoivat kylvöt tauolle. Monin paikoin kylvösesonki kestikin reippaat kaksi kuukautta. Ensin oli haasteita kuivuuden kanssa mutta nopeasti tilanne muuttui ja etenkin sänkimaiden kuivuminen oli hidasta. Kevätöljykasvien kylvöt ajoittuivat pitkälle aikajaksolle ja käytössä oli useampaa eri taktiikkaa aikaisesta kylvöstä myöhäistettyyn kylvöön. Pääsääntöisesti kevätöljykasvit ovat taimettuneet hyvin. Kosteutta ja lämpöä on riittänyt, joten kasvustot näyttävät kasvaneen kirpoilta karkuun. Kevätöljykasvien kuoriaispaineesta ei vielä ole täyttä tietoa ja siksi kasvustojen tarkkailu on tärkeää. VYR:n teettämän kylvöaikomusennusteen mukaan öljykasvipinta-alaan arvioitiin jopa 37 % kasvua. Öljykasvien siemenkauppa kävi hyvin ja pitkittyneestä kylvösesongista huolimatta öljykasvit saatiin maahan. Onkin lupa odottaa, että myös toteutuneissa aloissa on reipasta kasvua. Tarkempia tietoja pinta-aloista ja lajikejakaumista saadaan muutaman viikon kuluttua. Katsaus Euroopan öljykasvitilanteeseen Euroopan öljykasvitilanne on hieman kaksijakoinen. Edellinen sato jäi pieneksi (16,8 Mt) haastavien olosuhteiden vuoksi ja tulevaan kauteen lähdetään pienillä varastoilla. Viime syksynä päästiin kylvämään hyvissä olosuhteissa ja leuto talvi on ollut otollinen syysrapseille. Alkukevään kuivuus ja pakkasjaksot suurissa tuottajamaissa pudottivat hieman kokonaissatoennustetta. Euroopan öljykasvipinta-aloihin odotetaan noin 0,3 Mha kasvua, joka tulee pääasiassa Romaniasta, jossa pinta-alojen ja tuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan. Muualla pinta-alamuutokset ovat pieniä, mutta satotasojen odotetaan palaavaan normaalimmalle tasolle. Viimeisin Strategien Grainsin laatima kokonaissatoennuste päivittyi hieman alaspäin Etelä- ja Länsi-Euroopan kuivien olosuhteitten takia ja on nyt 18,6 Mt. Markkinatilanne näyttää öljykasvien suhteen suotuisalta. Hintasuhde vehnään on pidemmän aikaa ollut yli 2,5-kertainen. Öljykasvimarkkinoilla on kuluvan vuoden aikana tapahtunut paljon heiluntaa ja tämän odotetaan jatkuvan, jos maailmanpoliittinen tilanne pysyy yhtä epävarmana kuin se on tähän asti ollut.

Syysöljykasvien kukinta on ennätyksellisen vahvaa

Syysrypsit ja -rapsit talvehtivat Suomessa tänä vuonna monin paikoin erinomaisesti. Huhtikuun pakkaset verottivat kasvustoja jonkin verran, mutta silti monella tilalla päästään tänä vuonna nauttimaan onnistumisesta syysöljykasvien viljelyssä. Syitä hyvään tilanteeseen on monia. Syysrypsin ja -rapsin viljelyssä on tänä vuonna käsillä pitkään kaivattu laajempi onnistuminen. Hyviä öljykasvikasvustoja löytyy ympäri Suomen ja onnistumisia on saatu useilla eri lajikkeilla. Pitkä ja lämmin syksy mahdollisti hyväkuntoisten kasvustojen muodostumisen ja lähtötilanne talvehtimiseen oli loppuvuodesta 2024 erittäin hyvä. Talvi ei ollut erityisen kylmä, mutta varsinkin rannikkoseudulla lumettomat jaksot olivat syysöljykasveille riskialtista aikaa. Tästä huolimatta, mikäli syksyn kasvustot olivat hyvät ja pellon vesitalous kunnossa, kasvustot selvisivät talvesta monin paikoin hyvin. Tämä tapahtumaketju näkyy nyt keltaisena kukkamerenä syysöljykasvipelloilla. ”Muutaman haastavamman syysöljykasvivuoden jälkeen on hienoa, että tänä vuonna niiden potentiaali näyttäisi pääsevän oikeuksiinsa.”, toteaa Apetit Kasviöljyn kehityspäällikkö Mikko Kaase. ”Toivottavasti onnistumiset kannustavat syysöljykasvien kylvöille myös tulevana syksynä” Syysöljykasvien viljelijät joutuivat jännittämään kasvustojen talvenkestoa erityisesti huhtikuussa, jolloin lähes kymmenen asteen pakkaset kurittivat jo kasvuun lähteneitä kasvustoja. Tämän jälkeen seuraavana huolena olivat rapsikuoriaisten mahdolliset tuhot, mutta viileä kevät kiusasi niitäkin ja kuoriaisesiintymät jäivät monin paikoin hyvin vähäisiksi. Kevätkuivuuskaan ei ole päässyt tänä vuonna rasittamaan kasvustoja, vaan ne ovat saaneet vettä tasaisesti ja riittävästi. ”Syysöljykasvien sato tehdään syksyllä. Se on se perustekijä sille, että kasvustot talvehtivat hyvin. Toki vähän tarvitaan tuuriakin, mutta onnea kannattaa avittaa ja panostaa kasvuston perustamiseen”, vinkkaa Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Sauli Jaakkola. ”Toinen asia, minkä ehdottomasti pitää olla kunnossa, on pellon vesitalous. Mikäli vesi seisoo pellossa, voi olla varma, että siinä kohtaa ei syysrypsi tai -rapsi talvea kestä”, Jaakkola muistuttaa. Syysöljykasvien viljely on Suomessa verrattain harvinaista juurikin talvehtimisen epävarmuuden takia. Viljelykiinnostus on kuitenkin ollut hienoisessa kasvussa, kun monet viljelyn osatekijät ovat alkaneet entistä voimakkaammin ohjaamaan syysmuotoisten kasvien tuottamiseen. Syyrypsin ja -rapsin etuina on mm. kevätöljykasveja vähäisemmät tuholaisongelmat: useimmiten esimerkiksi rapsikuoriaisia ei tarvitse torjua kasvustoista lainkaan tai ainakin torjuntakertoja tarvitaan vähemmän. Monet viljelijät kokevat syysöljykasvien viljelyn mielekkääksi työhuippujen tasaantumisen takia, kun osan tilan kylvötöistä voi jättää kevätsesongin ulkopuolelle. Syysrypsin ja -rapsin satopotentiaali on myös houkutteleva: parhaimmillaan ne voivat tuottaa yli kaksinkertaisen sadon verrattuna kevätöljykasveihin. Tilojen viljelykiertojen monipuolistajina öljykasvit ovat ylipäätään erinomainen vaihtoehto ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden toteuttamiseksi syysrypsi ja -rapsi ovat kaikista viljelykasveista yksi kannattavimpia vaihtoehtoja.

Undantagstillstånd har beviljats för betning av rybs- och rapsutsäde för at...

Säkerhets- och kemikalieverket Tukes beviljade den 18.12.2024 undantagstillstånd för preparatet Buteo Start FS vid betning av våroljeväxtutsäde under våren 2025. Varför är användningen av betningsmedel nödvändig? Undantagstillståndet för användning av Buteo Start FS 480 vid betning ansöktes för att säkerställa kontinuiteten i odlingen av inhemska oljeväxter och för att trygga Finlands försörjningsberedskap. Våroljeväxter utsätts särskilt under groningsfasen för stort skadedjurstryck, där jordloppor utgör den största risken. Jordloppor kan förstöra unga plantor innan de ens nått jordytan, vilket i värsta fall kan leda till en total förlust av skörden. Betning med Buteo Start FS 480 har visat sig vara ett effektivt sätt att bekämpa dessa skadedjur och skydda grödorna under deras kritiska tidiga utvecklingsstadium. "Effektiv användning av betningsmedel är en avgörande faktor för odling av vårrybs och -raps i Finland. Erfarenheterna av det godkända betningsmedlet har varit positiva under flera år. Beroende på växtsäsongens förhållanden och skadedjurstrycket kan behovet av pyretroidbesprutning mot jordloppor minskas avsevärt eller helt elimineras," säger Mikko Kaase, utvecklingsspecialist vid Apetit Kasviöljy Oy. Våroljeväxter spelar en viktig roll för inhemsk odling och försörjningsberedskap Odlingen av våroljeväxter är en betydande del av Finlands jordbruk och spelar en nyckelroll för livsmedelsindustrins inhemska råvaruförsörjning och för försörjningsberedskapen. Under 2024 odlades våroljeväxter på cirka 38 000 hektar, och odlingens fortsättning är starkt beroende av effektiva och tillförlitliga växtskyddsmetoder. Vårrybs och vårraps har en central betydelse för självförsörjning och försörjningsberedskap. Denna betydelse har uppmärksammats bland aktörer i branschen, och undantagstillståndet har fått brett stöd från bland andra Centralförbundet för lant- och skogsbruksproducenter MTK rf, Svenska lantbruksproducenternas centralförbund SLC rf, representanter för livsmedels- och foderindustrin samt myndigheter som ansvarar för försörjningsberedskapen. Oljeväxter spelar en viktig roll i växtföljden, där de bidrar till att förbättra jordhälsan och odlingsmångfalden. Vårrybs och -raps är värdefulla förfrukter vilka förbättrar odlingsjordens bördighet och minskar sjukdomstrycket hos stråsäd. Undantagstillståndet för användning av Buteo Start FS 480