Hävikki pienemmäksi vihannespakasteilla – hävikkikokin tärkein työväline on luovuus

Hävikki pienemmäksi vihannespakasteilla – hävikkikokin tärkein työväline on luovuus

Valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään 12.-18.9. Hävikkiviikon tavoitteena on lisätä suomalaisten tietoisuutta ruokahävikistä ja sen vähentämisestä. Vihannespakasteet ovat herkullinen ja käytännöllinen keino pienentää kotitalouksien ruokahävikkiä. Apetitin vihannespakasteet ovat helppokäyttöisiä, sillä kaikki on valmiiksi pesty, kuorittu, pilkottu ja höyrytetty.

Pussista on helppo ottaa aterialle juuri tarvittava määrä kasviksia ja laittaa loput takaisin pakastimeen odottamaan seuraavaa käyttökertaa. Pakastetut kasvikset myös säilyvät kauemmin kuin tuoreet. Apetitin pakastevihannekset säilyvät tuoreina ja laadukkaina, sillä niiden matka pellolta pakkaseen tapahtuu nopeasti heti sadonkorjuun jälkeen. Kasvikset pakastetaan niiden ollessa parhaimmillaan, joten kauden kasviksia on helppo nauttia sadonkorjuutuoreena vuoden ympäri.

Hävikin vähentämisessä tärkeää on myös suunnitelmallisuus. Suunnittelemalla ruokalistan etukäteen on helpompi välttää turhia hankintoja.

Ruokahävikin suhteellinen ympäristövaikutus on suuri

Ruokahävikki on maailmanlaajuisesti merkittävä ilmaston kuormittaja. On arvioitu, että noin kolmannes kaiken kulutuksen ympäristökuormasta syntyy ruoasta. Kaikkein eniten sitä syntyy kotitalouksissa – esimerkiksi suomalaiset heittävät vuodessa ruokaa pois noin 20-25 kiloa henkilöä kohden. Koko suomalaisessa ruokaketjussa syntyy joka vuosi arviolta 400-500 miljoonaa kiloa ruokahävikkiä.

Hävikin suhteellinen ympäristövaikutus on erityisen suuri, sillä ruoka on käynyt läpi koko tuotantoketjun alkutuotannosta jalostukseen ja pakkaamisesta kuljetuksien kautta ruokakauppaan – vain hävikiksi päätyäkseen.

Apetit on kirjannut hävikin vähentämisen ja kiertotalouden edistämisen yritysvastuuohjelmaansa. Hävikin vähentäminen tuotannossa on myös osa Apetitin jatkuvaa materiaalitehokkuuden kehittämistä. Apetit on myös mukana elintarvikealan materiaalitehokkuussitoumuksessa, jonka keskeisiä tavoitteita on tuotannon sekä raaka-aineen käytön tehokkuuden parantaminen.

Hävikkiruoanlaitossa luovuus kunniaan

Hävikkiruoanlaitossa kannattaa olla luova ja yhdistellä kotoa löytyviä raaka-aineita uusilla tavoilla. Reseptiä ei kannata noudattaa pilkuntarkasti, sillä luovuus palkitaan makuelämyksillä ja vähentyneellä ruokahävikillä.

Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti on kehittänyt Hävikkiviikkoa varten reseptejä, jotka tekevät hävikin vähentämisestä helppoa: reseptejä saa ja pitää tuunata sen mukaan, mitä jääkaapista sattuu löytymään.

”Reseptit on tarkoitettu luovan hävikkikokin inspiraatioksi ja ohjenuoraksi. Hävikkiruoanlaitossa kokeilunhalu on hyvästä ja eri ainesosia kannattaa testata rohkeasti”, sanoo kasvisruokamestari Hursti.

Kasvisruokamestarin hävikkireseptit:

Liittyvät artikkelit

Hyvinvointia rypsiöljystä

On pehmeää rasvaa ja kovaa rasvaa, näkyvää ravintorasvaa ja piilorasvaa. Elimistön aineenvaihdunta tarvitsee pehmeää rasvaa ja erityisesti sen välttämättömiä rasvahappoja. Siksi rasvoja ei pidä kokonaan välttää, mutta rasvanlaatuun tulee kiinnittää huomiota.​ Karkeasti ottaen rasvat voidaan jakaa koviin ja pehmeisiin rasvoihin. Pehmeää eli tyydyttymätöntä rasvaa tarvitaan paitsi energiantarpeen tyydyttämiseen myös normaaleihin elintoimintoihin. Rasvahapoilla on tärkeä tehtävä kasvussa ja kehityksessä, ihon, hermoston ja silmien toiminnassa sekä elimistön toimintojen säätelyssä. Rasvaa tarvitaan myös rasvaliukoisten vitamiinien (A, D, E ja K) saannin ja imeytymisen turvaamiseksi. ​ Kovaa eli tyydyttynyttä rasvaa ei tarvita ruokavaliossa, sillä elimistö pystyy valmistamaan tarvitsemansa tyydyttyneet rasvat itse. ​ Varmista päivittäinen rasvan tarve pehmeillä rasvoilla, joita saat tietyistä öljyistä, kalasta, avokadosta, pähkinöistä ja siemenistä. ​ Tärkeitä rasvahappoja pehmeistä rasvoista ​Elimistö ei pysty itse tuottamaan välttämättömiä omega-3- tai omega-6-rasva-happoja, joten niiden saannista pitää huolehtia joka päivä. Tarvittavan päivittäisen määrän näitä välttämättömiä rasvahappoja saat jo kahdesta ruokalusikallisesta rypsiöljyä.​ Omega-6 vaikuttaa ihon kosteuden säätelyyn. Omega-6:sta muodostuu elimistössä arakidonihappoa, joka on solukalvojen tärkeä ainesosa.​ Omega-3:n aineenvaihduntatuotteilla on tärkeä tehtävä hermoston kehityksessä ja toiminnassa.​ Välttämättömät rasvahapot toimivat elimistössä myös ns. eikosanoidien lähtöaineena. Eikosanoidit ovat hormonien kaltaisia yhdisteitä, jotka osallistuvat mm. verenpaineen, hermoston toiminnan, tulehdusreaktioiden, ruumiin lämpötilan ja vastustuskyvyn säätelyyn.​   Artikkelin ravitsemus- ja lääketieteelliset tiedot on tarkistettu laillistetun ravitsemusterapeutin toimesta.

Ruokaöljyn ja pakkausten kierrättäminen

Ruokaöljy Kiinteän tai hyytyneen rasvan tai pienen määrän ruokaöljyä voit lajitella esimerkiksi talouspaperiin imeytettynä kompostoriin tai biojäteastiaan. Jos öljyä on isompi määrä tai mikäli sinulla ei ole käytössäsi kompostoria tai biojäteastiaa, pakkaa öljy tiiviisti esimerkiksi maitotölkkiin ja lajittele se polttokelpoisen jätteen astiaan. Ruokaöljyä ei saa kaataa viemäriin. Biojätteeseen tai kotikompostiin kiinteä tai hyytynyt rasva, sekä pienet määrät nestemäistä rasvaa paperiin imeytettynä. pyyhkäise talouspaperilla rasvan jäämät paistinpannulta ja laita paperi biojätteeseen. pakkaa biojäte maatuvaan kääreeseen, kuten sanomalehteen tai biohajoavaan pussiin ennen biojäteastiaan laittoa. Näin biojäteastia ei likaannu ja hajuhaitat vähenevät. Kotikompostoriin laitettavaa biojätettä ei tarvitse pakata. Sekajätteeseen ruokaöljyt ja muu nestemäinen rasva tiiviisti suljetussa pakkauksessa - esim. muovipullossa, -rasiassa tai kiinniteipatussa maitotölkissä. Ei viemäriin! Ammattikeittiöissä tms. säännöllisesti syntyvät ja suuret määrät puhdasta ruokaöljyä voi toimittaa hyötykäyttöön. Pakkaus Muovipakkaus Elintarvikkeiden tyhjät pakkaukset, joiden materiaali on (suurimmaksi osaksi) muovia kuuluvat muovipakkauskeräykseen. PVC-muovipakkaukset (tunnus 03) kuuluvat sekajätteeseen. Tyhjennä pakkaukset, tarvittaessa puhdista ja anna kuivahtaa. Irrota korkit ja kannet ja laita ne keräysastiaan erikseen. Apetit Rypsiöljyt on pakattu kierrätettävään PET-muovipulloon. Lasipakkaus Poista korkit ja kannet sekä muut helposti irrotettavat osat. Etikettejä ja kaulusrenkaita ei tarvitse poistaa. Huuhtele likaiset pakkaukset kevyesti tarvittaessa.

Vinkkejä ruokaöljytahrojen puhdistamiseen

Rasvatahrat tekstiileissä saattavat aiheuttaa päänvaivaa, sillä ne harvoin lähtevät normaalissa konepesussa. Alla on vinkkejä rasvatahrojen puhdistamiseen. Rasvatahra pitää pestä välittömästi. Veden korkea lämpötila ja tehokas pesuaine sekä mielellään tahran esikäsittely esim. sappisaippualla tai käsitiskiaineella ennen varsinaista pesua auttavat pääsemään parhaaseen lopputulokseen.​ Näin poistat ruokaöljytahran: Esikäsittele öljytahrat juuri ennen pesua nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tarhanpoistoaineella. Tahranpoistoaineen voi korvata esimerkiksi nestemäisellä käsitiskiaineella. Pese tekstiili entsyymipitoisella pesuaineella korkeimmassa hoito-ohjeen sallimassa lämpötilassa.