Kuluttajapalvelu

Kuluttajapalvelu

Liittyvät artikkelit

Öljykasvialoissa roimaa kasvua - Öljykasvitilanne 8/2025

Öljykasvialoissa roimaa kasvua VYR:n keväällä teettämän kylvöalaennusteen mukaan öljykasvialojen odotettiin kasvavan merkittävästi verrattuna viime vuoteen. LUKE:n kesäkuun lopussa julkaisemien ennakkotietojen mukaan kevään ennusteet pitivät paikkaansa ja öljykasviala kasvoi peräti 37 % verrattuna viime vuoteen, ollen näin 57 000 hehtaaria. Edellisen kerran Suomessa öljykasviala on ollut yli 50 000 hehtaaria vuonna 2018. Lähde: Ruokavirasto Lajikepuolella uutuudet herättävät kiinnostusta Suomessa viljellyistä öljykasveista yli 70 % on kevätrypsiä. Kevätrypsiä ei Suomea ja Ruotsia lukuun ottamatta viljellä muualla Euroopassa ja näin ollen on luonnollista, että myös kevätrypsien jalostus on hyvin pitkälti kotimaisissa käsissä. Ruokaviraston julkaisemista lajikkeellisista aloista käy ilmi, että uusille kevätrypsilajikkeille on selkeästi kysyntää. Vasta tänä vuonna laajemmin markkinoille saapunut Borealin jalostama Sinuhe-lajike on jo toiseksi viljellyin lajike. Toinen täksi kaudeksi saapunut uutuus, ruotsalaisen Jerrestad Agron jalostama Svea-lajike on myös kasvattanut osuuttaan merkittävästi.  Edellä mainitut uudet lajikkeet ovat olleet ruutukokeissa satoisampia ja etenkin öljypitoisuudet ovat olleet korkeat verrattuna edeltäjiinsä. Alueelliset erot jälleen suuria Kasvukausi otti melkoisen harppauksen eteenpäin heinäkuun hellejakson aikana, ja niin viljoissa kuin öljykasveissa on alkanut väri vaihtua. Syysrypsien puinteja aloitettiin jo heinäkuun puolella ja ensimmäiset erät ovat saapuneet Kantvikiin. Syysrypsien laaduissa ja satotasoissa on ollut isoa vaihtelua ja tänä vuonna etenkin rikkakasviongelmat ovat syysrypseissä korostuneet. Syysrypsin viljelyalat ovat kasvaneet ja kiinnostus on lisääntynyt myös eteläisessä Suomessa. Etenkin tällaisena vuotena kun rikkakasvipaine on kova, olisi tärkeää, että myös syysrypsille saataisiin vaihtoehtoja kevään rikkakasvientorjuntaan. Tällä hetkellä hyväksyttyjä valmisteita ei valitettavasti ole. Syysrapsien puinteja ollaan aloittelemassa ja pitkästä aikaa odotettavissa on kovia satotuloksia. Syysrapsien ja syysrypsien kylvöt ovat myös käynnissä. Tänä vuonna kylvöpäätökset tulivat monelle hyvin nopeasti eteen, kun helteet valmistivat syysviljoja ja ennakko-odotuksista huolimatta peltoja vapautuikin syysöljykasvien kylvöille. Kevätöljykasvien osalta alueellinen vaihtelu on ollut jälleen suurta. Osassa maata kasvustot ovat kärsineet liiallisista sateista, ja toisaalta kukinnan aikaan osuneet helteet ovat saattaneet syödä satopotentiaalia. Myös kuoriaispaineessa on ollut isoja eroja. Tänä vuonna kylvösesonki oli pitkä ja kevätöljykasvejakin kylvettiin sekä varhain että myöhään. Olosuhteet olivat kuitenkin niin vaihtelevat ja paikalliset erot suuria, että on vaikea sanoa, mikä taktiikka oli toimivin. Haasteita on riittänyt, mutta niistä huolimatta monella on myös erinomaisia rypsi- ja rapsikasvustoja. Odotettavissa on siis vähintäänkin keskimääräinen sato. Euroopan tilanne Pohjois-Euroopassa ja Saksassa sateet hidastivat puinteja mutta satotasot näyttävät kuitenkin hyvältä. Ranskan tuotantoennustetta on kasvatettu ja korjatussa sadossa öljypitoisuudet ovat olleet korkealla tasolla. Baltian tuotantoennustetta on nostettu mutta sateet ovat hidastaneet puinteja ja sadon laadussa saattaa olla ongelmia. Baltiassa on nähty rapseilla harvinaisempaa lituidäntää. Romaniassa kylvettiin ennätyksellinen öljykasviala ja myös satotasot ovat olleet hyviä ja näin ollen Romanian tuotanto tulee yli kaksinkertaistumaan viime vuoteen verrattuna. Strategie Grains nosti EU:n tuotantoennustetta 19,6 miljoonaan tonniin (+ 2,8 Mt vrt. 2024) heinäkuun lopulla julkaistussa raportissaan. Tuontiarvio tulevalle kaudelle on 6 Mt ja teollisuuden käytön arvioidaan pysyvän edellisvuoden tasolla 25 Mt. Markkinatasapaino pysyy kohtuullisena mutta loppuvarastojen odotetaan kuitenkin olevan 1,4 Mt kesäkuussa 2026. Rapsin Matif-hinta on elänyt melkoisesti viime aikoina mutta on edelleen vahvalla tasolla suhteessa vehnään. Hintaa ovat heiluttaneet niin maailmanpoliittinen tilanne, tullit, soijan hinta kuin kasvanut kysyntä suhteessa pieniin alkuvarastoihin. Pohjois-Euroopan ja Kanadan puinnit ovat vielä kesken, joten odotettavissa on, että markkinoilla tapahtuu elämistä ennen kuin lopullisia satotietoja on saatavilla.                 Marraskuu 2025 futuurin hintahistoria 12.8.2025.

Öljykasvitilanne 6/25

Syysöljykasvit talvehtineet hyvin Syysöljykasvit talvehtivat tänä vuonna poikkeuksellisen hyvin vähälumisesta talvesta huolimatta. Lannoituksia päästiin tekemään ajoissa, eikä alkukevään pakkaset enää verottaneet kasvustoja. Sääolosuhteet ovat olleet melko täydelliset kaikille syysmuotoisille kasveille ja se näkyy rehevinä kasvustoina niin viljojen kuin öljykasvienkin osalta. Syysöljykasvien kuoriaispaine on ollut hyvin maltillinen ja monin paikoin niitä ei ole tarvinnut torjua lainkaan. Syysöljykasvit ovat lopettelemassa jo neljättä viikkoa kestänyttä kukintaansa. Kasvustot alkavat olla siinä pisteessä, että vain suuri raekuuro voi satoa enää viedä. Tänä syksynä onkin odotettavissa kovia satotuloksia syysöljykasveista. Onnistumiset kannustavat syysöljykasvien kylvöille myös tänä syksynä. Paljon kuitenkin riippuu kasvukauden etenemisestä ja siitä, onko heinä-elokuun taitteessa päästy aloittamaan puinteja. Kylvöt alkoivat ennätysaikaisin Kylvöt alkoivat tänä vuonna ennätysaikaisin, mutta pääsiäisen sateet ja sateita seurannut kylmä jakso laittoivat kylvöt tauolle. Monin paikoin kylvösesonki kestikin reippaat kaksi kuukautta. Ensin oli haasteita kuivuuden kanssa mutta nopeasti tilanne muuttui ja etenkin sänkimaiden kuivuminen oli hidasta. Kevätöljykasvien kylvöt ajoittuivat pitkälle aikajaksolle ja käytössä oli useampaa eri taktiikkaa aikaisesta kylvöstä myöhäistettyyn kylvöön. Pääsääntöisesti kevätöljykasvit ovat taimettuneet hyvin. Kosteutta ja lämpöä on riittänyt, joten kasvustot näyttävät kasvaneen kirpoilta karkuun. Kevätöljykasvien kuoriaispaineesta ei vielä ole täyttä tietoa ja siksi kasvustojen tarkkailu on tärkeää. VYR:n teettämän kylvöaikomusennusteen mukaan öljykasvipinta-alaan arvioitiin jopa 37 % kasvua. Öljykasvien siemenkauppa kävi hyvin ja pitkittyneestä kylvösesongista huolimatta öljykasvit saatiin maahan. Onkin lupa odottaa, että myös toteutuneissa aloissa on reipasta kasvua. Tarkempia tietoja pinta-aloista ja lajikejakaumista saadaan muutaman viikon kuluttua. Katsaus Euroopan öljykasvitilanteeseen Euroopan öljykasvitilanne on hieman kaksijakoinen. Edellinen sato jäi pieneksi (16,8 Mt) haastavien olosuhteiden vuoksi ja tulevaan kauteen lähdetään pienillä varastoilla. Viime syksynä päästiin kylvämään hyvissä olosuhteissa ja leuto talvi on ollut otollinen syysrapseille. Alkukevään kuivuus ja pakkasjaksot suurissa tuottajamaissa pudottivat hieman kokonaissatoennustetta. Euroopan öljykasvipinta-aloihin odotetaan noin 0,3 Mha kasvua, joka tulee pääasiassa Romaniasta, jossa pinta-alojen ja tuotannon odotetaan kaksinkertaistuvan. Muualla pinta-alamuutokset ovat pieniä, mutta satotasojen odotetaan palaavaan normaalimmalle tasolle. Viimeisin Strategien Grainsin laatima kokonaissatoennuste päivittyi hieman alaspäin Etelä- ja Länsi-Euroopan kuivien olosuhteitten takia ja on nyt 18,6 Mt. Markkinatilanne näyttää öljykasvien suhteen suotuisalta. Hintasuhde vehnään on pidemmän aikaa ollut yli 2,5-kertainen. Öljykasvimarkkinoilla on kuluvan vuoden aikana tapahtunut paljon heiluntaa ja tämän odotetaan jatkuvan, jos maailmanpoliittinen tilanne pysyy yhtä epävarmana kuin se on tähän asti ollut.

Syysöljykasvien kukinta on ennätyksellisen vahvaa

Syysrypsit ja -rapsit talvehtivat Suomessa tänä vuonna monin paikoin erinomaisesti. Huhtikuun pakkaset verottivat kasvustoja jonkin verran, mutta silti monella tilalla päästään tänä vuonna nauttimaan onnistumisesta syysöljykasvien viljelyssä. Syitä hyvään tilanteeseen on monia. Syysrypsin ja -rapsin viljelyssä on tänä vuonna käsillä pitkään kaivattu laajempi onnistuminen. Hyviä öljykasvikasvustoja löytyy ympäri Suomen ja onnistumisia on saatu useilla eri lajikkeilla. Pitkä ja lämmin syksy mahdollisti hyväkuntoisten kasvustojen muodostumisen ja lähtötilanne talvehtimiseen oli loppuvuodesta 2024 erittäin hyvä. Talvi ei ollut erityisen kylmä, mutta varsinkin rannikkoseudulla lumettomat jaksot olivat syysöljykasveille riskialtista aikaa. Tästä huolimatta, mikäli syksyn kasvustot olivat hyvät ja pellon vesitalous kunnossa, kasvustot selvisivät talvesta monin paikoin hyvin. Tämä tapahtumaketju näkyy nyt keltaisena kukkamerenä syysöljykasvipelloilla. ”Muutaman haastavamman syysöljykasvivuoden jälkeen on hienoa, että tänä vuonna niiden potentiaali näyttäisi pääsevän oikeuksiinsa.”, toteaa Apetit Kasviöljyn kehityspäällikkö Mikko Kaase. ”Toivottavasti onnistumiset kannustavat syysöljykasvien kylvöille myös tulevana syksynä” Syysöljykasvien viljelijät joutuivat jännittämään kasvustojen talvenkestoa erityisesti huhtikuussa, jolloin lähes kymmenen asteen pakkaset kurittivat jo kasvuun lähteneitä kasvustoja. Tämän jälkeen seuraavana huolena olivat rapsikuoriaisten mahdolliset tuhot, mutta viileä kevät kiusasi niitäkin ja kuoriaisesiintymät jäivät monin paikoin hyvin vähäisiksi. Kevätkuivuuskaan ei ole päässyt tänä vuonna rasittamaan kasvustoja, vaan ne ovat saaneet vettä tasaisesti ja riittävästi. ”Syysöljykasvien sato tehdään syksyllä. Se on se perustekijä sille, että kasvustot talvehtivat hyvin. Toki vähän tarvitaan tuuriakin, mutta onnea kannattaa avittaa ja panostaa kasvuston perustamiseen”, vinkkaa Pyhäjärvi-instituutin kehittämispäällikkö Sauli Jaakkola. ”Toinen asia, minkä ehdottomasti pitää olla kunnossa, on pellon vesitalous. Mikäli vesi seisoo pellossa, voi olla varma, että siinä kohtaa ei syysrypsi tai -rapsi talvea kestä”, Jaakkola muistuttaa. Syysöljykasvien viljely on Suomessa verrattain harvinaista juurikin talvehtimisen epävarmuuden takia. Viljelykiinnostus on kuitenkin ollut hienoisessa kasvussa, kun monet viljelyn osatekijät ovat alkaneet entistä voimakkaammin ohjaamaan syysmuotoisten kasvien tuottamiseen. Syyrypsin ja -rapsin etuina on mm. kevätöljykasveja vähäisemmät tuholaisongelmat: useimmiten esimerkiksi rapsikuoriaisia ei tarvitse torjua kasvustoista lainkaan tai ainakin torjuntakertoja tarvitaan vähemmän. Monet viljelijät kokevat syysöljykasvien viljelyn mielekkääksi työhuippujen tasaantumisen takia, kun osan tilan kylvötöistä voi jättää kevätsesongin ulkopuolelle. Syysrypsin ja -rapsin satopotentiaali on myös houkutteleva: parhaimmillaan ne voivat tuottaa yli kaksinkertaisen sadon verrattuna kevätöljykasveihin. Tilojen viljelykiertojen monipuolistajina öljykasvit ovat ylipäätään erinomainen vaihtoehto ja talviaikaisen kasvipeitteisyyden toteuttamiseksi syysrypsi ja -rapsi ovat kaikista viljelykasveista yksi kannattavimpia vaihtoehtoja.