Apetitin visuaalisesti voimakkaan kuvaviestinnän pääroolissa nähdään suomalaisen body paint -taiteilijan ja alansa maailmanmestarin Riina Laineen luomat kehoille maalatut kasvikset. Kampanja viestii kasvisten syönnin lisäämisen helppoutta.
Body painting -taiteilija, vartalomaalauksen maailmanmestari Riina Laine on menestynyt kansainvälisissä kilpailuissa. Riina yhdistää töissään ihmisvartalon ja taiteen herättäen ihmetystä, ihastusta ja mielipiteitä.
”Body painting puhuttelee meitä kaikkia. Siinä keho on elävä taideteos, jossa yhdistyvät värit, muodot ja liike. Kaikki yhdessä. Mikään ei ole kiehtovampaa”, taiteilija Riina Laine kertoo. Body painting -kisoissa tuomaristo arvioi mm. työn luovuutta ja taiteellisuutta, värien käyttöä ja maalausteknistä osaamista.
Videoon valikoituivat kasvimaailman näyttävimmät ja värikkäimmät yksilöt: punasipuli, parsakaali sekä porkkana. Riina Laine suunnitteli filmiohjaaja Aleksi Koskisen kanssa hahmojen määrän, liikkeet, kuvakulmat sekä valojen ja varjojen vaihtelut kehoilla. Sen jälkeen Riina suunnitteli pala palalta iholle maalattavat alueet, joista kokonaisuus muodostuisi.
Kuvausta ennen malleja maalattiin noin seitsemän tuntia. Kun kaikki olennaiset kasvisten muodot oli taiteiltu kehoille, maalattiin loppuosa vartaloista mustaksi. Malleiksi valittiin kehonsa kanssa työskenteleviä, kovaan fyysiseen rasitukseen tottuneita tanssijoita.