Oikein tehtynä saat lautaselle tähteiden sijaan herkkuja
Kasvikset kuuluvat kesäkeittiöön, mutta virheellinen valmistus saattaa jättää ne lautaselle. Muutamalla niksillä kotikokki pystyy varmistamaan, että porkkanasta tulee rapsakkaa ja parsakaali säilyy vihreänä. Oikein kypsennettynä kasviksista tulee herkkuja eikä biojäteastian täyttäviä tähteitä.
Älä keitä pitkässä vedessä
Vettä ei saa olla liikaa eli kasviksia ei saa keittää niin sanotussa pitkässä vedessä. Vesiliukoisia vitamiineja liukenee keitettäessä, joten mitä vähemmän vettä, sitä vähemmän on mihin liueta. Jos keittämisessä ei käytä kantta, kasvisten pinta saa juuri ja juuri peittyä vedellä. Kannen kanssa keitettäessä pienempi vesimäärä riittää, vettä voi olla kattilan pohjalla muutamia senttejä. Voimakkaan vihreät kasvikset kuten papu ja parsakaali on kuitenkin hyvä kiehauttaa ilman kantta, jotta kaunis väri säilyy.
– Kun keitetään pakastettuja kasviksia, vettä voi olla vieläkin vähemmän, koska kasvikset ovat esikypsytettyjä ja tuotteet ovat kosteampia. Laita suola ja mausteet keitinveteen. Kannattaa kokeilla keittämistä myös erilaisissa mausteliemissä, kehottaa Apetit Ruoka Oy:n keittiömestari Mikko Viitanen.
Moni miettii, mitkä kasvikset laitetaan kylmään ja mitkä kiehuvaan veteen. Entä kaipaako keitinvesi suolaa?
– Helppo muistisääntö on se, että maan alla kasvavat laitetaan kylmään ja maan päällä kasvavat kiehuvaan keitinveteen. Peruna siis kylmään ja herne kiehuvaan veteen, Viitanen vinkkaa.
– Kun keitinveteen lisätään suolaa, vähentää se kasvisten solunesteiden siirtymistä keitinveteen. Aivan kuten äiti on opettanut keittämään uudet perunat miedossa suolavedessä, Viitanen jatkaa.
Älä kypsennä mössöksi
Yleisin virhe kasvisten kypsennyksessä on se, että ne kypsennetään liian pehmeiksi. Pahimmillaan lautaselle tulee vetisiä, mauttomia ja värittömiä antiherkkuja. Kasvisten tulee jäädä napakoiksi, sopivasti ”al dente”, jolloin niissä on hyvä purutuntuma. Kypsyyttä voi kokeilla parhaiten maistamalla. Haarukalla tai juuresveitsen kärjellä painaessa kasvikset eivät saa haljeta. Kannattaa muistaa, että kasvis jatkaa kypsymistään vielä hetken kypsentämisen jälkeen, koska lämpö on varautunut niihin.
– Kypsennät kasviksia sitten keittämällä, höyryttämällä, uunissa paahtamalla, pannussa tai grillissä, nyrkkisääntönä on, että kovat juurekset vaativat yli 10 minuutin kypsennysajan, pehmeämmät kasvikset, kuten esimerkiksi paprika, vain 3 – 5 minuuttia. Muista, että pakastevihannesten kypsennysaika on noin puolet verrattuna tuoreiden kypsennykseen, Mikko Viitanen kertoo.
Mitä sitten neuvoksi, jos kasvikset unohtuvat kattilaan tai uuniin ja ovat aivan liian ylikypsiä?
– Sauvasekoitin esiin, vähän lisää mausteita ja alkuruuaksi valmistuu helposti kasvisosekeitto tai pääruuan lisukkeeksi kasvispyree. Soseutetut kasvikset voi laittaa myös perunamuusin sekaan maustamaan muusia, Viitanen neuvoo.
Älä pihtaa lämmön kanssa
Kun kasviksia paahdetaan uunissa, jätetään uuni usein liian viileäksi. Kasvikset saa paahtaa reippaalla 200 asteen lämmöllä, jolloin niihin tulee hyvä väri ja kunnolla paahdon makua. Pannu puolestaan on sopivan kuuma, kun pystyt pitämään kättä viiden sekunnin ajan muutaman sentin etäisyydellä pannun pinnasta. Grillissä kasvikset laitetaan aluksi kuumalle ritilälle ottamaan väriä ja siirretään sitten yläritilälle kypsymään.
– Herkullinen maku taataan käyttämällä kypsennettäessä hieman öljyä tai voita. Kun kasviksia paahdetaan uunissa, kannattaa tuoreet yrtit lisätä kasvisten päälle kokonaisina oksina, jotka on helppo ottaa kypsennyksen jälkeen pois. Yrtit palavat helposti, jolloin maku voi olla kitkerä ja ulkonäkö epämiellyttävä, keittiömestari Viitanen varoittaa.
Älä kypsennä kaikkia kasviksia yhtä kauan
Eri kasvikset vaativat erilaisen kypsennysajan. Esimerkiksi keitettäessä, laita kattilaan ensin kovat juurekset, kuten porkkana ja lanttu, vasta myöhemmin pehmeämmät kasvikset, kuten sipuli tai paprika. Lisää aivan lopuksi esimerkiksi pakastetut sokeriherneet tai maissijyvät.
– Helpommalla pääset, jos valitset Apetit Tuorekset, jossa erilaiset kasvikset on pilkottu sopiviksi paloiksi niin, että koko paketillisen voi kypsentää kerralla samassa ajassa, Apetitin keittiömestari Mikko Viitanen kertoo.
Lisätietoja:
Apetit Ruoka Oy
Mikko Viitanen, keittiömestari
puh. 040 455 2062
()
www.apetit.fi (http://www.apetit.fi/)
Ruokavaikuttajat Iman Gharagozlu ja Leena Ahokas vierailivat Eurassa seuraamassa, kuinka Apetitin sopimusviljelijöiden tuottamia kotimaisia pakasteherneitä puidaan. Iman ja Leena maistelivat herneitä suoraan pellon laidalta, hyppäsivät Suomessa ainutlaatuisen hernepuimurin kyytiin ja vierailivat Apetitin Räpin koetilalla. Kotimaiset pakasteherneet ovat yksi ruokavaikuttajapariskunnan keittiön vakiotuotteista, minkä vuoksi vierailu hernepellolle oli erityisen mieluisa. Iman ja Leena käyttävät pakasteherneitä esimerkiksi sellaisenaan voisulan kanssa, pastassa, salaateissa sekä pestona. ”Olemme hernehulluja molemmat, joten tämä on unelmayhteistyö. Olen lapsesta asti tykännyt pakasteherneistä ja syönyt niitä jopa ihan pelkältään ateriaksi”, Iman kertoo nauraen. “Emme olleet käsittäneet, kuinka paljon asiantuntijuutta ja työtä yhden hernepussin taustalla on” Iman ja Leena totesivat pellolla herneet mehukkaiksi ja raikkaan makuisiksi. “Herneet ovat paloissa todella tiiviisti. Nämähän ovat kuin hampaat, yhtä kauniissa rivissä”, Iman ja Leena ihmettelivät tiivistä palkoa ja herneiden pakkausta. Kotimaiset pakasteherneet puidaan silloin kun ne ovat parhaimmillaan. ”Kypsymistä seurataan jopa tuntien tarkkuudella muun muassa kovuutta mittaavalla tenderometrillä. Puintiaikana hernettä puidaan ja pakastetaan ympäri vuorokauden. Jo kylvösuunnitelmassa luodaan pohja puinnin sujumiselle”, Apetitin viljelyasiantuntija Riikka Nykänen kertoo, Herneen kovuus antaa osviittaa myös herneen makeudesta, josta suomalainen pakasteherne on tunnettu maailmalla. Pakasteherneen matka pellolta pakkaseen on ripeä, jotta Suomen valoisan kesän maut ja tuoreus säilyvät ruokapöytään asti. ”Pakasteherneen viljely ja puinti on vaikuttava kokonaisuus. Vaatii saumatonta yhteistyötä, että näin iso kokonaisuus toimii ja herneet ovat pakkasessa noin kahdessa tunnissa. Emme olleet ymmärtäneet kuinka paljon työtä ja ammattitaitoa yhden hernepussin takana on”, Iman ja Leena sanovat. Hernevierailun inspiroimana Iman ja Leena valmistivat pakasteherneestä herkullisen loppukesän lisukkeen: sitruunainen fetatahna pakasteherneillä. “Ajatus oli kehittää lisuke, joka sopii vaikka lounaalle perunan kylkeen tai naposteluun leivän päälle. Herneen lisäksi haimme makua fetasta ja sitruunasta. Tässä kuten muissakin resepteissämme tavoitteena on tarjota helppo arkiruoan resepti”, Leena kertoo. Viljely edellyttää jatkuvaa kehittämistä ja tutkimista Pakasteherneen ympärillä työskentelee paljon erilaisia ammattilaisia: viljelyasiantuntijoiden, viljelijöiden, puintitiimin ja tehtaan tuotannon lisäksi mukana on laboratorio sekä hernenäytteiden kerääjät. Lisäksi Apetit tekee herneen ympärillä jatkuvaa tutkimustyötä Räpin koetilalla. ”Tulevaisuutta silmällä pitäen Apetitilla nähdään tärkeäksi tutkia eri olosuhteisiin sopeutuvia lajikkeita”, kertoo koetilan toiminnasta vastaava tutkimusagronomi Tuukka Huhdanmäki. ”Pakasteherneen lajikekirjo tuli meille täysin yllätyksenä ja se, millaista työtä taustalla tehdään. Maun lisäksi tulee huomioida myös kasvuaika ja pakastusominaisuudet. Nyt kun näimme, kuinka herne päätyy pellolta pakkaseen, kuinka paljon suunnittelua, kokeilua ja raakaa työtä se edellyttää, arvostus kotimaista pakastehernettä ja suomalaista alkutuotantoa kohtaan on vain kasvanut”, Iman ja Leena toteavat vieraillessaan Räpillä. Iman ja Leena valittiin vuoden 2024 ruokalähettiläiksi ansioituneina ruoan puolestapuhujina. Imanin ja Leenan verkkosivut osoitteessa imanjaleenasafkaa.com Iman ja Leena löytyvät Instagramista nimellä imanjaleenasafkaa
Kuluva kasvukausi näyttää Maija ja Jussi Heikkilän tilalla öljykasvien suhteen hyvältä. Rikkakasvien kanssa on tänä vuonna ollut haasteita. ”Rapsia viljeltiin ensimmäistä kertaa pohjavesialueella ja öljykasvien muutenkin suppeasta torjunta-ainevalikoimasta ei siellä voi käyttää tehokkaimpia aineita. Nyt ohdakkeita on paljon”, Jussi kertoo. Maija ja Jussi Heikkilän tilalla on pitkät perinteen öljykasvien viljelyyn. Rypsiä on tilalla viljelty jo kolmenkymmen vuoden ajan ja nykyisen viljelijäpariskunnan toimesta vuodesta 2015 alkaen. Rapsia on puolestaan ollut viljelyssä noin 10 vuoden ajan. ”Viime vuonna pidimme öljykasveista välivuoden, koska toissa vuonna tuli huikea onnistuminen. Ajattelin, ettei voi tulla kahta yhtä hyvää vuotta peräkkäin”, Jussi naurahtaa. Heikkilät toteavatkin, että öljykasveista on onnistuessaan mahdollisuus saada tuottoa. Rypsi ja rapsi ovat haastavia kasveja, joiden kanssa joutuu tekemään vähän enemmän töitä. Toisaalta ne ovat myös haastavuudessaan mielenkiintoisia. Lisäksi öljykasveissa on kiistattomia hyötyjä. Ne ovat erinomaisia esikasveja muille kasveille juurtensa ansiosta ja toimivat maanparantajina. ”Rypsi ja rapsi ovat myös sadon varastoinnin kannalta hyviä. Meillä on melko pienet tilat varastointiin ja öljykasvinsiemenet vievät vähemmän tilaa. Lisäksi kukkivina kasveina ne tarjoavat ravintoa pölyttäjille ja tuovat monimuotoisuutta luontoon”, kertoo Maija. Rikkojen ja tuholaisten torjunta edellyttää harkintaa – ruiskutusta tehdään vain tarpeeseen Heikkilät kylvävät öljykasvit yleensä kevytmuokattuun maahan. Rikkakasvien torjunnassa on onnistuttu putsaamalla pelto rikoista glyfosaatilla ennen kylvöä. Tänä vuonna etenkin ohdake ja pihatähtimö ovat olleet riesana. Vaihtoehto rikkaisille pelloille ovat hieman arvokkaammat Clearfield-lajikkeet, jotka kestävät laajatehoista rikkakasviainetta. Heikkilät kuvaavatkin, että valinnat ovat tasapainoilua kustannusten ja sato-odotuksen kanssa. Ruiskutuksia tehdään vain tarpeeseen. ”Suurin osa pelloistamme on savimaita, joissa rikkakasvien sijaan tuholaiset ovat suurempi haaste. Rapsikuoriaisia on ollut paljon tänä vuonna”, Jussi sanoo. Jussi kertoo, että tuholaispaine vaihtelee vuosittain. Siihen vaikuttavat esimerkiksi esikasvit, naapuripeltojen viljelykset ja tuholaisten kaukokulkeumat. Tuholaisia on yleensä pellon reunoilla enemmän kuin keskellä. Paini tuholaisten kanssa vaatii kasvustojen tiivistä tarkkailua, torjuntaa ja harkintaa siitä milloin tulee reagoida ja miten. Heikkilät myös muistuttavat, ettei peli ole heti menetetty, jos tuholaisia ilmaantuu. Rapsikuoriaiset esimerkiksi syövät kukkanuppuja, niin ettei kukkaa ehdi muodostua eikä satoakaan näin ollen kukinnoista saada. Rypsin ja rapsin kompensaatiokyky on kuitenkin suuri. Hyvissä olosuhteissa ne voivat muodostaa paljon sivuversoja, jolloin satopotentiaali voi jopa kasvaa suhteessa pääversoista odotettavaan satoon. Toisaalta tällöin kukkiminen on usein epätasaista ja eriaikaista, jolloin puinti saattaa myöhästyä. Heikkilät kokevat öljykasvien viljelyn haasteeksi sen, että tärkein tuholaistorjunta-aine poistui markkinoilta ja myös peittausaineet ovat heikentyneet, mikä luo tuholaispainetta. Apetit käyttää kotimaista siementä niin paljon kuin mahdollista Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamolla valmistetaan rypsi- ja rapsiöljyä mekaanisesti puristamalla. Lisäksi puristusprosessissa valmistetaan rypsipuristetta rehuteollisuuden käyttöön. Apetit ostaa suuren osan kotimaisesta rypsin ja rapsinsiemenestä. ”Apetit tekee hyvää työtä siinä, että kaupoissa on kotimaista kasviöljyä. Suomalainen ruoka on kiistatta puhdasta. Ihmetyttää, että miksi teollisuudessa ei käytetä enempää kotimaista öljyä”, Heikkilät miettivät. Kaikki Apetitin puristama vähittäiskaupoissa myytävä rypsiöljy on kotimaisesta siemenestä puristettua. Kotimaisesta raaka-aineesta puristettua siementä on toki tarjolla myös ammattikeittiöön ja teollisuuteen. Koska kotimaista siementä ei ole riittävästi tarjolla, ostaa Apetit rapsia myös Euroopasta, pääasiassa Baltiasta. Vuonna 2023 perustettiin RypsiRapsi-foorumi, joka on öljykasvituotannon kehittämisryhmä. Sen tarkoituksena on edistää kotimaisten öljykasvien viljelyä ja kannattavuutta Suomessa. Foorumi kokoaa yhteen öljykasvikentän eri sidosryhmät sekä aiemman kehittämistoiminnan. Kuva: Jussi Heikkilä
Apetitin sopimusviljelijä Jimi Reko tuottaa perunaa Apetitille. Tilalla ollaan uuden äärellä, sillä tämä on ensimmäinen vuosi, kun Jimi on ottanut sukupolvenvaihdoksessa vastuun edesmenneen isoisänsä tilasta. Ajatus tulevaisuudesta viljelijänä on kuitenkin itänyt pitkään. ”Viiden vanhana se ajatus syntyi. Kuusivuotiaana kynsin ensimmäistä kertaa yksin. Olen ollut pienestä pitäen papan mukana kaikissa töissä”, Jimi kertoo. Keväällä peruskoulunsa päättänyt Jimi on hoitanut koulutyön vastapainoksi peltotöitä iltaisin ja viikonloppuisin. Kevään aikana tuli noin 200 tuntia kevättöitä. Päivät eivät ole tuntuneet raskailta, koska Jimi kokee työn mielekkäänä ja hän tehnyt sitä pienestä asti. Syksyllä Jimi jatkaa maanrakennusalan opintojen pariin. ”Tavoitteena on tulevaisuudessa suorittaa maanrakennustutkinto ja sen jälkeen maanviljelijän paperit. Viljelyyn liittyvät tavoitteet liittyvät parempaan satoon sekä mahdollisesti alan kasvattamiseen”, Jimi sanoo. Opit viljelyyn ovat oman kokemuksen lisäksi tulleet papalta ja isältä. Viljelyiden lisäksi työteliäs nuori mies on työskennellyt jo sekä isänsä maanrakennusyrityksessä että soraliikkeessä seulonnan parissa. ”Paras osuus viljelystä on tietysti nosto” Vaikka Jimi on ollut pienestä pitäen mukana tilan töissä ja papan apuna, oli ilo kevättöiden jälkeen erityinen. Sukupolvenvaihdoksen jälkeen viljelyssä Jimin apuna on ollut isä Jani Reko. ”Kun saimme ensimmäiset kylvöt tehtyä ja maasta alkoi nousta kasvustoa, se tuntui lottovoitolta. Tämä osa on ollut aina papan heiniä ja nyt me teimme sen itse, Jani sanoo. Kuuman toukokuun jälkeen kesäkuussa satoi runsaasti ja vesi jäi paikoin perunavakoihin makaamaankin, mikä ei ole perunalle hyväksi etenkään kasvukauden loppupuolella. ”Vanha kansa sanoo, että kaikki mikä sataa ennen juhannusta, sataa omaan laariin”, Jimi toteaa. Liika kosteus ei ole muutenkaan ongelma Rekon pelloilla, sillä salaojat ovat kunnossa. Jimi on lisäksi myyräaurannut pellot edellisenä syksynä. Viljelytoimenpiteiden kuten maanmuokkauksen, kylvön, mullituksen, rikkojen torjunnan ja noston ohella iso osa viljelytyötä on myös tilaamista ja asioiden sopimista. Jimi on hoitanut tilan sopimusasioita ja esimerkiksi siementilauksia myös itse. Perunan lisäksi Rekot viljelevät punajuurta ja sokerijuurikasta. ”Paras osuus on tietysti perunan nosto ja se kun ajaa kuorman Apetitin vaa’alle ja tulos on hyvä”, Jimi toteaa.