Operaattorit huolehtivat siitä, että Apetitin Kirkkonummen Kantvikissa sijaitsevassa kasviöljypuristamon tuotannossa kaikki toimii niin kuin pitää. Operaattorina työskentelevä Timo Keto on pitkän linjan ammattilainen, jolla on töissä koulutettavana toinen kokemattomampi operaattori. Tämä järjestely takaa katkeamattoman ja turvallisen työskentelyn sekä ammattitaidon siirtymisen eteenpäin.
Apetitin öljynpuristamossa valmistetaan rypsiöljyä mekaanisesti puristamalla siemeniä ja öljy puhdistetaan fysikaalisesti raffinoimmalla. Tuotantolaitos on sovittuja huoltokatkoja lukuun ottamatta toiminnassa vuoden jokaisena päivänä ja jokaisena tuntina.
Oppipoikamalli sopii operaattorin työhön erinomaisesti, sillä työtä ei pysty oppimaan muualla.
”Ei ole olemassa demolaitteita, joilla tätä voisi opiskella. Menee vuosia, ennen kuin tämän pystyy hanskaamaan yksin. Samaan häiriöön voi olla monta syytä ja voi mennä vuosikin ennen kuin tulee vastaan tilanne, jota ei ole ikinä aikaisemmin ollut”, kuvaa operaattori Timo Keto.
Timo korostaa, että operaattorin pitää tietää, mitä tekee. On kriittistä, että eritasoiset ja erilaiset häiriötilanteet aina tehtaan pysähtymiseen asti saadaan ratkaistua. Yhdeksi esimerkiksi Timo nostaa tuoteturvallisuuden.
”Koska valmistamme elintarvikkeita, tuoteturvallisuus on erittäin tärkeää. On itsestään selvää, että asiat pitää hoitaa oikein. Muuta tapaa tehdä ei ole eikä mutkia voi vetää suoraksi. Teemme jatkuvasti yhteistyötä laboratorion kanssa, sillä myös erilaiset bakteerit kuten salmonella, ovat mahdollisia riskitekijöitä.”
Timo on työskennellyt operaattorina 35 vuoden ajan. Hän on aloittanut tehtävässään kasviöljynpuristamon toimiessa Helsingin Herttoniemessä. Työ on vuorotyötä, jossa tehtävät vaihtuvat vuoron mukaan. Aamu- ja yövuorossa operaattorit ajavat puristamoa ja raffinointilaitosta, ottavat näytteitä, avustavat öljyn lastauksissa ja katsovat että kaikki toimii. Pienempiä korjauksia he tekevät itse ja isommista tarpeista ilmoittavat öljynpuristamon mekaanikoille ja sähkömiehille. Yövuorossa valvotaan lisäksi, että rypsin kuivaus sujuu kuten pitää. Työ on itsenäistä ja monipuolista ja siihen voi myös itse vaikuttaa säätämällä työjärjestystä.
”Meillä on hyvä porukka ja yhteistyö tuotantolaitoksen eri toimintojen välillä toimii saumattomasti. Vaihtuvuus on myös pientä. Tänne on selkeästi valikoitunut hyviä ihmisiä. Se on tärkeää, kun ollaan pitkiäkin aikoja yhdessä”, Timo kehuu työkavereitaan.
Kasviöljynpuristamon työvuorot ovat 12-tuntisia, joten työparin kanssa vietetään aikaa yhdessä pitkiä pätkiä. Operaattoriksi oppiva on aina puolen vuoden ajan vuorossa lisäkäsinä yhden operaattorin oppilaana. Vuoden jälkeen hän voi olla vuorossa myös itsenäisesti työparin kanssa. Millaisia ominaisuuksia operaattorilta sitten vaaditaan?
”Pitää pystyä työskentelemään itsenäisesti ja työkalujen on pysyttävä kädessä. Rauhallisuus ja hyvät hermot ovat tärkeitä, kun pitää ratkoa ongelmia. Toki pitää myös soveltua vuorotöihin”, Timo listaa ja kehuu viimeisintä oppipoikaansa Eetu Ryynästä.
”Eetu on hyvä prosessimies. Hän on rauhallinen ja osaa ratkoa ongelmia ajatellen asioita sekä eteen- että taaksepäin. Vaikka hän on nuori kundi, hän on päässyt hyvin sisään työhön.”
Eetulla on operaattorin koulutus ja hän tuli alun perin Apetitille oppisopimuksella töihin.
”Opinnot antavat perustan, mutta jokaisessa tuotantolaitoksessa on omat tehtävänsä, joita ei voi muualla oppia”, Eetu miettii.
Kaiken kaikkiaan Eetu on työskennellyt Kantvikissa lähes viisi vuotta. Ennen tuotantoa, hän on ollut vastaanottamassa saapuvia kuormia.
”Kun siirryin tuotantoon, oli pieni yllätys, kuinka montaa eri laitetta pitää osata käyttää. On ollut tosi mukava työskennellä Timpan kanssa, sillä hän on ollut pitkään talossa ja on osannut opastaa. Vaikka olen ollut täälläkin jo nyt yli vuoden ja saan työskennellä itsenäisesti, tulee yhä eteen uusia tilanteita”, Eetu kertoo.