Pekka Pesonen työskentelee Apetitin ruokapakastetehtaan päällystysosaston työnjohtajana. Päällystysosastolla Pekan tiimi valmistaa ympäri vuoden gratiineita, perunamuuseja, eväskippoja sekä maustettuja wok-vihanneksia. Osastolla valmistetaan mm. myös kaikki kastikkeet ja mausteseokset, joita ruokapakasteissa tarvitaan.
Pekan osastolla työskennellään erilaisten laitteiden, mm. päällystysrumpujen, pussikoneiden, pakkauskoneiden ja purkkikoneen kanssa. Työnjohtajan tärkein tehtävä on olla tuotannon tukena ja johtaa omaa porukkaa.
”Koko prosessi on moninainen ja jokaisen vaiheen on toimittava, että päästän haluttuun lopputulokseen sovitussa aikataulussa.”
Apetitin suosikkituotteekseen Pekka nostaa parsakaali- ja kukkakaaliwingsit, jotka valmistuvat samasta tehtaasta, mutta eri linjastolta.
Pekka on työskennellyt Apetitilla työnjohtajana kolmen vuoden ajan. Hän on viihtynyt työssään hyvin.
”Töihin on kiva tulla, sillä täällä on tosi kivat työkaverit. Toki mukaan mahtuu myös haastavia päiviä, mutta yleisesti pidän työstäni. Tykkään olla ihmisten kanssa. Työ on myös tosi monipuolista, sillä mikään päivä ei ole samanlainen, vaan joka päivä oppii jotain uutta.”
Työnjohtajan työ on esihenkilötyötä. Pekalla oli ihmisten johtamisesta jo ennen Apetitia kokemusta. Koulutukseltaan hän on amk-insinööri. Hän nostaa esihenkilötyön tärkeimmiksi välineiksi kommunikaatiotaidot, positiivisuuden sekä huumorintajun.
”Olen sitä mieltä, että hyvä esihenkilö kantaa vastuu tiimin onnistumisista, mutta varsinkin epäonnistumista. Virheet aina tietysti harmittavat, mutta virheistä myös oppii,” Pekka miettii.
Pekka kuvaa, kuinka esihenkilöllä on erilaisia rooleja kuuntelijasta sovittelijaan tilanteesta riippuen. Hän korostaa omassa työssään läsnäoloa, vaikka työ olisikin hektistä. Työssä kuin työssä on ajoittain myös haasteita. Avoimuus on sellainen työväline, joka auttaa hankalissa tilanteissa, esimerkiksi purkamaan mahdollisia vastakkainasetteluita, joita ihmisten välillä joskus saattaa muodostua.
”Kysy, kuuntele, kannusta – nämä ovat minusta tärkeimmät ohjeet esihenkilötyöhön.”, Pekka painottaa.
Vastuullisuus kulkee Apetitilla läpi arvoketjun pellolta pöytään. Vastuullinen ruokaketju tarkoittaa kestäviä toimintatapoja kaikissa toiminnoissa sekä turvallisia ja laadukkaita tuotteita, jotka on valmistettu kestävästi kasvatetuista raaka-aineista.
”Etenkin energia-asiat ovat itselleni sydämenasia. Kyllä tämä meillä Apetitilla tehty työ energiatehokkuuden, lämmöntalteenoton ja jätteen määrän vähentämisen eteen on upeaa ja kunnioitettavaa.” Pekka kehuu.
”Toki nämä meidän tuotteemme kaiken kaikkiaan ovat todella vastuullisia ja kestäviä. Raaka-aineet tulevat tästä läheltä ja ne ovat puhtaita. Suomalainen ruoka on hyvää.”