Itse tehty punajuurilaatikko syntyy näppärästi pakasteesta – Pakasteherneen myynti moninkertaistuu joulun alla

Itse tehty punajuurilaatikko syntyy näppärästi pakasteesta – Pakasteherneen myynti moninkertaistuu joulun alla

Lehdistötiedote 13.12.2022 klo 9.30

Jouluruokien valmistamisen ei tarvitse olla vaikeaa eikä sen tarvitse viedä aikaa. Monen suomalaisen joulupöytä tuntuu vajaalta, jos klassikkoaseman saaneet laatikot ja herneet puuttuvat. Kun punajuurilaatikon tekee pakastetusta punajuurigratiinista, aikaa kuluu vähemmän ja kotikokin sormet säästyvät ikävästi  punertavalta värikerrokselta. Kinkulle ja kalkkunalle sopivan ripauksen makeutta tuovat kotimaiset, tuoreena pakastetut herneet. Nopea kiehautus vähässä vedessä ja juhlapöytään saadaan napakat ja herkulliset herneet.  

Laatikot kuuluvat perinteisesti joulupöytään. Monesti joululaatikot halutaan tehdä joko kokonaan itse alusta alkaen tai ostaa täysin valmiina. Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti muistuttaa, että näille on olemassa myös välimuoto.

”Ruoanlaitosta voi nauttia myös niin, että helpottaa omaa tekemistä pakastein. Esimerkiksi värjäävyytensä vuoksi ehkä hankalaksi mielletty punajuuri on näppärä ottaa käyttöön pakasteena”, Hursti vinkkaa.

Punajuurilaatikon voi loihtia itse vaivattomasti valmiista punajuurigratiinista. Apetit Kotimainen Punajuurigratiini on valmistettu kotimaisista satakuntalaisten sopimusviljelijöiden viljelemistä punajuurista. Gratiini sisältää punajuuren lisäksi mm. sipulia, perunaa, muskottipähkinää ja Valio Aura® juustoa.

”Valmiiksi maustettu gratiini antaa makua punajuurilaatikkoon. Sulatuksen jälkeen gratiini soseutetaan. Tarvittaessa lisätään ruokakermaa ja pinnalle ripotellaan korppujauhoa.

Valmista laatikkoa voi maustaa oman maun mukaan esimerkiksi omenoilla ja saksanpähkinöillä,” Hursti vinkkaa.

Joulu on pakasteherneen huippusesonki

Herneet ovat olennainen osa suomalaista jouluruokaperinnettä. Tämä käy ilmi myös Apetitin pakasteherneen myyntitilastoista: pakasteherneen myynti moninkertaistuu joulun alla. Joulupöydässä makeutta ja keveyttä tuovalla herneellä on perinteisesti tuttu paikka kinkun tai kalkkunan kyljessä.

Raikas ja makea herne käy tarjottavaksi joulupöytään sellaisenaan, mutta makunsa ja koostumuksensa ansiosta se sopii elementiksi moneen ruokaan. Apetitin kasvisruokamestari vinkkaa, kuinka pakasteherneistä voi pyöräyttää raikkaan hummuksen tai hölskäyttää etikkaiset hölskyherneet.

Hummus syntyy viidessä minuutissa kikherneistä, herneistä ja rypsiöljyistä. Se sopii hyvin levitteeksi tai lämpimän ruoan lisäkkeeksi. Kirjaimellisesti käden käänteessä syntyvät hölskyherneet maistuvat erilaisten jouluisten salaattien kuten waldorfinsalaatin kaverina”, Hursti kertoo.

Leijupakastettu herne maistuu tuoreelta keskellä talveakin

Pakasteherne säilyttää tuoreen makunsa ripeän pakastusprosessin ansiosta: Herneet ovat pellolta pakkasessa parin tunnin sisällä puinnista. Tämä on mahdollista tarkkaan laaditun kylvö- ja puintisuunnitelman ansiosta. Herneen kypsymistä ja puimisen aloittamista seurataan jopa tuntien tarkkuudella.

Puinnin jälkeen hellävarainen ryöppäys Apetitin pakastetehtaalla ja ripeä pakastaminen leijupakastimessa varmistavat herneen tuoreuden ja ravintoarvopitoisuuden säilymisen.

”Paras tapa säilyttää pakasteherneen napakkuus, on kiehauttaa ne nopeasti pienessä määrässä vettä. Liian pitkä kuumennusaika muuttaa herneen löysäksi.”, Hursti kertoo.

Pakasteherne on yksi merkittävimmistä Apetitin sopimusviljelykasveista. Kotimainen herne kasvaa Suomen valoisassa kesässä poikkeuksellisissa olosuhteissa ja sitä viedäänkin esimerkiksi Italiaan. Pakasteherneet ovat yksi Apetitin suosituimmista vientituotteista.

Lisätietoja:

Miika Kemilä, viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö, puh. 010 402 4044

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen ja kestävään arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja ja jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä sekä rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Konsernin liikevaihto vuonna 2021 oli 284 miljoonaa euroa.

Kuvaliitteet



Liittyvät artikkelit