Toimitusjohtajan katsaus H1/2024

Toimitusjohtajan katsaus H1/2024

Toimitusjohtaja Esa Mäki:

”Ensimmäisen vuosipuoliskon liiketulos oli vertailukautta parempi. Molemmat liiketoiminnot ovat parantaneet liiketulostaan. Pidämme edelleen tulosohjeistuksen, jonka mukaan konsernin liikevoiton arvioidaan olevan vertailukauden tasolla. Satokauden näkymät ovat tällä hetkellä kohtalaisen hyvät, mutta sadonkorjuuseen liittyvien riskien mahdollinen realisoituminen nähdään vasta syksyn aikana. Ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto on laskenut pääasiassa öljykasvituotteiden vertailukautta matalampien markkinahintojen takia.

Apetitin liiketulos vuoden toisella neljänneksellä jäi vertailukaudesta. Öljykasvituotteissa toisen vuosineljänneksen liiketulos laski selvästi vertailukauden vahvasta tuloksesta. Tulosta heikensi vertailukausien välinen myyntivolyymien vaihtelu. Ruokaratkaisuissa liiketulos oli viime vuoden tasolla.

Konsernin liikevaihto toisella neljänneksellä laski vertailukaudesta. Lasku johtui pääasiassa öljykasvien markkinahintojen laskusta vertailukauteen nähden, myös myyntivolyymit laskivat. Myyntivolyymien laskussa oli normaalia vertailukausien välistä vaihtelua, eikä vuoden tuotanto- ja myyntimäärissä ole näkyvissä merkittävää muutosta. Ruokaratkaisuissa liikevaihto oli lähes vertailukauden tasolla. Myyntivolyymit laskivat vertailukaudesta. Volyymien laskuun vaikuttivat vertailukaudella eri ajankohtana toteutuneet pakasteherneen myynnit viennissä.

Kantvikin kasviöljypuristamolle rakennettavan uuden pullotuslinjan työt etenevät. Kiinteistöön liittyvät rakennusvaiheen työt ovat viimeistelyvaiheessa ja laiteasennukset alkaneet. Noin 4,5 miljoonan euron investoinnin odotetaan olevan valmis alkuperäisen aikataulun mukaisesti toisen vuosipuoliskon aikana.
Kotimaisten avomaankasvisten satokausi on edennyt pääosin suunnitelmien mukaisesti. Kuuma ja kuiva kevät haastoi pinaatin ja ensimmäisenä kylvettyjen herneiden kasvua, mutta pääosin satonäkymät ovat ennakoidun mukaiset. Myös juureksien satonäkymät ovat ennen korjuukautta hyvät. Kasvatimme kuluvalle satokaudelle pakasteherneen viljelypinta-alaa 1 800 hehtaariin. Kotimainen pakasteherne on strategiassamme keskeisessä asemassa. Herneen viljelyn lisäämisellä haluamme vastata viennin kasvavaan kysyntään.

Kotimaisen rypsin ja rapsin viljelyalat kasvoivat viime vuodesta. Satokauden alkua rasitti kuivuus, joka aiheutti epätasaista taimettumista ja tuholaispainetta. Juhannuksen jälkeen sää on ollut öljykasveille suosiollisempi, ja Suomen satonäkymä on näkemyksemme mukaan keskimääräinen. Tavoitteenamme on kasvattaa entisestään kotimaisen rypsin ja rapsin käyttöä kasviöljypuristamollamme. Kotimaisuus on merkittävä erottautumistekijä kasviöljyissä.

Työ kotimaisen viljelykehityksen parissa on jatkunut sekä Räpin koetilalla että RypsiRapsi-foorumin toteuttamilla viljelykokeilla. RypsiRapsi-foorumin koetoiminnan keskiössä kuluvalla satokaudella ovat kaista- ja ruutukokeina toteutettavat lajikekokeet. Huhtikuussa käynnistyi monivuotinen Euroopan unionin osarahoittama hanke, jolla pyritään lisäämään rypsin ja rapsin viljelyvarmuutta ja -määrää Suomessa. Hanke on konkreettinen osoitus halusta kasvattaa kotimaisten öljykasvien viljelyä.

Räpin koetilalla on keskitytty erityisesti hernelajikkeiden jatkotutkimukseen. Kokeilla halutaan löytää lajikkeet, jotka kestävät Suomen muuttuvat viljelyolosuhteet. Viime vuosina olemme nähneet entistä suurempia vaihteluita olosuhteissa rankkasateista kuumuuteen ja kuivuuteen. Kasvava tauti- ja tuholaispaine huomioidaan myös lajikekokeissa. Räpillä tehdään esimerkiksi porkkanan ja lantun lajikekokeita, ja tavoitteena on löytää uusia lajikkeita sopimusviljelijöiden käyttöön.

Jatkamme työtä strategian mukaisilla painopistealueilla. Rypsinsiemenjauhe BlackGrainissa työ on keskittynyt kaupallisen mittakaavan tuotantoprosessin kehittämiseen. Herneproteiinihankkeessa on jatkettu pienen mittakaavan testauksia herneproteiinin tuottamiseksi kotimaisesta raaka-aineesta. Molemmilla hankkeilla lisäämme mahdollisuuksia kotimaisen raaka-aineen jalostusarvon nostoon.
Tärkeä ERP-hanke on edennyt aikataulun mukaisesti. Ensimmäisen tuotannon käyttöönottovaiheen on määrä tapahtua toisen vuosipuoliskon aikana. Osa Apetitin toiminnoista on ottanut uuden ERP-järjestelmän käyttöön jo viime vuoden lopulla.

Elintarvikkeiden inflaatio on hidastunut ja se kääntyi kesäkuussa negatiiviseksi. Tuoteryhmien välillä on edelleen isoja eroja, eikä kuluttajakäyttäytymisessä ole havaittu merkittävää muutosta. Edullisuus on edelleen tärkeä kriteeri ostopäätöksessä. Apetitin tuotevalikoima sopii vallitsevaan tilanteeseen hyvin.

Toimme kesällä kauppoihin uusia kasviöljyjä. Apetitin Neito-tuoteperheeseen kuuluvat Salaattiöljy sekä Pizza- ja pastaöljy ovat laadukkaita uutuuksia, jotka sopivat monipuolisesti ruoanlaittoon ja maustamiseen. Uutuustuotteiden lanseeraukset jatkuvat vielä kuluvan vuoden aikana.”

Liittyvät artikkelit

Åtgärderna för att förebygga luktgaser från oljepresseriet i Kantvik fortsä...

Arbetet med att hantera de luktolägenheter som observerats i närheten av Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter. På Kantviks oljepresseri pressas vegetabiliska oljor av rybs och rabs samt pellets som används som foder. Pressningen, dvs. produktionsprocessen, är mekanisk – den vegetabiliska oljan pressas bokstavligen ur rybs- och rabsfrön. Tidvis har luktolägenheter observerats i Kantviks omgivning sedan Apetit tog i bruk en bioenergianläggning vid oljepresseriet. Ändringen av energilösning utgör en del av Apetits övergång till huvudsakligen förnybara energikällor. Den nuvarande gasrenaren avlägsnar enligt mätningar cirka 90–95 % av de luktbildande föreningar som uppstår vid uppvärmningen av vegetabilisk olja och foderpellets. De kvarvarande luktgaserna som sprids i presseriets omgivning kan ibland vara lätta att känna, men de har inga negativa hälsoeffekter enligt mätresultaten. I utredningen som gjordes i samband med uppdateringen av miljötillståndet beskrevs lukterna med sensoriska termer som spannmålsaktig, rostad, bränd och nötaktig. Åtgärder har vidtagits för att hantera luktolägenheterna Under 2024 fick Apetit 15 observationer av luktolägenheter i anslutning till verksamheten vid oljepresseriet, även om luktbehandlingen fungerade som planerat under hela året. Åtgärder för att minska luktolägenheterna vidtogs i samarbete med myndigheterna enligt en separat lukthanteringsplan. Under 2024 förnyades bland annat gasrenarens pump och rörledningar. Under året genomfördes en luktgasanalys och en lukthanteringsplan utarbetades. Under 2024 testades även nya metoder för att hantera luktgaser vid sidan av den nuvarande gasrenaren, till exempel användning av aktivt kol. Aktivt kol och andra testade lösningar medförde ingen betydande förändring av luktgashanteringen. I januari 2025 uppstod en störning i en pH-mätare som är viktig för regleringen av luktgaser till följd av frysning. På grund av störningen gjordes luktgasobservationer i närområdet. Som en omedelbar åtgärd förnyades mätaren och dess övervakning effektiviserades. Nya åtgärder för 2025 – luktpanel för att bedöma luktolägenheter Apetit fortsätter utvecklingsåtgärderna i enlighet med lukthanteringsplanen även i år. Som effektiviseringsåtgärder fortsätter bland annat optimeringen av gasrenaren och förbehandlingen av den gas som leds in i den ändras. I början av året inrättades också en separat luktpanel som sensoriskt bedömer de luktolägenheter som uppstår i Kantviks område. Luktpanelens bedömningar stöder de egentliga mätningarna av halterna av luktframkallande ämnen och förbättrar hanteringen av luktolägenheter. "Tyvärr blir presseriet inte helt luktfritt. Med hjälp av luktpanelen strävar vi efter att hantera luktolägenheter och hitta en process som gör luktföreningarna så neutrala som möjligt. Den sensoriska bedömningen stöder de egentliga mätningarna", säger Timo Huttunen, direktör för Apetits affärsfunktion Oljeväxtprodukter. I panelen deltar till en början myndighetsinstanser som samarbetar med Apetit samt utomstående experter. Förhållandena påverkar luktspridningen Presseriet är i drift dygnet runt och året om, med undantag för planerade underhållsstopp. Under 2024 förekom inga betydande störningar i processen för hantering av luktolägenheter. Väderförhållandena har en betydande inverkan på spridningen av luktgaser och variationen i deras förekomst. Särskilt lågtryck och västliga vindar bidrar till luktolägenheter i Kantviks byområde. Apetit samarbetar kontinuerligt med NTM-centralen i Nyland, som är den myndighet som övervakar presseriets miljötillstånd, samt med miljötillsynen i Kyrkslätts kommun och Esboregionens miljö- och hälsoskydd. Presseriets verksamhet regleras av miljötillståndet. Vi informerar om detta regelbundet och vid behov. Ytterligare information och observationer av avvikande lukt kan riktas till: NTM-centralen eller   Tidigare meddelanden om ämnet: Arbetet med hanteringen av luktgaser från oljepresseriet i Kantvik fortsätter En lösning för att hantera luktolägenheterna från oljepresseriet i Kantvik – en katalytisk brännare som avlägsnar lukter tas i bruk under sommaren 2023 Åtgärder för att kontrollera luktolägenheter från Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter Luktstörningar från Avena Kantviks fabrik i närområdet – åtgärder har vidtagits för att minska på luktstörningarna

Toimenpiteet Kantvikin kasviöljypuristamon hajukaasujen ehkäisyksi jatkuvat...

Kehitystyöt Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon ympäristössä havaittujen hajuhaittojen hallitsemiseksi jatkuvat. Kantvikin kasviöljypuristamossa puristetaan rypsistä ja rapsista kasviöljyjä ja rehuksi käytettävää puristetta. Puristus- eli tuotantoprosessi on mekaaninen – kasviöljy kirjaimellisesti puristetaan rypsin ja rapsin siemenistä. Hajuhaittoja on havaittu ajoittain Kantvikin ympäristössä sen jälkeen, kun Apetit otti käyttöön bioenergialaitoksen kasviöljypuristamolla. Energiaratkaisun muutos oli osa Apetitin siirtymää pääosin uusiutuvien energialähteiden käyttöön. Nykyinen hajukaasupesuri poistaa mitatusti noin 90–95 % kasviöljyn ja rehupuristeen lämmityksessä muodostuvista hajua aiheuttavista yhdisteistä. Jäljelle jäävät puristamon ympäristöön leviävät hajukaasut voivat ajoittain olla helposti aistittavissa, mutta ne eivät aiheuta mittaustulosten perusteella terveyshaittaa. Ympäristöluvan päivityksen yhteydessä tehdyssä selvityksessä hajuja kuvattiin aistinvaraisin termein viljamainen, paahteinen, palanut ja pähkinämäinen. Toimenpiteitä tehty hajuhaittojen hallitsemiseksi Apetit sai vuoden 2024 aikana havaintoja hajuhaitoista kasviöljypuristamon toimintaan liittyen 15 kappaletta, vaikka hajujenkäsittely toimi koko vuoden ajan suunnitellusti. Toimenpiteitä hajuhaittojen vähentämiseksi tehtiin yhteistyössä viranomaisten kanssa erillisen hajunhallintasuunnitelman mukaan. Vuoden 2024 aikana muun muassa hajukaasupesurin pumppu ja putkistot uusittiin. Vuoden aikana toteutettiin hajukaasuanalyysi sekä laadittiin hajunhallintasuunnitelma. Vuoden 2024 aikana testattiin myös uusia menetelmiä nykyisen hajukaasupesurin rinnalla hajukaasujen hallintaan, esimerkiksi aktiivihiilen käyttöä. Aktiivihiili eivätkä muut testatut ratkaisut tuoneet merkittävää muutosta hajukaasujen hallintaan. Tammikuussa 2025 hajukaasujen säätelyn kannalta oleellisessa pH-mittarissa oli häiriö jäätymisen vuoksi. Häiriön vuoksi lähialueella tehtiin hajukaasuhavaintoja. Välittömänä toimenpiteenä mittari uusittiin ja sen valvontaa tehostettiin. Uusia toimenpiteitä vuodelle 2025 - hajupaneeli arvioimaan hajuhaittoja Apetit jatkaa kehitystoimenpiteitä hajunhallintasuunnitelman mukaisesti myös tänä vuonna. Tehostamistoimenpiteinä jatketaan muun muassa hajukaasupesurin optimointia ja siihen johdettavan kaasun esikäsittelyä muutetaan. Vuoden alussa on myös perustettu erillinen hajupaneeli, joka arvioi aistinvaraisesti Kantvikin alueella syntyviä hajuhaittoja. Hajupaneelin arviot tukevat varsinaisia hajua aiheuttavien ainesosien pitoisuuksien mittauksia ja parantavat hajuhaittojen hallintaa. ”Hajupaneelin avulla pyrimme arvioimaan hajuhaittoja lähiympäristössä. Aistinvarainen arviointi tukee tässä hyvin varsinaisia mittauksia. Valitettavasti puristamosta ei saada täysin hajutonta”, Apetitin Öljykasvituotteet-liiketoiminnon johtaja Timo Huttunen sanoo. Paneelissa toimivat alkuvaiheessa Apetitin kanssa yhteistyötä tekevät viranomaistahot ja ulkopuolisia asiantuntijoita. Olosuhteet vaikuttavat hajujen leviämiseen Puristamo on toiminnassa ympäri vuorokauden läpi vuoden suunniteltuja huoltokatkoksia lukuun ottamatta. Vuonna 2024 hajuhaittojen hallinnan prosessissa ei ollut merkittäviä häiriöitä. Sääolosuhteet vaikuttavat merkittävästi hajukaasujen leviämiseen ja niiden esiintymisen vaihteluun. Erityisesti matalapaine ja lännen puoleinen tuuli edesauttavat hajuhaittojen esiintymistä Kantvikin kylän alueella. Apetit tekee säännöllistä yhteistyötä puristamon ympäristölupaa valvovan viranomaisen, Uudenmaan ELY-keskuksen sekä Kirkkonummen kunnan ympäristövalvonnan ja Espoon seudun ympäristöterveyden kanssa. Puristamon toiminta on ympäristöluvalla säänneltyä. Tiedotamme asiasta säännöllisesti ja tarpeen mukaan. Lisätietoja ja poikkeavia hajuhavaintoja voi toimittaa: ELY-keskus Aiemmat tiedotteet aiheesta:  Kantvikin kasviöljypuristamon hajukaasujen hallinnan kehitys jatkuu Ratkaisu Kantvikin kasviöljypuristamon hajuhaittojen hallintaan – hajut poistava katalyyttinen poltin käyttöön kesällä 2023 Toimenpiteet Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon hajuhaittojen hallinnaksi jatkuvat Kantvikin tehtaalta hajuhaittoja lähialueelle – toimenpiteet hajuhaittojen vähentämiseksi käynnissä

Toimitusjohtajan katsaus Q4/2024

Toimitusjohtaja Esa Mäki: ”Apetitin jatkuvien liiketoimintojen koko vuoden liiketulos parani vertailuvuodesta. Ruokaratkaisut saavutti selvän tulosparannuksen ja Öljykasvituotteet jäi hieman vertailuvuoden tuloksesta. Ruokaratkaisujen tulosparannuksessa näkyy systemaattinen työ kannattavuuden parantamiseksi. Tuoteportfolion hallinta ja tuoteryhmäkohtainen myynnin kehitys ovat vaikuttaneet tulosparannukseen. Pellolta pakkaseen -ketjun ja satokausituotannon onnistuminen vahvisti Ruokaratkaisujen tulosta. Öljykasvituotteiden liiketuloksen heikkenemiseen vaikutti markkinahintojen lasku. Konsernin koko vuoden liikevaihto laski selvästi vertailuvuodesta öljykasvituotteiden markkinahintojen laskun vuoksi. Ruokaratkaisuissa liikevaihto nousi hieman vertailukaudesta. Myyntivolyymit laskivat molemmissa liiketoiminnoissa pääosin normaalin vuosivaihtelun takia. Ruokaratkaisut teki ennakoitua vahvemman tuloksen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Myös Apetitin liiketulos vuoden viimeisellä kvartaalilla nousi vertailukaudesta. Edistimme katsausvuonna useita strategisesti merkittäviä hankkeita. Konsernin ERP-järjestelmän uudistus eteni aikataulussa; Ruokaratkaisuissa järjestelmän käyttöönotto tapahtui syys-lokakuun 2024 vaihteessa. Hanke jatkuu Öljykasvituotteiden ERP-järjestelmän käyttöönotolla vuoden 2025 toisella vuosipuoliskolla. Ruokaratkaisujen ERP-järjestelmän käyttöönotto tapahtui onnistuneesti ammattitaitoisen henkilöstön ja hyvän suunnittelun ansiosta. Kantvikin kasviöljypuristamolla otettiin suunnitelmien mukaisesti käyttöön pullotuslinja. Uuden linjan avulla otamme kasviöljyjen toimitusketjun vahvasti omiin käsiin. Lisäksi se mahdollistaa korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittämisen. Pullotuslinjainvestointi toteutui budjetoidun mukaisesti ja oli noin 4,5 miljoonaa euroa. Uuden pullotuslinjan ansiosta olemme pystyneet vähentämään kasviöljypulloissa käyttämäämme muovia keskimäärin 41 prosenttia. Yksi Apetitin strategian painopistealueista on kotimaisten kasviproteiinien lisääminen. Olemme ottaneet askelia rapsijauhe BlackGrainin kaupallistamisessa. Kehitystyö on keskittynyt tuotantoprosessin parantamiseen. Olemme aloittaneet selvityksen vaihtoehdoista BlackGrainin tuottamiseksi. Selvityksessä arvioidaan mahdollisia yhteistyökumppanuuksia sekä tuotannon järjestämistä investoinnilla Kantvikin kasviöljypuristamolle tai ostopalveluilla. Selvityksen odotetaan valmistuvan loppuvuoden 2025 aikana. Hanke kotimaisen herneproteiinin parissa jatkuu suunnitelmien mukaisesti. Vuoden 2024 aikana olemme tehneet pienen mittakaavan testauksia kotimaisella raaka-aineella herneproteiinin tuottamiseksi. Työ projektissa on keskittynyt testiajoihin ja teknologiavertailuun kilpailuedun vahvistamiseksi. Ruoan viennin lisääminen ja aseman vahvistaminen Ruotsissa on myös strateginen painopisteemme. Tavoitteen edistämiseksi perustimme vuoden 2024 alussa Ruotsiin oman myyntiorganisaation. Apetitin aseman vahvistaminen Ruotsissa eteni. Vähittäiskaupan lisäksi olemme laajentuneet Food service -kanavaan. Olemme tyytyväisiä kotimaiseen satokauteen molempien liiketoimintojen osalta. Pakasteherneen ennätyssuurelta sopimusviljelyalalta saatu sato oli pääosin odotuksien mukainen ja prosessi pellon ja tehtaan välillä toimi häiriöttä. Juureksien kasvukausi jatkui lämpimän syksyn myötä pitkään, ja sadon laatu ja määrä olivat suurilta osin tavoitteiden mukaisia. Kotimaisen rypsin ja rapsin kokonaissato kasvoi Luonnonvarakeskuksen satoennakoiden mukaan yli viidenneksellä. Kehitys on öljykasvien osalta oikean suuntainen, ja teemme Apetitilla osaltamme työtä kotimaisten öljykasvien viljelyn lisäämiseksi. Haluamme molemmissa liiketoiminnoissamme käyttää mahdollisimman paljon kotimaista raaka-ainetta. Pakasteherneen ja kotimaisten öljykasvien viljelypinta-alan lisääminen on strateginen painopistealueemme. Elintarvikkeiden hintojen nousu pysähtyi vuonna 2024, mutta kohonnut hintataso näkyy edelleen kuluttajien ostokäyttäytymisessä. Syksyllä julkistetut uudet kansalliset ravitsemussuositukset kannustavat monipuoliseen kasvisten ja vihannesten syömiseen sekä riittävään kasviöljyjen käyttöön. Apetitilla keskiössä ovat kotimaiset ja kasvipohjaiset raaka-aineet sekä hyvinvointia ja kestävää kuluttamista edistävät tuotteet. Apetitin tuotteiston kulmakivet ovat verrattain edullisia ja edustavat monilta osin sitä, mitä nykyinen kuluttaja haluaa: ne ovat vastuullinen ja omaa hyvinvointia tukeva valinta, joka sopii budjettiin jokaisella kauppareissulla. Uskomme kysynnän jatkuvan korkeana Apetitin eri tuoteryhmissä. Strategiakauden 2023–2025 alkaessa asetimme tavoitteeksi yli 9 miljoonan liiketuloksen ja yli 8 prosentin sijoitetun pääoman tuoton. Vuoden 2024 päätteeksi olemme yltäneet kaudelle asetettujen taloudellisten tavoitteiden tasolle. Jatkamme Apetitin kehittämistä visiomme Kasvava ja kannattava kasvipohjaisten tuotteiden markkinajohtaja mukaisesti. Lämpimät kiitokseni vuodesta 2024 kaikille apetitlaisille ja yhteistyöstä omistajille, asiakkaille, sopimusviljelijöille sekä muille yhteistyökumppaneille.”