Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamisesta

Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamisesta

Voivatko pakasteet olla tuoreita? Mitä pakastaminen oikeastaan tarkoittaa – ja miten se tehdään ruokateollisuudessa? Miten sana pakaste puolestaan syntyi? Apetitin pakasteasiantuntijat vastaavat.

 

1. Mitä teollinen pakastaminen tarkoittaa ja voivatko pakasteet olla tuoreita?

Teollista pakastamista ohjaavat tiukat määritelmät. Teollisesti pakastettavien kasvisten prosessi on suunniteltu niin, että kasvisten ravintopitoisuus säilyy mahdollisimman hyvänä pellolta pakkaseen asti.

Teollisesti pakastettavat kasvikset pestään, pilkotaan ja kuumennetaan aina nopeasti ennen pakastamista. Nopean kuumennuksen ansiosta kasvisten nahistumisprosessi pysähtyy ja kasvis säilyttää paitsi kauniin ulkomuotonsa, myös ravinteensa.

Kuumentamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään ensin kylmäksi, jonka jälkeen ne pakastetaan. Teollisessa leijupakastuksessa yksittäisen kasvispalan pakastuminen vie aikaa vain muutamia sekunteja. Nopean pakastuksen avulla kasvisolujen reaktiot saadaan pysäytettyä ja kasvikset pitävät hyvin tuoreutensa ja ravintoarvonsa. Pakastuslämpötila on keskimäärin -30 astetta. Pakastamisen jälkeen tuotteita säilytetään -25– -27-asteessa. Pakastetut kasvikset ovat siis tuoreita!

 

2. Miten pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön?

Pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön nopeasti, sillä pitkään kestävän sulatuksen aikana kasvikset menettävät vesiliukoisia ravintoaineita. Lisää hävikkiä tulee, jos kasvikset huuhdellaan keittämisen jälkeen. Jäiset kasvikset kannattaa siis lisätä suoraan kiehuvaan veteen tai kuumalle pannulle.

Kaikkia kotimaisia Apetit-pakastekasviksia voi myös käyttää sulatuksen jälkeen sellaisenaan, ilman lämmittämistä.

 

3. Voiko sulanutta pakastetta pakastaa uudestaan?

Jos pakasteet on kuumennuskäsitelty sulamisen jälkeen, ne voidaan pakastaa uudestaan kotona. On esimerkiksi turvallista pakastaa kypsennetty ruoka, jonka tekemiseen on käytetty pakastettuja tuotteita.

Sen sijaan sulanutta tuotetta, jota ei ole kuumennuskäsitelty, ei pidä pakastaa uudestaan. Esimerkiksi täysin sulaneita pakastekasviksia ei tule pakastaa uudestaan, ellei niitä ole paistettu tai keitetty.

Ruokateollisuudessa ei myöskään koskaan pakasteta kertaalleen sulanutta tuotetta – tästä määrää laki.

 

+ Miten sana pakaste syntyi?

Pakaste-sana keksittiin vuonna 1946. Paulig järjesti kuluttajille sanakilpailun, jossa etsittiin toimivampaa vaihtoehtoa pakastetuista tuotteista käytetyn syväjäädytystuote-termin tilalle. Pakaste-sanan on siis keksinyt kilpailuun osallistunut yksityishenkilö. Kilpailussa toiseksi tuli jäädyte, kolmanneksi puolestaan jäiste.

 (Lähde: https://www.kielikello.fi/-/kansa-kielen-asialla)

 

Liittyvät artikkelit

Pellosta pipettiin

Ratkaiseeko teknoruoka tulevaisuuden ruokakriisin? Elintarvike- ja ruoantuotantoteknologian kehitys on välttämättömyys kasvavan väestön ruokkimiseksi. Haasteena ruokatuotannolle on myös tarve tuottaa enemmän ruokaa pienemmillä alueilla. Tulevaisuudessa uusien ruokainnovaatioiden määrä lisääntyy ja tuotekehitys tulee kiihtymään yhä entisestään. Uuden teknologian mahdollistamia innovaatioita on käytössä jo nyt: vertikaaliviljelmillä kasveja viljellään pystysuunnassa ja bioreaktoreissa kasvatetaan kasvi- ja eläinsoluja ruoantuotantoon. Puhutaankin eläintenjälkeisestä taloudesta, jossa eläinperäisiä tuotteita, kuten lihaa, maitoa tai kananmunia kyllä tuotetaan, mutta täysin ilman eläimiä: laboratoriossa. Myös viljelyä voidaan optimoida teknologian avulla – ehkä tulevaisuudessa älykkäät järjestelmät mittaavat optimaalisimmat kasteluajat ja robotit hoitavat kastelun tai lannoituksen. Nykymallin maatalous on altis ja haavoittuvainen ilmastonmuutoksen mukanaan tuomille uusille olosuhteille: kuivuudelle, sään ääri-ilmiöille ja epävarmuudelle. Uusia keinoja ja ratkaisuja tarvitaan siis kipeästi. Teknologia ja ihanneminä Teknologian kehitykseen liittyy vahvasti myös biohakkerointi. Ihmisillä on luontainen kiinnostus omia kehontoimintoja ja terveyttä kohtaan, ja teknologian kehittyminen mahdollistaa niiden mittaamisen ja tarkkailun aivan uudella tavalla. Biohakkerointi tarkoittaa terveyden ja suorituskyvyn edistämistä ja sairauksien ennaltaehkäisemistä, jossa käytetään itsensä mittaamista ja erilaisia teknologisia välineitä. Pian tietoja yksilön terveydentilasta on mahdollista välittää suoraan esimerkiksi ruokakauppojen suosittelualgoritmeille, jotka poimivat ostoskoriin kaupan valikoimista juuri sen hetkistä terveyttä parhaiten edistäviä ja tukevia ruokia. Tämä voi olla todellisuutta ainakin terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tulevaisuudessa saatetaan mennä jopa niin pitkälle, että oman perimän perusteella luodaan yksilölliset ravitsemussuositukset, jotka parhaalla mahdollisella tavalla tukevat yksilön terveydentilaa. Luonnollista vai luonnotonta? Vaikka elintarvikkeiden teollistuminen mahdollistaa halvemman tuotannon ja mahdollisuuden valvoa tuotantoa, pitkälle viedyt tieteelliset prosessit saattavat näyttäytyä tavallisille ihmisille kaukaisina ja pelottavina. Emme välttämättä ymmärrä, miten syömämme ruoka on tuotettu tai mistä raaka-aineista se koostuu. Kasviproteiinit ovat hyvä esimerkki teollisesta elintarvikkeesta, joka muistuttaa vain vähän alkuperäistä raaka-ainetta. Myös perinteisempiä teollisia elintarvikkeita, kuten makkaraa, on syöty jo vuosikymmeniä: kaupan hyllyltä poimitun paketin sisältö muistuttaa varsin vähän sen valmistukseen käytettyä eläintä. Voidaankin kysyä, eikö kaikki ruoka ole jollakin tavalla prosessoitua? Ihmisten asenteita ja julkista keskustelua ei voida jättää huomiotta, koska tuotteiden kysyntä määrittää lopulta sen, mitä tarjotaan. Eettisiä ja moraalisia kysymyksiä on tärkeä tarkastella. Väestön ruokkimiseksi ja kysyntään vastaamiseksi tarvitaan siis läpinäkyviä ja ympäristövaikutuksiltaan kestäviä tuotantoketjuja teknologian kehityksen ohella. Vuonna 2025 Luonnon määräämät kasvukaudet menettävät merkitystään, kun tuotanto siirtyy enenevissä määrin uusien teknologioiden mahdollistamiin tuotantolaitoksiin. Satokausi on aina. Ruokaostoksia tehdään verkossa entistä enemmän. Ostopäätöksiimme vaikuttavat yhä useammin algoritmien tekemät suositukset, jotka perustuvat aikaisempaan ostokäyttäytymiseen ja kehontoimintoihin. Kaupassakäynti muuttuu arkisesta suorituksesta vapaa-ajanviettotavaksi. Ruokakauppojen on pystyttävä tarjoamaan aistikokemuksia, elämyksiä ja kohtaamisia muiden ihmisten kanssa. Aidoista ja oikeista raaka-aineista tulee luksushyödykkeitä teollisten ja tasalaatuisten elintarvikkeiden arkipäiväistyessä. Esimerkiksi villejä marjoja tarjotaan luksustuotteina. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Maailma lautasellani

Merkitykselliset tarinat ohjaavat valintoja Ruoan tarjonta on monipuolistunut valtavasti globalisaation myötä. Kaikki mitä kuvittelee, on saatavilla. Nopeasti vaihtuvat mieltymykset haastavatkin yrityksiä, sillä ruokavalinnat ovat entistä yksilöllisempiä – valittujen tuotteiden ja niiden tuotannon pitää puhutella ja tukea omaa arvomaailmaa. Suomessa maailmanlaajuiset ruokailmiöt näkyvät etenkin tuontiruoan tarjonnan monipuolistumisena: marketin hyllyltä löytyy tuotteita kaikkialta maailmasta. Nykyään myös tavallisilla ihmisillä on yhä enemmän valtaa siihen, millaista ruokaa syödään. Kysyntään reagoidaan entistä nopeammin ja herkemmin, sillä kilpailu elintarvikealalla on kovaa. Tuotekehityksen reagointinopeutta testataan jatkuvasti myös sosiaalinen median alustoilla ja varsinkin Instagramin ansioista. Eri vaikuttajien jakamat kuvat saavat aikaan maailman laajuisia trendejä silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä kaikkialla näkyy värikkäitä smoothiekulhoja ja yliampuvia pirtelöitä, mikä saa trendeistä kiinnostuneet ja ketterät elintarvikevalmistajat ja kahvilaketjut toimimaan rivakammin kuin koskaan. Globalisaatiolla on monet kasvot Samalla kun ruoka- ja hyvinvointitrendit ylittävät mantereiden rajat, ruoan tuotannon ja kulutuksen välinen kuilu kasvaa. Tuotantoketjut saattavat olla pitkiä, jolloin ruoan alkuperä hämärtyy. Informaatiota ruoan aidosta alkuperästä voi olla vaikea saada. Esimerkiksi einesaterian ainesosat saattavat tulla usealta eri mantereelta ja niitä on voitu prosessoida useassa eri paikassa matkan varrella. Tällöin yhdenkään maan elintarvikeviranomaisella ei välttämättä ole kokonaiskuvaa tuotantoprosessista. Sanotaankin että syömme usein ruokaa, joka ei tule mistään eli ”food from nowhere”. Monen on vaikea ymmärtää, että omien valintojen vaikutukset saattavat näkyä toisella puolella maailmaa. Vastareaktiona yhä suurempi osa ihmisistä kaipaa läpinäkyvyyttä tehdäkseen kestäviä ja hyviä valintoja niin ihmisten kuin eläintenkin elinolosuhteita ajatellen. Kotimaisen ruoan suosiminen on yksi keino varmistaa ruoan kestävä alkuperä sekä tuotannon jäljitettävyys. Varmasti tästä syystä kotimaisen ja paikallisen ruoan suosio näyttää vain lisääntyvän. Se vaikuttaakin olevan yksi kestävästi kasvava trendi. Vuonna 2025 Uusille massatuotteille ei riitä enää vahvaa kysyntää, vaan tuotteiden täytyy puhutella täsmällisemmin eri kohderyhmille. Ruokatrendit syntyvät yhä useammin sosiaalisen median kanavissa ja ovat aiempaa pirstaloituneempia. Pienten asiakasryhmien rooli kasvaa, jolloin kaikkia ei tarvitse tai edes kannata yrittää miellyttää. Vapaaehtoinen avoimuus ja läpinäkyvyys puhuttelevat. Ne toimijat, jotka voivat pelata aidosti avoimin kortein hyötyvät eniten. Ihmiset haluavat olla entistä voimakkaammin kosketuksissa ruoan alkuperään ja siten osa ruoan tarinaa. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Lue teknologian kehityksen vaikutuksista ruoantuotantoon täältä> Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Lasketko kaloreita vai CO2-päästöjä?

Kun yksi maapallo ei riitä - iltapalaksi ilmastonmuutos Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat jopa yli viidenneksen kaikesta kulutuksen ilmastovaikutuksesta eli hiilijalanjäljestä. Tämä yllättää monen, sillä viime vuosina kulutuksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksista puhuttaessa on ruoka jäänyt vielä aika näkymättömään osaan. Vaikka yksittäisen ruoka-annoksen ilmastovaikutukset voivat jäädä melko vähäpätöisiksi, ei mitään muuta tuotetta käytetä joka päivä useita kertoja päivässä. Vaikuttaa siltä, että olemme tällä hetkellä historiallisesti tarkasteltuna yhden merkittävimmän ruokamurroksen äärellä. Väestönkasvu jatkaa kiihtymistään, mikä asettaa valtavia haasteita globaalille ruokajärjestelmälle. Väestönkasvun rinnalla elintason nousu asettaa jopa väestönkasvua suurempia paineita kestävälle ruoantuotannolle. Vauraampi elämä ei pelkästään lisää ruoan kysyntää, vaan myös resurssi-intensiivisempien elintarvikkeiden kuten lihan, maitotuotteiden sekä jalostettujen elintarvikkeiden) kysyntää ja vaikuttaa ruokahävikin kasvuun. Esimerkiksi korkean elintason maissa ruokahävikin määrät ovat valtavia: keskiverto suomalainen heittää vuodessa 23 kg syötäväksi tarkoitettua ruokaa roskiin. Tiesitkö, että ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat yli viidenneksen kaikesta kulutuksen ilmastovaikutuksesta? Suurinta osaa maapallon viljelymaista hyödynnetään tuotantoeläinten ruoan sekä biopolttoaineiden tuotantoon eli ei suoraan ihmisten ravinnoksi. Kasvavan väestön ruokkiminen maapallon kantokyvyn rajoissa on mahdollista, mutta se vaatii radikaaleja muutoksia ihmisten ruokavaliossa ja kulutustottumuksissa. Paine kasvispitoisempaan ruoan suosimiseen kasvaa koko ajan, sillä lihan tuotanto ja kulutus ovat keskeisimpiä ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Kasvissyöntiin suhtautuminen onkin muuttunut yhä myönteisemmäksi. Tämä aikaansaa positiivista kierrettä: kuluttajat kiinnostuvat eri vaihtoehdoista, mikä puolestaan kasvattaa kasvipohjaisten elintarvikkeiden kysyntää ja tarjontaa tulevaisuudessa. Ihmiset ovat yhä tietoisempia maapallon sietokyvyn rajoista, ja moni yrittää omilla valinnoillaan auttaa. Ikävää on, että tämä tuottaa monelle myös ahdistusta ja pelkoa tulevaisuudesta. Niin kutsutusta ilmastoanoreksiasta, eli ilmastoahdistuksesta aiheutuvasta oman ruokavalion syömishäiriöisestä rajoittamisesta kärsivät etenkin nuoret. Mikä sitten reseptiksi ilmastoahdistukseen? Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnat eivät riitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaan tarvitaan poliittisia päätöksiä ja yhteiskunnallista tahtoa. Asiantuntijat uskovat, että tulevaisuudessa kuluttajien käyttäytymiseen tullaan vaikuttamaan voimakkaasti yhteiskunnalliselta tasolta esimerkiksi hintapolitiikalla, säännöstelyllä ja rajoittamalla saatavuutta. Voi hyvin olla mahdollista, että historiasta tutut ruokarajoitukset palaavat joidenkin kriittisimpien elintarvikkeiden osalta osaksi kulutustamme. Vastuuta ei joka tapauksessa voi laittaa yksittäisten ihmisten ostopäätösten kontolle. Tulevaisuudessa onkin tärkeää, että kaikki päätökset tehdään sekä yksilön että ympäristön hyvinvoinnin ehdoilla. Vuonna 2025 Yleinen arvoilmasto muuttuu kasvissyönnin suhteen yhä myönteisemmäksi, mikä lisää kasvipohjaisten tuotteiden kysyntää. Yhä useampi laskee kaloreiden sijaan CO2-päästöjä. Matalapäästöisesti tuotettujen elintarvikkeiden kysyntä kasvaa. Ruokahävikin vähentäminen tulee olemaan keskiössä, kun pyritään vastaamaan väestön ja siten myös ruoan kysynnän kasvuun. Innovatiivisia ratkaisuja tarjoavia yrityksiä kaivataan. Ruoan kulutus jakautuu entistä enemmän kahtia ja syömisestä tulee yhä useammin kannanotto moraalisiin ja eettisiin kysymyksiin. Kilpailussa pärjäävät yritykset, jotka vastaavat kuluttajien arvoja. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Seuraavassa blogitekstissä käsitellään ruokamaailman avartumista ja ruokakulttuurien iloista sekoittumista, lue teksti täältä > Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >