Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamisesta

Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamisesta

Voivatko pakasteet olla tuoreita? Mitä pakastaminen oikeastaan tarkoittaa – ja miten se tehdään ruokateollisuudessa? Miten sana pakaste puolestaan syntyi? Apetitin pakasteasiantuntijat vastaavat.

 

1. Mitä teollinen pakastaminen tarkoittaa ja voivatko pakasteet olla tuoreita?

Teollista pakastamista ohjaavat tiukat määritelmät. Teollisesti pakastettavien kasvisten prosessi on suunniteltu niin, että kasvisten ravintopitoisuus säilyy mahdollisimman hyvänä pellolta pakkaseen asti.

Teollisesti pakastettavat kasvikset pestään, pilkotaan ja kuumennetaan aina nopeasti ennen pakastamista. Nopean kuumennuksen ansiosta kasvisten nahistumisprosessi pysähtyy ja kasvis säilyttää paitsi kauniin ulkomuotonsa, myös ravinteensa.

Kuumentamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään ensin kylmäksi, jonka jälkeen ne pakastetaan. Teollisessa leijupakastuksessa yksittäisen kasvispalan pakastuminen vie aikaa vain muutamia sekunteja. Nopean pakastuksen avulla kasvisolujen reaktiot saadaan pysäytettyä ja kasvikset pitävät hyvin tuoreutensa ja ravintoarvonsa. Pakastuslämpötila on keskimäärin -30 astetta. Pakastamisen jälkeen tuotteita säilytetään -25– -27-asteessa. Pakastetut kasvikset ovat siis tuoreita!

 

2. Miten pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön?

Pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön nopeasti, sillä pitkään kestävän sulatuksen aikana kasvikset menettävät vesiliukoisia ravintoaineita. Lisää hävikkiä tulee, jos kasvikset huuhdellaan keittämisen jälkeen. Jäiset kasvikset kannattaa siis lisätä suoraan kiehuvaan veteen tai kuumalle pannulle.

Kaikkia kotimaisia Apetit-pakastekasviksia voi myös käyttää sulatuksen jälkeen sellaisenaan, ilman lämmittämistä.

 

3. Voiko sulanutta pakastetta pakastaa uudestaan?

Jos pakasteet on kuumennuskäsitelty sulamisen jälkeen, ne voidaan pakastaa uudestaan kotona. On esimerkiksi turvallista pakastaa kypsennetty ruoka, jonka tekemiseen on käytetty pakastettuja tuotteita.

Sen sijaan sulanutta tuotetta, jota ei ole kuumennuskäsitelty, ei pidä pakastaa uudestaan. Esimerkiksi täysin sulaneita pakastekasviksia ei tule pakastaa uudestaan, ellei niitä ole paistettu tai keitetty.

Ruokateollisuudessa ei myöskään koskaan pakasteta kertaalleen sulanutta tuotetta – tästä määrää laki.

 

+ Miten sana pakaste syntyi?

Pakaste-sana keksittiin vuonna 1946. Paulig järjesti kuluttajille sanakilpailun, jossa etsittiin toimivampaa vaihtoehtoa pakastetuista tuotteista käytetyn syväjäädytystuote-termin tilalle. Pakaste-sanan on siis keksinyt kilpailuun osallistunut yksityishenkilö. Kilpailussa toiseksi tuli jäädyte, kolmanneksi puolestaan jäiste.

 (Lähde: https://www.kielikello.fi/-/kansa-kielen-asialla)

 

Liittyvät artikkelit

Blogi: Unohtunut ananaspurkki

Jääkaapit, pakastimet ja kuivakaapit ovat keittiön mustia aukkoja, joihin elintarvikkeilla on tapana piiloutua, hautautua ja mystisesti kadota. Ne pitävät sisällään elintarvikkeita, jotka ilmestyvät piiloistaan usein vasta pakastimen sulatuksen tai kuivakaappien siivouksen yhteydessä. Voitko rehellisesti sanoa tietäväsi tarkalleen, mitä keittiön kaappisi sisältävät? En minä ainakaan. Useat kuivatuotteet, kuten jauhot, säilykkeet ja valmiskastikkeet, säilyvät pitkään – kuukausia, jopa vuosia – syömäkelpoisina, joten niiden käyttämisellä ei ole useinkaan kiire. Tämän vuoksi niihin myös kiinnitetään vähemmän huomiota kuin herkästi pilaantuviin tuoretuotteisiin. Sama pätee myös juuresten, kuten perunoiden kohdalla, sillä niiden tiedetään säilyvän paremmin kuin muiden kasvisten. Rento suhtautuminen pitkäikäisiin tuotteisiin voi johtaa niiden unohtamiseen ja käyttämättä jättämiseen. Kun tuote lopulta todella haluttaisiin käyttää, se onkin jo vanhentunut. Usein todetaan, että elintarvikkeet olisi hyvä säilyttää helposti silmäiltävällä paikalla. Kaikkia tuotteita ja etenkään kylmätuotteita ei kuitenkaan ole mahdollista säilyttää helposti nähtävillä. Tällöin niiden käyttäminen usein unohtuukin, sillä ne ovat ”poissa silmistä, poissa mielestä”, kuten vanha sanonta kertoo. Kuivapakkauksissa tai metallisissa säilykepurkeissa oman haasteensa tuo pakkauksen peittävyys, sillä elintarvikkeen kuntoa on vaikeampi arvioida. Tutkimuksissa on huomattu, että lähes puolet kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä päätyy poisheitettäväksi sen pilaantumisen tai päiväyksen vanhenemisen takia. Ruoan pilaantumisen ja päiväyksen vanhenemisen voidaan taas nähdä ainakin osin johtuvan ruoan unohtamisesta. Monesti ruokakaapin avatessaan muistaa, että ai niin, täällä oli tätäkin. Unohtaminen on täysin luonnollista ja inhimillistä, minkä vuoksi ruokahävikin syntymistä ei voi aina estää. Sitä voi kuitenkin pyrkiä vähentämään. Kokeile esimerkiksi järjestää tuotteita teemoittain ruokakulttuurien mukaan tai kokoa samalle aterialle sopivat ainekset odottamaan samalle tarjottimelle. Keittiön mustien aukkojen säännöllinen läpikäynti on epäilemättä tarpeellista hävikin vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Blogi: Pari ylimääräistä perunaa - varmuuden vuoksi

Ruoan määrän arvioiminen koetaan usein todella haastavaksi, etenkin kun sitä joudutaan arvioimaan toisten, kuten lasten tai puolison puolesta, vieraista puhumattakaan. Monet päivälliskutsujen tai juhlien järjestäjät tietävät, kuinka vaikeaa sopivan määrän arvioiminen on etenkin suuremmalle ihmismäärälle. Ruoan loppuminen koetaan usein epäonnistumisena, minkä vuoksi sitä on taipumusta tarjota reilulla kädellä. Myös arjessa sopivan määrän arvioiminen voi olla hankalaa, sillä perheenjäsenten ruokahaluun vaikuttavat monet eri asiat aina tarjotun ruoan maistuvuudesta siihen, miten hyvin he ovat syöneet päivän aikana. Ruokahalua on kuitenkin vaikea etukäteen ennustaa. Onkin monesti yksinkertaisesti helpompi keittää varmuuden vuoksi pari ylimääräistä perunaa, kuin miettiä mitä tarjota niiden loputtua. Ylimääräisen ruoan ostaminen, valmistaminen tai tarjoaminen ei itsessään ole ongelma. Haasteen muodostaa ylimääräisen ruoan - ja etenkin tähteiden - hyödyntäminen, jos niille ei ole suunniteltu tarkkaa käyttöä. Monet kokevat tähteiden hyödyntämisen hyvin vaikeaksi kunnollisen, koko perheelle tarjottavan aterian valmistamisessa, etenkin jos tähteitä on jäänyt vain pieni määrä. Mitä tehdä kahdesta perunasta tai nyrkillisestä riisiä? Kokonaisen aterian rakentaminen tähteistä vaatii suunnittelua ja luovuutta eikä tähteiden käyttäminen ole välttämättä ensimmäinen asia mielessä arjen kiireiden keskellä. Usein on yksinkertaisesti helpompaa ostaa kokonaan uudet raaka-aineet, kuin soveltaa erinäisistä tähteistä. Muutaman perunan poisheittäminen ei välttämättä tunnukaan niin merkittävältä asialta. Suomessa kotitalouksissa syntyy vuosittain noin 120 - 160 miljoona kiloa ruokahävikkiä, joka vastaa noin 7 800 rekka-autollista ruokaa. Pelkästään perunoiden on arvioitu muodostavan hävikistä jopa 7 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kotitalouksissa hävikiksi päätyy yli 500 rekka-autollisen verran perunaa vuodessa. Yksittäiset perunat ovat siis osa isompaa kokonaisuutta. Ehkä tyhjän perunakattilan voisikin nähdä onnistumisena tähteiden ja myös hävikkiä kuskaavien rekka-autojen määrän vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin. Tämä blogikirjoitus on osa #hävikkihaaste2018-kokonaisuuttamme.

Blogi: Hengaileva sipuli

Arjessa päädytään usein tilanteeseen, jossa ruokaa on ostettu tai valmistettu liikaa. Sipulista tai esimerkiksi kesäkurpitsasta on tarvittu vain osa illan aterian lisukkeeksi tai keitettyä pastaa on jäänyt syömättä. Tällöin joudutaan pohtimaan, mitä ylimääräiselle ruoalle tulisi tehdä. Toistuvin käytäntö on laittaa ylijääneet ruoantähteet tai raaka-aineet jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä – eli hengailemaan. Hyväkuntoiselle ruoalle halutaan antaa mahdollisuus tulla käytetyksi, minkä vuoksi sen poisheittämistä viivytellään. Lopulta ruoka heitetään pois vasta sen pilaannuttua syömäkelvottomaksi, jolloin on jo ohitettu mahdollisuus vaikuttaa sen kohtaloon. Tällöin sen pois heittäminen ei myöskään aiheuta niin huonoa omatuntoa. Tutkimuksissa on kuitenkin arvioitu, että jopa 40 prosenttia kotitalouksissa poisheitetystä ruoasta on poisheiton hetkellä yhä syömäkelpoista. Monilla on vaikeuksia tunnistaa, milloin ruoka on mennyt käyttökelvottomaksi. Etenkin päiväysmerkinnät voivat aiheuttaa hämmennystä, ja parasta ennen -ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen ero ei usein ole tiedossa. Parasta ennen -merkinnällä viitataan tuotteen laatuun, jolloin se on parhaimmillaan ennen kyseistä päiväystä, mutta on usein syömäkelpoinen myös sen jälkeen. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä puolestaan tarkoittaa, että tuotetta on turvallista syödä vain tuohon päiväykseen asti. Harva haluaa ottaa terveydellisiä riskejä syömällä mahdollisesti pilaantuneita tuotteita. Usein kuitenkin ruoan syömiseen tai sen syömättä jättämiseen liittyviä päätöksiä tehdään sen perusteella, miltä elintarvike tuntuu, eikä sen todellisen turvallisuuden perusteella. Esimerkiksi parasta ennen -päiväyksen vanheneminen voi vaikuttaa merkittävästi tuotteen tuoreusmielikuvaan. Hengailijat eivät siis välttämättä päädy poisheitettäviksi niiden pilaannuttua syömäkelvottomiksi, vaan muututtuaan ”huonon näköisiksi” tai ”epämiellyttävän tuntuisiksi”. Kehittyneissä maissa, kuten Suomessa, suurin yksittäinen osa elintarvikeketjussa syntyvästä hävikistä muodostuu nimenomaan kotitalouksissa. Elintarvikeketjun loppupäässä ruoan tuottamiseen, jalostukseen ja logistiikkaan on käytetty valtavasti resursseja. Mitä myöhemmässä vaiheessa elintarvikkeet päätyvät poisheitettäväksi, sitä suuremmat niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset ja taloudelliset menetykset siis ovat. Tähän peilattuna etenkin syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen on erityisen kestämätöntä. Katso siis kahdesti, olisiko pois menossa oleva ruoka vielä hyödynnettävissä esimerkiksi keitossa ja haudutettavissa ruoissa!   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.