Jouluinen ateria on monessa kodissa tärkeä hetki. Kaikkea tarmoa ei kuitenkaan tarvitse käyttää ainoastaan ruoanlaittoon, sillä Apetit-pakastetuotteilla voi tuoda maukkaasti ja vaivattomasti kasviksia jouluiseen ruokapöytään. Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti antaa vinkkinsä joulun perinneruokien piristämiseen.
Herneet ovat joulupöydän klassikko. Apetit-pakasteherneet on puitu ja pakastettu optimaaliseen aikaan – näin Suomen valoisien ja pitkien kesäöiden tuoma makea maku säilyy joulupöytään asti. Herneet sopivat joulupöytään ihan sellaisenaan. Hieman joulupöydän perinteitä haastaville sopii puolestaan hernepesto.
”Cashew-pähkinöitä ja valkosipulia lisäämällä pestosta saa mukavan täyteläisen – se sopii mainiosti esimerkiksi joululimpun päälle levitettäväksi”, Apetitin kasvisruokamestari Teemu Hursti sanoo.
Lisää väriä joulupöytään juuressekoituksilla
Värikkäät juurekset ovat mitä mainioin lisuke joulupöytään. Uunissa paahdetut Apetit Isot Uunijuurekset tai Apetit Kotimainen Juureskuutio tuovat meheviä makuja vaivattomasti.
”Juuressekoituksista saa pienellä maustamisella erittäin juhlavan osan ateriaa. Voi esimerkiksi lisätä hunajaa tai siirappia ja rosmariinia tuomaan makua. Juuressekoituksia voi höystää jouluiseksi myös esimerkiksi lisäämällä joukkoon mantelia tai leipäjuustoa. Pikkelöidyt sadonkorjuukasvikset ovat oma suosikkini joulupöytään”, kasvisruokamestari Hursti kertoo.
Jos perinteisen joulupöydän antimet tuntuvat liian raskailta, on tarjoilua helppo keventää keitoilla. Valmiit juuressekoitukset sopivat erinomaisesti myös kasvissosekeittojen pohjaksi.
”Erilaiset värikkäät juuressosekeitot sopivat mainiosti myös jouluun. Ympäri vuoden toimivia reseptejä voi aina tuunata sesongin mukaan: täyteläisen punaiseksi punajuuresta värjäytyvä paahdettu kasvissosekeitto saa jännittävän vivahteen lakritsijauheesta. Myös erilaiset täyteläiset juustot sopivat keittoihin höysteeksi.”
Punajuuresta joulun väriä
Mikä olisikaan paremmin joulupöytään sopiva kasvis kuin punajuuri? Rosolli onkin perinteinen jouluherkku suomalaisten pöydässä.
”Uunissa paahdettava lämmin rosolli on mainio vaihtoehto perinteiselle rosollille. Sekoita siirappia ja sopivan happamia omenoita Apetit Isot Uunijuurekset -sekoitukseen, ja perinteinen rosolli saa tulevillekin jouluille mehevän kilpailijan.”
Apetit Kotimainen Uunivalmis Punajuurigratiini tarjoaa joulupöytään erilaisia maistuvia vaihtoehtoja. Se on sellaisenaan maistuva ja juhlava lisuke, mutta antaa varaa myös mielikuvituksen käyttämiselle.
”Pienellä vaivannäöllä Punajuurigratiini taipuu juhlavan näyttävän ja ruokaisan kranssin täytteeksi – tai miksei jopa joulutorttujen täytteeksi. Sama täyte sopii molempien sisään”, Hursti vinkkaa.

Apetit Kotimainen Juureskuutio: 1 pss (à 500g)
Apetit Rypsiöljyä: 1 rkl
Valkosipulin kynsi: 1 kpl
Balsamiviinietikkaa: 1 rkl
Fariinisokeria: ½ dl
Kuivattua timjamia: ½ tl
Kuivattua salviaa: ½ tl
Kuivattua rosmariinia: ½ tl
Suolaa: ¼ tl
Leipäjuustoa: 200 g
Työohje:
Laita juurekset voideltuun uunivuokaan.
Sekoita öljyn joukkoon murskattu valkosipulin kynsi, viinietikka ja kaikki mausteet.
Paahda kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Leikkaa leipäjuusto kuutioiksi ja lisää juuresten joukkoon.
Paahda vielä noin 2 minuuttia jotta juustokuutiot kuumenevat.

Apetit Sadonkorjuukasvikset: 1 pss (á 300g)
Liemi:
Vettä: 2 dl
Sokeria: 100 g
Omenaviinietikkaa: ½ dl
Kuivattua rosmariinia: 1 tl
Työohje:
Kiehauta kattilassa vesi, sokeri, etikka ja rosmariini.
Lisää jäiset kasvikset ja kiehauta.
Ota kattila liedeltä ja anna kasvisten jäähtyä liemessä.
Anna tekeytyä kylmässä yön yli.

Apetit Isot Uunijuurekset: 2 pss (á 500g)
Provencen yrttiseosta: 1 tl
suolaa: 1 tl
mustapippuria
kasvislientä: 1 l
hunajaa: 1 rkl
kaurakermaa: 2 dl
lehtipersiljaa
lakritsijauhetta: 1 tl
Työohje:
Kaada Isot Uunijuurekset leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Ripottele pinnalle yrttiseos, suola ja mustapippuri. Paahda kasviksia 225-asteisessa uunissa noin 35 minuuttia.
Kiehauta sillä välin kattilassa kasvisliemi. Kaada paahdetut kasvikset kattilaan ja soseuta tasaiseksi.
Mausta hunajalla ja lakritsijauheella, lisää kerma. Kiehauta ja sekoita tasaiseksi. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita.
Viimeistele halutessasi lehtipersiljalla.

iso lehtitaikinalevy: 1pkt
Apetit Punajuurigratiini: 1 pss
perunajauhoa tai maissitärkkelystä: 2 rkl
kananmuna haarukalla sekoitettuna: 1 kpl
saksanpähkinää rouhittuna: 1 dl
sinihomejuustoa muruina: 1 dl
Työohje:
Siirrä punajuurigratiini mikroaaltouunin kestävään kulhoon ja kypsennä täydellä teholla 10 minuuttia. Sekoita ja jatka kuumennusta 5 minuuttia.
Jäähdytä punajuuriseos. Sekoita joukkoon tärkkelysvalmiste.
Kauli taikinalevy jauhotetulla työtasolla laakeammaksi. Vuoraa uunipelti leivinpaperilla ja nosta taikinalevy sen päälle. Ota esille tarjoiluvati ja hahmottele sen avulla sopivan kokoinen ympyrä, jolle lusikoit punajuurigratiinin. Jaa päälle pähkinä- ja sinihomejuusto.
Leikkaa keskusta kolmioiksi. Leikkaa ulkokehälle harvakseltaan kolmioita ja lyhennä niiden väliin jäävät taikinanosat puoleen pituuteen. Peitä punajuuritäyte nostamalla ensin lyhennetyt taikinaläpät ylös, seuraavaksi ulkokehän kolmiot ja viimeiseksi sisäkehän kolmiot. Tue taikinankulmat pitkillä puutikuilla ja sipaise kranssin pinta kananmunalla.
Kypsennä 225-asteessa kiertoilma-alalämpö -toiminnolla uunin alaosassa noin 15 minuuttia tai tasalämmöllä 225-asteisen uunin alaosassa noin 20 minuuttia.
Poista kaikki puutikut kranssin jäähdyttyä. Tarjoa salaatin tai lämpimän kasviswokin kera.
Apetit Isot Uunijuurekset: 1pss (á 500g)
Tuoretta omenaa (hapan esim. Granny Smith): 1 kpl
Apetit Rypsiöljyä: 1 rkl
Suolaa: ½ tl
Siirappia: 1 rkl
Työohje:
Pese omena ja leikkaa lohkoiksi.
Laita Apetit Isot Uunijuurekset ja omenalohkot voideltuun uunivuokaan.
Sekoita rypsiöljy, siirappi sekä suola keskenään ja sekoita juuresten joukkoon.
Paahda kiertoilmauunissa 200 asteessa noin 30 minuuttia. Sekoita kerran kypsennyksen aikana.

Apetit Kotimaisia herneitä: 1pss (á 200g)
Cashew pähkinöitä: 150 g
Apetit Rypsiöljyä: ½ dl
Tuoretta Kotimaista basilikaa: 1 Ruukku
Sitruunamehua: 2 rkl
Valkosipulin kynsi: 1 kpl
Rouhittua mustapippuria: ½ tl
Työohje:
Sulata herneet.
Laita kaikki ainekset kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella karkeaksi soseeksi.
Anna maustua noin 30 minuuttia.
Vinkki: Basilikasta voit käyttää myös varret.
Apetit on viljelyttänyt purjoa yhtäjaksoisesti vuodesta 2012 alkaen. Purjo palasi tuolloin Apetitin sopimusviljelykasviksi, sillä purjoa sisältävät vihannessekoitukset haluttiin saada täysin kotimaisiksi. Purjo on sipulinsukuinen mauste- ja vihanneskasvi, jonka kasvukausi on melko pitkä. Suomen olosuhteissa se istutetaan esikasvatetuista taimista, mikä tarkoittaa runsasta käsityötä. ”Istutustyö on työlästä, sillä purjo istutetaan taimista tihein välein. Yhden hehtaarin istuttaminen vaatii kahdentoista tunnin työpäivän kymmeneltä henkilöltä ja vielä lisätyönä kastelulaitteiden levittämisen ja sadetuksen heti istutuspäivän päätteeksi”, Apetitille Kalannissa purjoa viljelevä Aleksi Uussaari kertoo. Purjot istutetaan toukokuussa ja korjataan syys-lokakuussa. Myös korjuu vaatii paljon käsityötä, sillä purjot putsataan ja pakataan laatikoihin samassa yhteydessä. Uussaaren tila on aloittanut vihannesten tuotannon Aleksi Uussaaren isän aikana 1976 sipulin viljelyllä. Tilan siirtyessä pojalle 2005, tuli mukaan myös muita vihanneksia kuten lanttu ja mukulaselleri. Selleri olikin ensimmäinen viljelykasvi, jota Uussaari ryhtyi viljelemään Apetitin sopimusviljelijänä vuonna 2019. Purjo saatiin tilan sopimuskasviksi vuonna 2024. Yhteistyö Apetitin kanssa on Uussaaren mukaan sujunut rakentavassa ilmapiirissä. ”Arvostan itse paljon sitä luottamusta, jota olen etenkin purjon kanssa saanut. Olen sen viljelystä vastuussa, mikä edellyttää myös keskittymistä”, Uussaari toteaa. Purjo vaatii esimerkiksi sipuliin verrattuna erilaista viljelykalustoa, jota Uussari hankki aikaisemmalta Apetitin sopimusviljelijältä. Vastuullisuus on olennainen osa työtä Uussaaren mukaan vastuullisuuden merkityksen kasvu asiakkaiden ja kuluttajien näkökulmasta on ollut jo pitkään nähtävissä. ”Myös viljelijän täytyy aktiivisesti kiinnittää asiaan huomiota ja pyrkiä vastaamaan siihen vaatimustasoon, mitä tuotteilta ja raaka-aineilta odotetaan. Uussaaren tilaa ja toimintatapoja on vuosien mittaan kehitetty ja näkisin, että kehittäminen tuo myös säästöjä”, Aleksi Uussaari miettii. Tilalla on tehty vuosien mittaan runsaasti konkreettisia toimenpiteitä kestävämmän viljelyn eteen. Suuri osa tilan energiatarpeesta voidaan täyttää esimerkiksi tilan omista uusiutuvan energian voimaloista. ”Viime talven perusteella uskallan sanoa, että omista tuuli- ja aurinkovoimaloista saadaan 2/3 tarvitsemastamme energiasta. Vastuullisuus ja kannattavuus eivät ole toistensa kanssa ristiriidassa. Investointeja muutokset toki vaativat”, Uussari kertoo. Uussaaren tilalla viime vuosina tehdyt uudistukset Hyönteisverkot lantuilla vuodesta 2012 alkaen – insektisidejä ei ole lanttujen osalta käytetty lainkaan Ravinteiden käyttöä on puolestaan tarkennettu lannoitustekniikkaa kehittämällä. Ravinteita käytetään uusien tekniikoiden ansiosta vain pieni osa siitä mitä 15 vuotta sitten. Fosfori annetaan kaikki starttifosforina suoraan riville. Myös typen käyttöä on opittu säännöstelemään mittareilla, jotka seuraavat maan kosteutta ja typen vapautumista. Typpilannoituksen tasoa on tällä tavalla onnistuttu merkittävästi alentamaan ja tarpeeton lannoittaminen on saatu karsittua pois. Vedenkulutukseen on kiinnitetty huomiota panostamalla kiinteisiin kastelulaitteisiin, joiden hyöty on parempi, kun vettä ei haihdu samalla tavalla kuin esimerkiksi vesitykillä kastaessa. Näissä myös käyttöpaine on pienempi, jolloin energiaa kuluu vähemmän. 2/3 viljelyalasta on alueella, jossa pystytään sadettamaan sähkömoottoripumpulla, joka on myös vähentänyt öljyn käyttöä sekä kustannuksia. Noin 2/3 tilalla käytetystä energiasta, esimerkiksi kylmävarastojen ja sipulin kuivatukseen tarvitusta, tuotetaan omilla aurinkopaneeleilla ja tuulivoimaloilla.
Ruokavaikuttajat Iman Gharagozlu ja Leena Ahokas vierailivat Eurassa seuraamassa, kuinka Apetitin sopimusviljelijöiden tuottamia kotimaisia pakasteherneitä puidaan. Iman ja Leena maistelivat herneitä suoraan pellon laidalta, hyppäsivät Suomessa ainutlaatuisen hernepuimurin kyytiin ja vierailivat Apetitin Räpin koetilalla. Kotimaiset pakasteherneet ovat yksi ruokavaikuttajapariskunnan keittiön vakiotuotteista, minkä vuoksi vierailu hernepellolle oli erityisen mieluisa. Iman ja Leena käyttävät pakasteherneitä esimerkiksi sellaisenaan voisulan kanssa, pastassa, salaateissa sekä pestona. ”Olemme hernehulluja molemmat, joten tämä on unelmayhteistyö. Olen lapsesta asti tykännyt pakasteherneistä ja syönyt niitä jopa ihan pelkältään ateriaksi”, Iman kertoo nauraen. “Emme olleet käsittäneet, kuinka paljon asiantuntijuutta ja työtä yhden hernepussin taustalla on” Iman ja Leena totesivat pellolla herneet mehukkaiksi ja raikkaan makuisiksi. “Herneet ovat paloissa todella tiiviisti. Nämähän ovat kuin hampaat, yhtä kauniissa rivissä”, Iman ja Leena ihmettelivät tiivistä palkoa ja herneiden pakkausta. Kotimaiset pakasteherneet puidaan silloin kun ne ovat parhaimmillaan. ”Kypsymistä seurataan jopa tuntien tarkkuudella muun muassa kovuutta mittaavalla tenderometrillä. Puintiaikana hernettä puidaan ja pakastetaan ympäri vuorokauden. Jo kylvösuunnitelmassa luodaan pohja puinnin sujumiselle”, Apetitin viljelyasiantuntija Riikka Nykänen kertoo, Herneen kovuus antaa osviittaa myös herneen makeudesta, josta suomalainen pakasteherne on tunnettu maailmalla. Pakasteherneen matka pellolta pakkaseen on ripeä, jotta Suomen valoisan kesän maut ja tuoreus säilyvät ruokapöytään asti. ”Pakasteherneen viljely ja puinti on vaikuttava kokonaisuus. Vaatii saumatonta yhteistyötä, että näin iso kokonaisuus toimii ja herneet ovat pakkasessa noin kahdessa tunnissa. Emme olleet ymmärtäneet kuinka paljon työtä ja ammattitaitoa yhden hernepussin takana on”, Iman ja Leena sanovat. Hernevierailun inspiroimana Iman ja Leena valmistivat pakasteherneestä herkullisen loppukesän lisukkeen: sitruunainen fetatahna pakasteherneillä. “Ajatus oli kehittää lisuke, joka sopii vaikka lounaalle perunan kylkeen tai naposteluun leivän päälle. Herneen lisäksi haimme makua fetasta ja sitruunasta. Tässä kuten muissakin resepteissämme tavoitteena on tarjota helppo arkiruoan resepti”, Leena kertoo. Viljely edellyttää jatkuvaa kehittämistä ja tutkimista Pakasteherneen ympärillä työskentelee paljon erilaisia ammattilaisia: viljelyasiantuntijoiden, viljelijöiden, puintitiimin ja tehtaan tuotannon lisäksi mukana on laboratorio sekä hernenäytteiden kerääjät. Lisäksi Apetit tekee herneen ympärillä jatkuvaa tutkimustyötä Räpin koetilalla. ”Tulevaisuutta silmällä pitäen Apetitilla nähdään tärkeäksi tutkia eri olosuhteisiin sopeutuvia lajikkeita”, kertoo koetilan toiminnasta vastaava tutkimusagronomi Tuukka Huhdanmäki. ”Pakasteherneen lajikekirjo tuli meille täysin yllätyksenä ja se, millaista työtä taustalla tehdään. Maun lisäksi tulee huomioida myös kasvuaika ja pakastusominaisuudet. Nyt kun näimme, kuinka herne päätyy pellolta pakkaseen, kuinka paljon suunnittelua, kokeilua ja raakaa työtä se edellyttää, arvostus kotimaista pakastehernettä ja suomalaista alkutuotantoa kohtaan on vain kasvanut”, Iman ja Leena toteavat vieraillessaan Räpillä. Iman ja Leena valittiin vuoden 2024 ruokalähettiläiksi ansioituneina ruoan puolestapuhujina. Imanin ja Leenan verkkosivut osoitteessa imanjaleenasafkaa.com Iman ja Leena löytyvät Instagramista nimellä imanjaleenasafkaa
Kuluva kasvukausi näyttää Maija ja Jussi Heikkilän tilalla öljykasvien suhteen hyvältä. Rikkakasvien kanssa on tänä vuonna ollut haasteita. ”Rapsia viljeltiin ensimmäistä kertaa pohjavesialueella ja öljykasvien muutenkin suppeasta torjunta-ainevalikoimasta ei siellä voi käyttää tehokkaimpia aineita. Nyt ohdakkeita on paljon”, Jussi kertoo. Maija ja Jussi Heikkilän tilalla on pitkät perinteen öljykasvien viljelyyn. Rypsiä on tilalla viljelty jo kolmenkymmen vuoden ajan ja nykyisen viljelijäpariskunnan toimesta vuodesta 2015 alkaen. Rapsia on puolestaan ollut viljelyssä noin 10 vuoden ajan. ”Viime vuonna pidimme öljykasveista välivuoden, koska toissa vuonna tuli huikea onnistuminen. Ajattelin, ettei voi tulla kahta yhtä hyvää vuotta peräkkäin”, Jussi naurahtaa. Heikkilät toteavatkin, että öljykasveista on onnistuessaan mahdollisuus saada tuottoa. Rypsi ja rapsi ovat haastavia kasveja, joiden kanssa joutuu tekemään vähän enemmän töitä. Toisaalta ne ovat myös haastavuudessaan mielenkiintoisia. Lisäksi öljykasveissa on kiistattomia hyötyjä. Ne ovat erinomaisia esikasveja muille kasveille juurtensa ansiosta ja toimivat maanparantajina. ”Rypsi ja rapsi ovat myös sadon varastoinnin kannalta hyviä. Meillä on melko pienet tilat varastointiin ja öljykasvinsiemenet vievät vähemmän tilaa. Lisäksi kukkivina kasveina ne tarjoavat ravintoa pölyttäjille ja tuovat monimuotoisuutta luontoon”, kertoo Maija. Rikkojen ja tuholaisten torjunta edellyttää harkintaa – ruiskutusta tehdään vain tarpeeseen Heikkilät kylvävät öljykasvit yleensä kevytmuokattuun maahan. Rikkakasvien torjunnassa on onnistuttu putsaamalla pelto rikoista glyfosaatilla ennen kylvöä. Tänä vuonna etenkin ohdake ja pihatähtimö ovat olleet riesana. Vaihtoehto rikkaisille pelloille ovat hieman arvokkaammat Clearfield-lajikkeet, jotka kestävät laajatehoista rikkakasviainetta. Heikkilät kuvaavatkin, että valinnat ovat tasapainoilua kustannusten ja sato-odotuksen kanssa. Ruiskutuksia tehdään vain tarpeeseen. ”Suurin osa pelloistamme on savimaita, joissa rikkakasvien sijaan tuholaiset ovat suurempi haaste. Rapsikuoriaisia on ollut paljon tänä vuonna”, Jussi sanoo. Jussi kertoo, että tuholaispaine vaihtelee vuosittain. Siihen vaikuttavat esimerkiksi esikasvit, naapuripeltojen viljelykset ja tuholaisten kaukokulkeumat. Tuholaisia on yleensä pellon reunoilla enemmän kuin keskellä. Paini tuholaisten kanssa vaatii kasvustojen tiivistä tarkkailua, torjuntaa ja harkintaa siitä milloin tulee reagoida ja miten. Heikkilät myös muistuttavat, ettei peli ole heti menetetty, jos tuholaisia ilmaantuu. Rapsikuoriaiset esimerkiksi syövät kukkanuppuja, niin ettei kukkaa ehdi muodostua eikä satoakaan näin ollen kukinnoista saada. Rypsin ja rapsin kompensaatiokyky on kuitenkin suuri. Hyvissä olosuhteissa ne voivat muodostaa paljon sivuversoja, jolloin satopotentiaali voi jopa kasvaa suhteessa pääversoista odotettavaan satoon. Toisaalta tällöin kukkiminen on usein epätasaista ja eriaikaista, jolloin puinti saattaa myöhästyä. Heikkilät kokevat öljykasvien viljelyn haasteeksi sen, että tärkein tuholaistorjunta-aine poistui markkinoilta ja myös peittausaineet ovat heikentyneet, mikä luo tuholaispainetta. Apetit käyttää kotimaista siementä niin paljon kuin mahdollista Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamolla valmistetaan rypsi- ja rapsiöljyä mekaanisesti puristamalla. Lisäksi puristusprosessissa valmistetaan rypsipuristetta rehuteollisuuden käyttöön. Apetit ostaa suuren osan kotimaisesta rypsin ja rapsinsiemenestä. ”Apetit tekee hyvää työtä siinä, että kaupoissa on kotimaista kasviöljyä. Suomalainen ruoka on kiistatta puhdasta. Ihmetyttää, että miksi teollisuudessa ei käytetä enempää kotimaista öljyä”, Heikkilät miettivät. Kaikki Apetitin puristama vähittäiskaupoissa myytävä rypsiöljy on kotimaisesta siemenestä puristettua. Kotimaisesta raaka-aineesta puristettua siementä on toki tarjolla myös ammattikeittiöön ja teollisuuteen. Koska kotimaista siementä ei ole riittävästi tarjolla, ostaa Apetit rapsia myös Euroopasta, pääasiassa Baltiasta. Vuonna 2023 perustettiin RypsiRapsi-foorumi, joka on öljykasvituotannon kehittämisryhmä. Sen tarkoituksena on edistää kotimaisten öljykasvien viljelyä ja kannattavuutta Suomessa. Foorumi kokoaa yhteen öljykasvikentän eri sidosryhmät sekä aiemman kehittämistoiminnan. Kuva: Jussi Heikkilä