Pizzareunalaskuri

Pienennä ilmastovaikutustasi – syö koko pizza!

Teimme pizzan, joka on niin hyvää, että sen syö mielellään kokonaan – myös reunatkin. Kun pizzan syö viimeistä murua myöten, ruokahävikki pienenee. Siitä kiittää ilmasto, planeetta ja koko pizzoja rakastava ihmiskunta.

Jokainen suomalainen heittää syömäkelpoista ruokaa pois keskimäärin 20–25 kiloa vuodessa. Yhteensä suomalaiset kotitaloudet tuhlaavat ruokaa vuosittain yli 100 miljoonaa kiloa.

Kun syömäkelpoista ruokaa heitetään roskiin, sen valmistukseen käytetty energia menee hukkaan ja valmistuksen päästöt ovat syntyneet turhaan. Mikäli hyödynnämme tuotetun ruuan tarkasti, esimerkiksi syömällä pizzoista myös reunat, ehkäisemme turhia päästöjä. Päästöjen pienenemisestä hyötyy ilmasto ja planeettamme.

Tänä syksynä uudistimme pizzojemme pohjataikinan entistä italialaisemmaksi ja Pudasjärven tehtaallemme matkusti aito italialainen pizzauuni. Sen sijaan raaka-aineemme tulevat edelleen mahdollisimman läheltä. Pizzat paistamme pohjoispohjanmaalaisella asenteella ja tuulivoimalla. Näillä eväillä saadaan pizzaa, joka maistuu reunoja myöten ja samalla taistelee ruokahävikkiä vastaan.

Valitse miltä sinun pizzasi näyttää pizzansyönnin jälkeen.

Raamit jäi jäljelle
Pari reunapalaa
Kaikki menee!
 

Näin reunalaskuri toimii

Reunalaskuri perustuu Apetitin omaan tuotteiden ilmastovaikutuslaskentaan, jonka avulla voidaan suurpiirteisesti nähdä, mitkä tuotteen elinkaaren vaiheet ja käytetyt raaka-aineet tuottavat eniten päästöjä. Reunalaskuri tuottaa karkean arvion hävikiksi päätyvien reunojen ilmastovaikutuksista osana koko tuotteen hiilijalanjälkeä. Se huomioi syömättä jäävän pizzapohjan raaka-aineiden elinkaaren sekä syntyneen hävikin hiilijalanjäljen osuutena koko tuotteen arvoketjun ilmastovaikutuksista.​

​Tutustu Apetitin Superior pizzoihin

Superior Americana  Superior Kasvisjauhis Superior Triple Meat
Superior Opera Special Superior Vöner
Superior Chicken Fajita
Superior Triple Cheese