Apetit mukana Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanjassa

Apetit mukana Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanjassa

Apetit on mukana Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen -kampanjassa yhdessä K-ryhmän, Suomalaisen Työn Liiton, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n kanssa. Kampanjassa kannustamme ostamaan suomalaista ruokaa, käyttötavaroita ja rautakaupan tuotteita. Tavoitteena on kohdistaa ostot suomalaiseen työhön, jotta työllistämme ja pidämme Suomen pyörät pyörimässä.

”Kotimainen työ ja kotimaiset raaka-aineet ovat oleellinen osa Apetitia. Olemme erityisen ylpeitä ainutlaatuisesta arvoketjustamme, jossa olemme vahvasti sitoutuneet suomalaiseen alkutuotantoon sekä kaikkien tuoteryhmiemme kotimaisuusasteesta. Apetit-konsernin kaikki kolme tuotantolaitosta myös sijaitsevat Suomessa.”, Apetitin kaupallinen johtaja Timo Partola sanoo.

Suomalaisten tilanteet ovat tällä hetkellä erilaisia, mutta jokainen voi olla osa hyvän ketjua ja tehdä mahdollisuuksiensa mukaan joko pienen tai suuren valinnan suomalaisen työn puolesta, joten kaikilla valinnoilla on merkitystä.

Kampanjayhteistyön kantava teema ”Ole osa hyvän ketjua” tekee kaikista toimijoista, eli tavarantoimittajista ja valmistajista aina kuluttajiin ja ostajiin saakka aktiivisia toimijoita yhteisen kriisin ratkaisussa. Jokainen ketjun osa on tärkeä. Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala toivottaa Apetitin tervetulleeksi osaksi tätä ketjua ja mukaan kampanjaan.

”Tämä yhteistyö hakee voimansa koronakriisin aikana esiin nousseesta yhteisöllisyyden tunteesta ja suomalaisten auttamisen halusta. Ostamalla työtä Suomeen välittää myös niistä ihmisistä, jotka tekevät suomalaista työtä. Nyt tarvitaan kaikki toimimaan hyvän asian puolesta”, Lausala korostaa.

Ole osa hyvän ketjua – Osta työtä Suomeen on Suomalaisen Työn Liiton, K-ryhmän, Ruokatieto yhdistys ry:n ja Kotimaiset kasvikset ry:n sekä yritysten yhteisviestintäkampanja suomalaisen työn puolesta. Se kannustaa suomalaiset ostamaan suomalaisia elintarvikkeita, käyttötavaroita sekä rakentamisen ja talotekniikan tuotteita. Kampanjan aihetunnisteet ovat: #oleosahyvänketjua ja #ostatyötäsuomeen. Lisäksi merkkien aihetunnisteet ovat: #Avainlippu #DesignfromFinland #hyvääsuomesta #puhtaastikotimainen

 

Lisätietoja:

Sanna Väisänen, viestintä- ja vastuullisuusjohtaja, puh. 010 402 4041
Tero Lausala, toimitusjohtaja, Suomalaisen Työn Liitto, p. 050 407 2623,

Apetit on suomalainen elintarvikeyhtiö, jolla on vahva integraatio kotimaiseen alkutuotantoon. Perustamme toimintamme ainutlaatuiseen arvoketjuun: luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä, maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Apetit-konsernin liikevaihto vuonna 2019 oli 313 miljoonaa euroa. Lue meistä lisää osoitteessa apetit.fi.

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Liitto hallinnoi suomalaisesta työstä kertovia merkkejä ja vaikuttaa ostopäätöksiin, jotta työpaikat säilyvät ja uusia syntyy. www.suomalainentyo.fi

Liittyvät artikkelit

Kantvikin kasviöljypuristamon hajukaasujen hallinnan kehitys jatkuu

Kehitystyöt Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon ympäristössä havaittujen hajuhaittojen hallitsemiseksi jatkuvat. Hajuhaittoja poistavien erilaisten menetelmien testausten jälkeen kasviöljypuristamolla otettiin käyttöön kesällä 2023 katalyyttinen poltin. Testien perusteella poltin oli tehokkain tapa haittojen hallitsemiseksi. Vuoden 2023 jälkimmäisellä puolikkaalla kasviöljypuristamon lähialueilta on kuitenkin havainnoitu hajuhaittoja. Katalyyttisen polttimen jatkuvassa toiminnassa on ilmennyt ongelmia, eikä ratkaisua niihin ole toistaiseksi löydetty. Apetit jatkaa toimenpiteitä hajuhaittojen hallintaan saamiseksi. Alkaneen vuoden toimenpiteinä jatketaan toimenpiteitä katalyyttisen polttimen käyttövarmuuden parantamiseksi sekä testataan myös erilaisia uusia menettelyjä hajujen riittäväksi hallitsemiseksi. Vuonna 2023 hajuhaittoihin liittyvät yhteydenotot vähenivät selvästi vuoden 2022 määrästä, mutta työtä haittojen ehkäisemiseksi jatketaan edelleen. Apetit tiedottaa myöhemmin toimenpiteiden etenemisestä. Apetit on sopinut asiasta puristamon ympäristölupaa valvovan viranomaisen, Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa ja tekee yhteistyötä Kirkkonummen kunnan ympäristövalvonnan ja Espoon seudun ympäristöterveyden kanssa. Kasviöljypuristamon toimintaan liittyvän ympäristöluvan alainen toiminta siirtyy Apetit Kasviöljy Oy:lle Osa Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon toiminnasta on ympäristöluvan alaista. Vuoden 2024 alkaessa Apetit Kasviöljy Oy ja Apetit Kantvik Oy fuusioitiin, jonka seurauksena Apetit Kantvik Oy sulautui Apetit Kasviöljy Oy:hyn ja lakkasi olemasta. Samassa yhteydessä ympäristöluvan alainen toiminta siirtyi Apetit Kasviöljy Oy:lle. Muutos ei vaikuta kasviöljypuristamon toimintaan. Lisätietoja ja poikkeavia hajuhavaintoja voi toimittaa: Apetit Kasviöljy Oy, Toni Oravakangas, puh. 010 402 2352 tai Aiemmat tiedotteet aiheesta: Ratkaisu Kantvikin kasviöljypuristamon hajuhaittojen hallintaan – hajut poistava katalyyttinen poltin käyttöön kesällä 2023 Toimenpiteet Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon hajuhaittojen hallinnaksi jatkuvat Kantvikin tehtaalta hajuhaittoja lähialueelle – toimenpiteet hajuhaittojen vähentämiseksi käynnissä

Arbetet med hanteringen av luktgaser från oljepresseriet i Kantvik fortsätt...

Arbetet med att hantera de luktolägenheter som observerats i närheten av Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter. Efter att ha testat olika metoder för att eliminera luktolägenheterna togs en katalytisk brännare i bruk på oljepresseriet under sommaren 2023. Testerna visade att brännaren var det mest effektiva sättet att hantera olägenheterna. Under den senare halvan av år 2023 har dock luktolägenheter observerats i närheten av oljepresseriet. Det har uppstått problem med den kontinuerliga driften av den katalytiska brännaren, och hittills har man inte hittat några lösningar. Apetit fortsätter att vidta åtgärder för att hantera luktolägenheterna. Åtgärder för att förbättra driftsäkerheten hos den katalytiska brännaren fortsätter under början av året, och olika nya förfaranden för att på ett adekvat sätt hantera lukterna testas. Under 2023 minskade antalet kontakter relaterade till luktolägenheter betydligt jämfört med 2022, men arbetet med att förebygga olägenheterna fortsätter. Apetit informerar om hur åtgärderna framskrider i ett senare skede. Apetit har nått en överenskommelse i ärendet med NTM-centralen i Nyland, som är den myndighet som övervakar presseriets miljötillstånd. Apetit samarbetar även med miljötillsynen i Kyrkslätts kommun och Esboregionens miljö- och hälsoskydd. Den verksamhet i oljepresseriet som kräver miljötillstånd överförs till Apetit Kasviöljy Oy En del av verksamheten vid Apetits oljepresseri i Kantvik kräver miljötillstånd. I början av år 2024 fusionerades Apetit Kasviöljy Oy och Apetit Kantvik Oy, och Apetit Kantvik Oy upphörde därmed att existera. Samtidigt överfördes den verksamhet som kräver miljötillstånd till Apetit Kasviöljy Oy. Förändringen påverkar inte oljepresseriets verksamhet. Ytterligare information och observationer av avvikande lukt kan riktas till: Apetit Kasviöljy Oy, Toni Oravakangas, tfn 010 402 2352 eller   Tidigare meddelanden om ämnet: En lösning för att hantera luktolägenheterna från oljepresseriet i Kantvik – en katalytisk brännare som avlägsnar lukter tas i bruk under sommaren 2023 Åtgärder för att kontrollera luktolägenheter från Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter Luktstörningar från Kantviks fabrik i närområdet – åtgärder har vidtagits för att minska på luktstörningarna

Toimitusjohtajan katsaus Q3/2023

Toimitusjohtaja Esa Mäki: ”Apetitin liikevoitto parani vuoden kolmannella neljänneksellä vertailukauteen nähden. Molemmat liiketoiminnot kohensivat tulostaan. Öljykasvituotteissa tuloskehitykseen on vaikuttanut onnistunut raaka-ainehankinta. Kantvikin kasviöljypuristamon bioenergialaitoksen toiminta on tehostunut. Ruokaratkaisuissa tuloskehitykseen on vaikuttanut hyvin kehittynyt myynti sekä tehdyt hinnantarkistukset, joilla on vastattu yleiseen kustannusten nousuun. Nostimme tulosohjeistustamme vuoden 2023 jatkuvien liiketoimintojen liikevoiton osalta. Apetit odottaa jatkuvien liiketoimintojen liikevoiton paranevan selvästi vertailuvuodesta. Öljykasvituotteiden raaka-ainehankinta on ollut läpi vuoden onnistunutta. Kansainväliset puristusmarginaalit ovat olleet korkealla tasolla koko kalenterivuoden eikä marginaalien tasaantumisen uskota kohdistuvan kuluvaan tilikauteen. Ruokaratkaisujen myynti on kehittynyt suotuisasti ja tuloskehitystä rajoittavaa inflaatiovaikutusta on onnistuneesti kurottu kiinni. Ruokaratkaisujen tulokseen keskeisesti vaikuttava sadonkorjuu on edennyt siten, että kuluvaan tilikauteen kohdistuva riski on rajoittumassa arvioitua vähäisemmäksi. Tiedotimme lokakuussa Kantvikin kasviöljypuristamolle rakennettavasta uudesta pullotuslinjasta. Noin 4,5 miljoonan euron arvoisen investoinnin myötä otamme toimitusketjun vahvemmin omiin käsiimme. Investointi uuteen pullotuslinjaan on Apetitin kasvun vauhdittamisen strategian mukainen ja se antaa mahdollisuuksia korkeamman jalostusasteen tuotteiden kehittämiseen kasviöljyliiketoiminnassa. Uudella linjalla voidaan pullottaa kasviöljyjä muovi- ja lasipulloihin. Sen arvioidaan olevan käytössä vuoden 2024 toisella vuosipuoliskolla. Elokuun ja syyskuun runsaat vesisateet ovat aiheuttaneet haasteita sadonkorjuulle. Syksyn kelit voivat vaikuttaa kielteisesti juuresten sadon laatuun. Niistä huolimatta juuresten satokausituotanto on kokonaisuudessaan edennyt kohtalaisesti. Juuresten satokausikäsittely jatkuu seuraavalle kalenterivuodelle. Runsaat sateet heikensivät syyspinaatin sadon määrää ja laatua. Lanseerasimme syksyllä herkullisia uutuustuotteita. Perinteinen lohikeitto- ja Kotimainen Borschkeittoaineksilla toimme Apetit-brändin uuteen tuotekategoriaan. Keittoainekset sisältävät valmiit ainesosat vaivattomaan ja ruokaisaan keittoon. Niin ikään syksyn uutuuksiin kuuluva Peruna-porkkanamuusi on todellinen arjen helpottaja. Pakastepizzojen tuoteperhe laajeni isoihin perhepizzoihin Superior Grande -pizzoilla. Pizzauutuudet kasvattavat vuosi sitten uudistettujen ja hyvän vastaanoton saaneiden Apetitin pakastepizzojen valikoimaa. Syksyn uutuudet istuvat erinomaisesti tuotevalikoimaamme. Apetitin tuotteisto on sopinut hyvin tilanteeseen, jossa kuluttajat ovat suosineet edullisen hintatason tuotteita. Työ rypsiproteiini-ingredientti BlackGrainin kaupallistamiseksi on ottanut tärkeitä edistysaskeleita. Kuluvan vuoden panostukset ovat liittyneet tuotantoprosessin kehittämiseen. Kesän ja syksyn aikana prosessiin liittyvissä yksityiskohdissa on saatu toivottuja tuloksia, jotka edistävät kaupallisen mittakaavan tuotannon aloittamista. Kotimaisten kasviproteiinien lisääminen on yksi Apetitin strategisista painopistealueista. Olemme käynnistäneet hankkeen kotimaisen herneproteiinin tuottamiseksi. Strategisesti tärkeässä hankkeessa selvitämme koko arvoketjun osalta mahdollisuuksia kotimaisen herneproteiinin tuottamiseksi. Etunamme on vahva arvoketjun tuntemus, osaaminen kasvipohjaisten raaka-aineiden parissa ja pitkäjänteinen yhteistyö kotimaisen alkutuotannon kanssa. Herne on maailmanlaajuisesti yksi käytetyimmistä kasviproteiineista, mutta toistaiseksi olemme olleet tuontiraaka-aineen varassa. Apetit teki katsauskaudella päätöksen oman myyntiorganisaation perustamisesta Ruotsiin. Päätös vahvistaa asemaamme ja edistää vientiä. Apetitin tuotevalikoima on saanut hyvän aseman Ruotsin vähittäiskaupassa, ja jalansija on vahvistunut jakelukanavien laajentamisen myötä. Herneen kysyntä viennissä jatkuu vahvana. Apetitin tuotantolaitoksilla on tehty energiamurros, jonka myötä uusiutuvan energian osuus kaikesta konsernin käyttämästä energiasta on noin kahdeksankertaistunut. Tuulisähkö on otettu käyttöön kaikilla tuotantolaitoksilla. Kantvikin bioenergialaitos sekä Säkylän tehtaan uusi energiaratkaisu ovat lisänneet kotimaisen uusiutuvan energian käyttöä. Apetitin päästötavoitteet toteutuvat etuajassa. Apetit oli asettanut tavoitteeksi vähentää energiaan liittyviä päästöjä 75 prosentilla vuoteen 2025 mennessä.”