Apetit Vegepops Porkkana-mango on Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018

Apetit Vegepops Porkkana-mango on Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018

Valinnan tehneen raadin mukaan Vegepops on aivan uudenlainen kotimainen tuoteinnovaatio, jossa yhdistyvät kasvisjalostajan ja jäätelötehtaan yhteistyö ja osaaminen. Se sopii herkutteluun tai välipalaksi ja myös perheen pienimmille. Se on maistuva ja raikas vaihtoehto lisätä kasvisten syöntiä. Lisäksi raadin mielestä on hienoa, että Vegepopsit on kehittänyt elintarviketieteiden opiskelija kesätyöprojektina.

”Vegepopsin valinta Vuoden Suomalaiseksi Elintarvikkeeksi 2018 on osoitus Apetitin osaamisesta kotimaisten kasvisten jalostamisessa. Kasvisten ykkösenä Apetit on näyttänyt suuntaa kasvipohjaiselle syömiselle ja panostanut viime vuosina vahvasti tutkimukseen ja kehitykseen. Apetit Vegepops onkin hyvä esimerkki kasvisten käytön helpottamiseen ja lisäämiseen tekemästämme työstä – se on uusi ja ennakkoluuloton tapa tuoda suomalaiset kasvikset kuluttajien nautittavaksi”, sanoo toimitusjohtaja Juha Vanhainen.

Helppo, hauska ja herkullinen

Apetit Vegepops Porkkana-mango sisältää 41 prosenttia kasviksia ja hedelmiä. Tuotteen valmistaa Froneri Finland Oy Turengin jäätelötehtaalla. Gluteeniton, maidoton ja vegaaninen puikko soveltuu välipalaksi tai herkuksi moneen eri ruokavalioon ja moneen eri tilanteeseen.

”Apetitin mieluisana tehtävänä on tehdä kasvisten käytöstä helppoa, hauskaa ja herkullista – tätä Apetit Vegepops onkin. Vegepops syntyi halustamme tuoda tarjolle herkuttelu- ja välipalatuotteita, joissa voidaan hyödyntää maukkaita ja puhtaita kotimaisia kasviksia”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen.

Vegepops-tuoteperhe valmistautuu tulevaan kesään uuden makuvariantin siivittämänä. Sarjan uusin tulokas porkkana-vadelma on kuluttajien toivemaku, joka sopii niin pienille kuin suuremmillekin Vegepopsin ystäville.

Elintarviketeollisuusliiton järjestämä Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu palkitsee vuosittain yrityksiä Suomessa kehitetyistä ja valmistetuista uutuustuotteista. Finaalissa olivat lisäksi Fazer Sirkkaleipä, Myllärin Omenatarhan Granola, Ilo Hummus Härkäpapu, Valio Luomu™ jogurttinen tuorepuuro 175g omena-kaneli-kaura laktoositon ja Berrypicker vadelma+puolukka täysjyvämuro. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 51 Suomessa kehitettyä ja valmistettua uutuustuotetta.

 

Lisätietoja:

Riikka Haarasilta-Suutarinen, tuoteryhmäpäällikkö, puh. 010 402 4011

Sanna Väisänen, viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja, puh. 010 402 4041

 

Liittyvät artikkelit

Webcast Apetitin puolivuotiskatsauksen julkistamisesta

Apetitin puolivuotiskatsauksen tiedotustilaisuuden webcast:

Apetit täsmentää strategisia tavoitteitaan - painopistealueet ovat uudis...

Painopistealueet ovat uudistuminen, kansainvälistyminen sekä tehokkuuden parantaminen. Apetitin tavoitteena on olla kasvipohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijä ja Suomen tunnetuin kasvipohjaiseen syömiseen erikoistunut brändi. Tutkimusten mukaan kuluttajat haluavat lisätä kasvisten käyttöä ja kasviproteiinien kysyntä jatkaa vahvaa kasvua. Myös terveellisyys, vastuullisuus, luomu ja hyvinvointi jatkavat trendeinä kasvuaan. Lisäksi helppouden merkitys kuluttajan hektisessä arjessa korostuu. ”Syömisen trendit tukevat erinomaisesti Apetitia ja valittua strategiaa. Jatkammekin edellisen strategiakauden työtä vahvistaaksemme asemaamme kasvispohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijänä. Kovan työn, rohkeiden strategisten valintojen sekä jatkuvan uudistumisen ansiosta Apetit on nyt lunastanut aseman kasvisten ykkösenä”, sanoo toimitusjohtaja Juha Vanhainen. ”Kasvistrendin jatkaessa kasvuaan olemme lisänneet tutkimus- ja kehityspanoksia systemaattisesti, mikä on näkynyt uusien tuotteiden määrän merkittävänä kasvuna ja määrätietoisena laajentumisena uusiin tuoteryhmiin. Myös ruuan kansainvälinen kauppa on kasvanut. Nyt tehdyssä strategiatyössä olemme nostaneet keskiöön aikaisempaa nuorempia kohderyhmiä, joille tulemme lanseeraamaan uusia, heidän toiveisiin ja tarpeisiin sopivia tuotteita.” Apetit on lanseerannut digitaalisia palveluita kuluttajille kasvisten käytön lisäämiseksi avaamalla Kasvimaani.fi -verkkopalvelun ja reseptisuosituksia tarjoavan Njam-mobiilisovelluksen sekä uudistanut viljelijöille kohdennetun Avenakauppa.fi -palvelusivuston. ”Ensimmäisiä askeleita ruuan kansainvälisen kaupan ja digitaalisten palvelujen osalta on nyt otettu. Tavoitteena on, että pitkällä aikavälillä ne tukevat merkittävästi Apetitin liiketoiminnan kehittymistä”, Vanhainen toteaa. Apetitin strategiset painopisteet 2018–2020 Apetit keskittyy toiminnassaan jatkuvaan uudistumiseen lisäämällä tuote- ja palvelukehitystä, entistä voimakkaampaan kansainvälistymiseen kasvattamalla ruuan kansainvälistä kauppaa ja kartoittamalla mahdollisia uusia hankinta-alueita viljakaupassa samalla vahvistaen jalansijaa Baltiassa sekä tehokkuuden parantamiseen kaikissa liiketoiminnoissaan. Apetitin taloudelliset tavoitteet vuodelle 2020: Käyttökatteen (EBITDA) vähintään kaksinkertaistaminen (2017: jatkuvat toiminnot 6,8 me) Operatiivinen sidotun pääoman tuottoprosentti (ROCE %) > 8 % (2017: 2,4 %) Asetettujen strategisten tavoitteiden toteutuminen perustuu tavanomaiseen satokehitykseen, systemaattiseen toiminnan tehostamiseen, innovatiivisiin ja oikea-aikaisiin tuotelanseerauksiin sekä ruuan kansainvälisen kaupan kehittymiseen. Yhtiö on avoin strategiaan sopiville toimialaratkaisuille. Päivitetty osinkopolitiikka Apetit Oyj:n hallituksen tavoitteena on, että yhtiön osake on omistajilleen hyvätuottoinen ja arvonsa säilyttävä sijoitus. Osinkona yhtiö jakaa vähintään 50 prosenttia tilikauden voitosta. Liiketoiminta-alueiden strategiset painopistealueet 2018-2020: Ruokaratkaisut-liiketoiminnan tavoitteena on kasvaa kannattavasti markkinoita nopeammin kotimaassa. Strategisia painopistealueita ovat: Pakasteen ja tuoretuotteiden vahva uudistaminen sekä keihäänkärkituotteiden luominen kansainvälisille markkinoille Lasten ja nuorten kasvisten syönnin lisääminen ja tukeminen Kannattavuuden selkeä parantaminen Vastuullinen arvoketju entistä vahvemmaksi kilpailutekijäksi Öljykasvituotteet-liiketoiminnan tavoitteena on kannattavuuden parantaminen ja jalostusasteen kasvattaminen. Strategisia painopisteitä ovat: Öljynpuristustuotannon tehostaminen Kotimaisen rypsinviljelyn kehittäminen Uudet innovaatiot ja niiden nopea kaupallistaminen Kotimaisen kasviproteiiniomavaraisuuden kehittäminen Viljakauppa-liiketoiminnan tavoitteena on kauppavolyymien kasvattaminen päähankinta-alueilla ja käyttöpääoman tehokas käyttö. Strategisia painopisteitä ovat: Markkinaosuuden kasvattaminen Baltian hankinta-alueella Vahvat arvoketjukumppanuudet Suomessa Edistyneimmät digitaaliset palvelut logistiikan ja viljakaupan tueksi Uusien hankinta-alueiden kartoittaminen   Apetit Oyj Juha Vanhainen

Apetit Oyj:n puolivuotiskatsaus 1.1.-30.6.2018: Heikko sato laski Viljakaup...

Tämä tiedote on tiivistelmä Apetitin tammi-kesäkuun 2018 puolivuotiskatsauksesta. Puolivuotiskatsaus kokonaisuudessaan on tämän tiedotteen liitteenä pdf-tiedostona ja se on saatavilla myös yhtiön kotisivuilla apetitgroup.fi/sijoittajille. Huhti-kesäkuu, jatkuvat toiminnot* Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 72,8 (76,8) miljoonaa euroa Operatiivinen käyttökate (EBITDA) oli 0,1 (0,8) miljoonaa euroa Operatiivinen liiketulos oli -1,4 (-0,5) miljoonaa euroa Tammi-kesäkuu, jatkuvat toiminnot* Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 132,5 (150,8) miljoonaa euroa Operatiivinen käyttökate (EBITDA) oli 0,1 (1,2) miljoonaa euroa Operatiivinen liiketulos oli -2,8 (-1,5) miljoonaa euroa Kauden keskeisiä tapahtumia Apetit investoi 9,7 miljoonan euroa uuteen pihvi- ja pyörykkälinjaan Säkylässä Apetit investoi 3,7 miljoonaa euroa bioenergialaitoksen rakentamiseen Kirkkonummella sijaitsevan Avena Kantvik Oy:n rypsiöljynpuristamon yhteyteen Avena Nordic Grain Oy:n ja Viljelijän Bernerin yhdistivät osto- ja myyntiorganisaationsa tuotantopanos- ja viljakaupassa kumppanuuteen perustuvassa uudessa toimintamallissa Apetit Vegepops Porkkana-mango valittiin Vuoden Suomalaiseksi Elintarvikkeeksi 2018   *Jatkuvat toiminnot sisältävät Ruokaratkaisut-, Öljykasvituotteet- ja Viljakauppa-liiketoiminnot.   Tietoja ei ole tilintarkastettu. Suluissa olevat luvut viittaavat vuoden 2017 vastaavaan ajanjaksoon ja vertailukaudella tarkoitetaan edellisen vuoden vastaavaa ajanjaksoa, ellei toisin ole mainittu.   PÄIVITETTY (3.8.2018) TULOSOHJEISTUS VUODELLE 2018 Konsernin koko vuoden operatiivisen liiketuloksen arvioidaan jäävän vertailuvuoden jatkuvien toimintojen tasosta (vuonna 2017: 1,3 miljoonaa euroa). Toiminnan kausiluontoisuuden johdosta tuloskertymä painottuu vuoden jälkimmäiselle puoliskolle. Koko vuoden myyntivolyymeja ja tulosnäkymiä varjostaa vuoden 2017 heikko sato sekä huonot satonäkymät kuluvana vuotena.  Toimitusjohtaja Juha Vanhainen: ”Apetit on jatkanut maaliskuussa 2018 julkistetun strategian mukaisia toimenpiteitä painopistealueillaan kansainvälistymisessä, uudistumisessa ja tehokkuuden parantamisessa. Toteutetut strategian mukaiset toimenpiteet vahvistavat Apetitin asemaa kasvisten ykkösenä ja rakentavat perustaa liiketoiminnan edelleen kehittämiseksi. Ilmoitimme kesäkuussa investoivamme lähes 10 miljoonaa euroa uuteen pihvi- ja pyörykkälinjaan Säkylän tehtaalla. Uusi linja kaksinkertaistaa tuotantokapasiteetin, vastaa nykyiseen kysyntään sekä mahdollistaa uusien tuotteiden valmistuksen kotimaahan ja kansainvälisille markkinoille. Osana tehokkuuden parantamista rakennamme bioenergialaitoksen Kirkkonummella sijaitsevan Avena Kantvik Oy:n rypsiöljynpuristamon yhteyteen. Bioenergialaitos korvaa nykyisen uusiutumattomiin polttoaineisiin perustuvan energiaratkaisun ja pienentää merkittävästi koko konsernin hiilidioksidipäästöjä. Apetit osallistui touko-kesäkuussa toteutettuun kehitysyhtiö Foodwestin osakeantiin. Osakkuus tukee strategisia tavoitteitamme panostaa tuotekehitykseen, uudistua ja näyttää suuntaa kasvipohjaiselle syömiselle. Yksi osoitus jo tehdystä työstä on toukokuussa Vuoden Suomalaiseksi Elintarvikkeeksi 2018 valittu Apetit Vegepops Porkkana-mango. Jatkoimme myös rypsi-ingredientin kehittämiseen tähtäävää hanketta, jonka tavoitteena on uuden, ravintosisällöltään korkealaatuisen, ingredientin kehittäminen kansainvälisille elintarvikemarkkinoille. Uudistuminen ja toiminnan jatkuva kehittäminen konkretisoituvat myös Apetitin tytäryhtiön Avena Nordic Grain Oy:n ja Viljelijän Bernerin yhdistäessä osto- ja myyntiorganisaationsa tuotantopanos- ja viljakaupassa kumppanuuteen perustuvassa uudessa toimintamallissa. Liiketoimintaa harjoitetaan jatkossa nimellä Viljelijän Avena Berner ja se tarjoaa kotimaiselle viljelijälle tuotantopanos- ja viljakaupan palvelut yhdeltä luukulta. Ruuan kansainvälisen kaupan osuuden kasvattaminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Apetit lanseeraa elokuun lopussa Ruotsin markkinoille suunnatun Free from -valikoiman, joka sisältää viisi erilaista pihvi- ja pyörykkätuotetta. Venäjällä jatkamme asemamme vahvistamista paikallisten elintarvikeketjujen kautta. Vaikean satokauden 2017 vaikutukset ulottuivat ennakoidusti vuoden alkupuoliskolle laskien merkittävästi viljakaupan volyymeja ja samalla heikentäen konsernin liikevaihtoa vertailukauteen nähden. Palvelumyyntiverkoston pienentyminen vaikutti negatiivisesti Ruokaratkaisujen liikevaihtoon.  Öljykasvituotteiden tuloskehitys säilyi vakaana volyymien kasvaessa hieman vertailukaudesta. Sokerin alhaiset maailmanmarkkinahinnat ovat puolestaan painaneet osakkuusyhtiö Sucroksen tulosta. Kevään aikana Apetit on toteuttanut kannattavuuden parantamiseen tähtääviä sopeuttamistoimenpiteitä henkilöstövähennyksillä ja muilla kustannussäästöillä. Niiden yhteisvaikutus vuodelle 2018 on 1,0 miljoonaa euroa vuotuisen kokonaisvaikutuksen ollessa 1,8 miljoonaa euroa. Näillä näkymin toinen perättäinen keskimääräistä merkittävästi heikompi satokausi vaikuttaa negatiivisesti konsernin tuloksentekokykyyn loppuvuoden aikana. Kotimaisesta viljasadosta on ennakkoarvioiden mukaan tulossa vuosituhannen huonoin, mikä rajoittaa kaupankäyntimahdollisuuksia erityisesti viennissä. Myös avomaan kasvisten sato näyttää jäävän tavanomaisesta.”   AVAINLUVUT Milj. euroa 4-6 2018 4-6 2017 Muutos 1-6 2018 1-6 2017 Muutos 2017 Jatkuvat toiminnot               Liikevaihto 72,8 76,8 -5 % 132,5 150,8   -12 % 311,8 Operatiivinen käyttökate (EBITDA) 0,1 0,8   0,1 1,2   6,8 Operatiivinen liiketulos -1,4 -0,5   -2,8 -1,5   1,3 Liiketulos -2,7 -0,7   -4,1 -1,7   1,1 Osuus osakkuusyhtiö Sucroksen tuloksesta -0,4 0,2   -0,9 -0,5   1,0 Kauden tulos -2,8 -0,5   -4,5 -2,0   2,9 Osakekohtainen tulos, euroa -0,45 -0,08   -0,72 -0,32   0,46 Käyttöpääoma, kauden lopussa       28,5 25,3   30,0 Investoinnit       1,8 2,5   5,2 Konserni (sis. vertailukaudella lopetetut toiminnot)               Osakekohtainen tulos, euroa -0,45 -0,27   -0,72 -0,56   -0,10 Oma pääoma / osake, euroa       16,75 17,58   18,10 Operatiivinen sidotun pääoman tuottoprosentti (ROCE-%)       0,9 % 1,9 %   2,4 % Liiketoiminnan rahavirta       -0,1 23,1   20,0 Omavaraisuusaste       76,1 % 71,1 %   72,6 % Nettovelkaantumisaste (gearing)       -4,7 % -1,5 %   -9,6 %   TIEDOTUSTILAISUUS JA WEBCAST Tiedotustilaisuus pidetään tänään klo 10.00 Apetitin toimitiloissa osoitteessa Sörnäistenkatu 1 A, Helsinki. Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana webcast-lähetyksenä Apetitin verkkosivuilla apetitgroup.fi/sijoittajille. Esitysmateriaali ja tallenne tiedotustilaisuudesta ovat saatavilla yhtiön kotisivuilla tilaisuuden jälkeen.   Apetit Oyj Puolivuotiskatsaus 1.1.-30.6.2018 Apetit Oyj Lisätietoa: Juha Vanhainen, toimitusjohtaja, Apetit Oyj, puh. 010 402 2100 Apetit on kasvisten ykkönen, vahvasti kotimaiseen ruoan alkutuotantoon toimintansa perustava elintarvikeyhtiö. Luomme kasviksista hyvinvointia tarjoamalla terveellisiä, maistuvia ja arkea helpottavia ruokaratkaisuja. Lisäksi jalostamme rypsistä laadukkaita kasviöljyjä ja rypsipuristeita rehuraaka-aineeksi sekä käymme viljakauppaa kansainvälisesti. Haluamme olla kasvipohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijä. Apetit Oyj:n osake on listattu Nasdaq Helsingissä. Apetitin liikevaihto vuonna 2017 oli 312 miljoonaa euroa ja henkilöstömäärä noin 640. Lue meistä lisää osoitteessa apetitgroup.fi.