Apetit on kotimainen ruokatalo, joka tunnetaan kasvisosaamisestaan ja maistuvista tuotteistaan. Tällä hetkellä panostamme uusien ruokaratkaisujen kehittämiseen vahvemmin kuin koskaan aikaisemmin. Viemme kasvipainotteista syömistä eteenpäin ensimmäisten joukossa.
Toimitusjohtaja Juha Vanhainen esitteli Apetitin kuulumisia molempina päivinä.


”Apetit-konsernin liiketulos vuoden ensimmäisellä puoliskolla laski vertailuvuodesta Öljykasvituotteiden heikentyneen tuloksen vuoksi. Pitkittyneet työehtosopimusneuvottelut Elintarviketeollisuusliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton välillä haastoivat Apetitin molempia liiketoimintoja vuoden kahdella ensimmäisellä kvartaalilla. Neuvottelujen aikaiset ylityö- ja vuoronvaihtokiellot vaikuttivat osaltaan toimitusvarmuuteen molemmissa liiketoiminnoissa. Ruokaratkaisuissa toimintaa vaikeuttivat myös neuvotteluihin liittyneet lakkopäivät. Ruokaratkaisut paransi tulostaan ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Sekä myyntivolyymit että liikevaihto ovat kasvaneet hieman vertailuvuodesta. Öljykasvituotteissa tulosheikennykseen vaikutti käytetyn raaka-aineen hinnan lisäksi raffinoidun öljyn myynnin lasku sekä haasteet toimitusvarmuudessa. Apetitin liiketulos toisella kvartaalilla laski vertailukaudesta. Toimitusvarmuuden tilanne normalisoitui molemmissa liiketoiminnoissa kesäkuussa. Liikevaihto nousi molemmissa liiketoiminnoissa toisella vuosineljänneksellä vertailukaudesta. Ruokaratkaisuissa myös myyntivolyymit kasvoivat. Vähittäiskaupassa myynti kehittyi myönteisesti pakastetuotteiden myynnille suotuisan viileän alkukesän vuoksi. Kerroimme heinäkuussa noin 2 miljoonan euron investoinnista Kantvikin kasviöljypuristamolle. Strateginen investointi parantaa BlackGrain from Yellow Fields® -rapsijauheen raaka-aineen valmistusprosessia. Loppuvuoden 2025 aikana tehtävä investointi tukee vahvasti BlackGrainin kaupallistamista. Investointi moninkertaistaa BlackGrainin raaka-aineen valmistuskapasiteetin ja parantaa merkittävästi prosessin laatua ja tehokkuutta. Kokonaisinvestointiin sisältyy korvausinvestointeja puristamon nykyisiin prosesseihin. Raaka-aineen saatavuus on ollut yksi pullonkaula varsinaisen tuotannon kasvattamiselle. Jatkamme käytännön kehitystyötä BlackGrainin eri tuotesovellusten parissa. Monipuolisuutensa ansiosta BlackGrain sopii laajasti erilaisiin elintarviketeollisuuden tuotteisiin. Asiakaslähtöistä tuotesovellustyötä tehdään sekä BlackGrain-rapsijauheelle että BlackGrainista valmistetulle TVP-kasviproteiinille, joka sisältää BlackGrainin lisäksi herneproteiinia. Teemme samaan aikaan selvitystä vaihtoehdoista rapsijauhe BlackGrainin tuottamiseksi. Apetit arvioi mahdollisia yhteistyökumppanuuksia sekä tuotannon aloittamista investoimalla Kantvikin kasviöljypuristamolle tai ostopalveluilla. Strategisesti tärkeä ERP-hanke on edennyt aikataulun mukaisesti. Uusi ERP-järjestelmä on määrä ottaa käyttöön Öljykasvituotteissa vuoden lopulla, minkä jälkeen kaikki konsernin toiminnot ovat uuden järjestelmän piirissä. Satokauden näkymät ovat tässä vaiheessa kohtalaiset. Alkukesän paikoin viileätkin säät tarjosivat lupaavan aloituksen kasvukauteen, mistä erityisesti pinaatti ja herne hyötyivät. Mittaushistorian kuumin jakso heinäkuussa kuitenkin heikensi pakasteherneen satoa sadon nopean kypsymisen vuoksi. Alueelliset rankkasateet ovat paikoin verottaneet pakastehernekasvustoja. Pakastehernettä puidaan ennätyssuurelta 2 000 hehtaarin viljelyalalta. Satokauden onnistumisen määrittävät lopullisesti syyskesän sää ja sadonkorjuun olosuhteet. Apetitin sopimusviljelykasvina ensimmäistä kertaa olevan sipulin kasvukausi on sujunut pääosin odotusten mukaisesti. Sipuli on merkittävä kasvi Apetitin tuotteistossa ja strateginen lisäys sopimusviljelykasvien joukkoon. Kotimaisten öljykasvien viljelyalat kasvoivat voimakkaasti edellisvuodesta. Kevätkylvöisten öljykasvien kasvukausi on pääosin edennyt odotusten mukaisesti ja satonäkymät ovat keskimääräisellä tasolla. Sääolosuhteiden ja tuholaistilanteen suhteen on alueellisia eroja. Kasvukauden alun sääolot olivat syysöljykasveille otollisia, joten alkukesästä öljykasvipellot loistivat poikkeuksellisen keltaisina. Syysöljykasvien satonäkymät ovat hyvät. Jatkamme panostuksia kotimaiseen viljelykehitykseen. RypsiRapsi-foorumissa on käynnissä useita lajikekokeita. Syysöljykasveissa tehdään kokeita muun muassa kylvötekniikkaan liittyen ja kevätöljykasveissa on käynnissä lannoite- ja kylvömenetelmäkokeita niin ruutu- kuin tilamittakaavassakin. Räpin koetilalla puolestaan käynnissä on kaksi erilaisiin uusiin kasvinsuojelumenetelmiin liittyvää hanketta. Kotimaisen viljelyn parissa tehtävät kehityshankkeet luovat edellytyksiä Apetitille merkittävien kasvien viljelyn jatkumolle varsinkin ilmastomuutoksen tuomiin muutoksiin sopeutumisessa. Vuoden 2024 lopulla julkaistut uudet kansalliset ravitsemussuositukset sekä hyvinvoinnin ja ruoan vastuullisuuden merkitys ruokatrendeissä näkyvät suomalaisten pakastekasvisten lisääntyneenä syömisenä. Ilmiö näkyy esimerkiksi pakasteherneen kohdalla. Palkokasvien suosion lisääntyminen ja kasvispakasteiden käytön vaivattomuus yhdistettynä kotimaisen pakasteherneen ainutlaatuisuuteen ovat nostaneet kotimaisen pakasteherneen myyntiä yli kolmanneksella viidessä vuodessa. Suunta on oikea, sillä kasvisten osuuden lisääminen lautasella on kaikin tavoin hyvä valinta.” Esa Mäki, toimitusjohtaja
”Apetit-konsernin liiketulos vuoden ensimmäisellä kvartaalilla laski vertailukaudesta. Ruokaratkaisut paransi tulostaan, mutta Öljykasvituotteiden liiketulos laski vertailukauden vahvasta tuloksesta. Ruokaratkaisuissa sekä liikevaihto että myyntivolyymit olivat vertailukauden tasolla. Vähittäiskaupassa myynti kasvoi hieman vertailukaudesta. Ruokaratkaisujen tulosta vahvisti vuoden 2025 puolelle jatkunut ennätyksellisen pitkä satokausituotanto. Öljykasvituotteiden heikkoon tuloskehitykseen vaikuttivat erityisesti raportointikaudelle ennakoidusti ajoittuneet kalliit raaka-aine-erät. Pitkittyneet työehtosopimusneuvottelut Elintarviketeollisuusliiton ja Suomen Elintarviketyöläisten Liiton välillä vaikuttivat Apetitin toimintaan negatiivisesti ensimmäisen kvartaalin aikana. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellot heikensivät Apetitin toimitusvarmuutta molemmissa liiketoiminnoissa. Epävakaa globaali poliittinen ja taloudellinen tilanne luo epävarmuutta Apetitin toiminnalle ja heikentää ennustettavuutta. Vaikutukset voivat heijastua erityisesti öljykasvien markkinahintoihin. Lyhyellä aikavälillä vaikutusta ei uskota olevan Öljykasvituotteissa etupainotteisesti tehtyjen raaka-ainehankintojen vuoksi. Työ strategisesti tärkeiden hankkeiden parissa on jatkunut suunnitelmien mukaisesti. ERP-järjestelmäuudistus etenee aikataulun mukaisesti. Öljykasvituotteissa uusi ERP-järjestelmä on määrä ottaa käyttöön vuoden lopulla. Työ jatkuu niin ikään rapsijauhe BlackGrain From Yellow Fieldsin ja kotimaisen herneproteiinin parissa. Lanseeraamme syksyllä BlackGrainista jalostettuun teksturoituun kasviproteiiniin (TVP) pohjaavan tuotteen Food service -kanavaan. BlackGrain TVP:tä ja herneproteiinia sisältävä pihvi on sekä maultaan että rakenteeltaan erinomainen – sekä hieno esimerkki Apetitin kahden liiketoiminnon synergioista. Avomaanvihannesten kylvökauden odotetaan alkavan tavanomaista aiemmin peltojen tullessa kylvökuntoon nopeasti. Nostamme alkavalla satokaudella edelleen pakasteherneen sopimusviljelyalaa. Viime vuoden ennätyksellisen suuren pinta-alan sadonkorjuu ja pellolta pakkaseen -ketju toimivat häiriöittä. Uutena sopimusviljelykasvina viljelytämme ensimmäistä kertaa kotimaista sipulia. Viljelyhalukkuutta sipulille on löytynyt kiitettävästi. Sipuli on merkittävä kasvi tuotteissamme: sekä kotimainen sipulikuutio että peruna-sipulisekoitus ovat tärkeitä tuotteita pakastevihannesten ja perunapakasteiden kategorioissa. Kotimaisten kevätrypsin ja -rapsin viljelyalojen odotetaan kasvavan edellisvuodesta 37 prosentilla VYR:n kylvöaikomuskyselyn perusteella. Syysöljykasveille tavanomaista lauhempi ja vähälumisempi talvi on ollut suuressa osassa maata suotuisa. Syysrypsin ja -rapsin talvehtimisen onnistumisessa voi olla alueellisia eroja, mutta talvituhoja on raportoitu vähän ja etenkin syysrapsit näyttävät hyvältä. Jatkamme panostuksia kotimaisen viljelytutkimuksen edistämiseen molemmissa liiketoiminnoissa. RypsiRapsi-foorumin sekä rypsin ja rapsin viljelyvarmuuden ja -määrän lisäämiseen tähtäävän VARPS-hankkeen koetoiminta jatkuvat monipuolisena. Syys- ja kevätmuotoisten öljykasvien lajikekokeita perustetaan lisää eri puolille Suomea ja viljelymenetelmäkokeita jatketaan esimerkiksi kasvinsuojeluvaihtoehtojen ja uusien perustamistapojen parissa. Räpin koetila osallistuu muun muassa hankkeeseen, jossa selvitetään elintarviketeollisuuden sivuvirtojen hyödyntämistä maanparannusaineina tai kierrätyslannoitteina. Lanseerasimme alkuvuodesta uutuustuotteita, jotka osuvat erinomaisesti ruokatrendeihin. Apetitin Kasvisjauhis-tuoteperheen suosikiksi noussut Crispy Chick -pihvi sai rinnalleen uutuusmaun. Apetitin kasvipohjaisten pihvien ja pyöryköiden sekä Kasvisjauhis Crispy Chick -pihvin myynti ovat kehittyneet tasaisesti. Etenkin Crispy Chick on ottanut asemansa kaupan pakastealtaassa: Crispy Chick -pihvin myynti on kasvanut viisi vuotta ja tuona aikana yli kaksinkertaistunut. Muita alkuvuoden uutuuksia olivat uusi makuvaihtoehto Uuni- ja grillikasviksiin sekä kotimaiset perunaviipaleet, jotka täydentävät Apetitin perunapakasteiden tuoteperhettä. Apetitin perustamisesta tuli maaliskuussa kuluneeksi 75 vuotta. Toiminta käynnistyi Länsi-Suomen sokeritehtaana vuonna 1950. Tänä päivänä Apetit on ruokatrendien ja ravitsemussuositusten ytimessä: kasvipohjaisia vihannes- ja ruokapakasteita sekä kasviöljyjä sisältävä tuotevalikoima vastaa vallitseviin ruokatrendeihin, vastuulliseen syömiseen ja ravitsemussuosituksiin." Esa Mäki, toimitusjohtaja
Arbetet med att hantera de luktolägenheter som observerats i närheten av Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter. På Kantviks oljepresseri pressas vegetabiliska oljor av rybs och rabs samt pellets som används som foder. Pressningen, dvs. produktionsprocessen, är mekanisk – den vegetabiliska oljan pressas bokstavligen ur rybs- och rabsfrön. Tidvis har luktolägenheter observerats i Kantviks omgivning sedan Apetit tog i bruk en bioenergianläggning vid oljepresseriet. Ändringen av energilösning utgör en del av Apetits övergång till huvudsakligen förnybara energikällor. Den nuvarande gasrenaren avlägsnar enligt mätningar cirka 90–95 % av de luktbildande föreningar som uppstår vid uppvärmningen av vegetabilisk olja och foderpellets. De kvarvarande luktgaserna som sprids i presseriets omgivning kan ibland vara lätta att känna, men de har inga negativa hälsoeffekter enligt mätresultaten. I utredningen som gjordes i samband med uppdateringen av miljötillståndet beskrevs lukterna med sensoriska termer som spannmålsaktig, rostad, bränd och nötaktig. Åtgärder har vidtagits för att hantera luktolägenheterna Under 2024 fick Apetit 15 observationer av luktolägenheter i anslutning till verksamheten vid oljepresseriet, även om luktbehandlingen fungerade som planerat under hela året. Åtgärder för att minska luktolägenheterna vidtogs i samarbete med myndigheterna enligt en separat lukthanteringsplan. Under 2024 förnyades bland annat gasrenarens pump och rörledningar. Under året genomfördes en luktgasanalys och en lukthanteringsplan utarbetades. Under 2024 testades även nya metoder för att hantera luktgaser vid sidan av den nuvarande gasrenaren, till exempel användning av aktivt kol. Aktivt kol och andra testade lösningar medförde ingen betydande förändring av luktgashanteringen. I januari 2025 uppstod en störning i en pH-mätare som är viktig för regleringen av luktgaser till följd av frysning. På grund av störningen gjordes luktgasobservationer i närområdet. Som en omedelbar åtgärd förnyades mätaren och dess övervakning effektiviserades. Nya åtgärder för 2025 – luktpanel för att bedöma luktolägenheter Apetit fortsätter utvecklingsåtgärderna i enlighet med lukthanteringsplanen även i år. Som effektiviseringsåtgärder fortsätter bland annat optimeringen av gasrenaren och förbehandlingen av den gas som leds in i den ändras. I början av året inrättades också en separat luktpanel som sensoriskt bedömer de luktolägenheter som uppstår i Kantviks område. Luktpanelens bedömningar stöder de egentliga mätningarna av halterna av luktframkallande ämnen och förbättrar hanteringen av luktolägenheter. "Tyvärr blir presseriet inte helt luktfritt. Med hjälp av luktpanelen strävar vi efter att hantera luktolägenheter och hitta en process som gör luktföreningarna så neutrala som möjligt. Den sensoriska bedömningen stöder de egentliga mätningarna", säger Timo Huttunen, direktör för Apetits affärsfunktion Oljeväxtprodukter. I panelen deltar till en början myndighetsinstanser som samarbetar med Apetit samt utomstående experter. Förhållandena påverkar luktspridningen Presseriet är i drift dygnet runt och året om, med undantag för planerade underhållsstopp. Under 2024 förekom inga betydande störningar i processen för hantering av luktolägenheter. Väderförhållandena har en betydande inverkan på spridningen av luktgaser och variationen i deras förekomst. Särskilt lågtryck och västliga vindar bidrar till luktolägenheter i Kantviks byområde. Apetit samarbetar kontinuerligt med NTM-centralen i Nyland, som är den myndighet som övervakar presseriets miljötillstånd, samt med miljötillsynen i Kyrkslätts kommun och Esboregionens miljö- och hälsoskydd. Presseriets verksamhet regleras av miljötillståndet. Vi informerar om detta regelbundet och vid behov. Ytterligare information och observationer av avvikande lukt kan riktas till: NTM-centralen eller Tidigare meddelanden om ämnet: Arbetet med hanteringen av luktgaser från oljepresseriet i Kantvik fortsätter En lösning för att hantera luktolägenheterna från oljepresseriet i Kantvik – en katalytisk brännare som avlägsnar lukter tas i bruk under sommaren 2023 Åtgärder för att kontrollera luktolägenheter från Apetits oljepresseri i Kantvik fortsätter Luktstörningar från Avena Kantviks fabrik i närområdet – åtgärder har vidtagits för att minska på luktstörningarna