Rypsiöljyjä kotimaisista raaka-aineista

Rypsiöljy on monikäyttöinen ja terveellinen keittiön luottotuote. Monipuolinen, mieto ja tuore rypsiöljy sopii esimerkiksi salaattikastikkeisiin, marinadeihin, paistamiseen, leivontaan ja rasvassa keittämiseen.

Rypsiöljy on rasvahappokoostumukseltaan varsin monipuolinen. Rypsiöljyssä on omega-6- ja omega-3-rasvahappoja sekä öljyhappoja, jotka kuuluvat omega-9-sarjaan. Apetit-rypsiöljyillä on sydänmerkki.

Apetitin kotimaisen rypsiöljyn hiilijalanjälki on 2,7 kg CO2-ekv/kg

Kotimaisen Apetit rypsiöljyn hiilijalanjäljeksi PET-muovipulloon pakattuna on tutkittu olevan 2,7 kg CO2-ekv/kg. Ilmastovaikutuksista suurin osuus, 87 %, syntyy alkutuotannossa, eli öljykasvien viljelyssä. Pakkaamisen osuus on 10 % ja Kantvikin kasviöljypuristamon toimintojen osuus ainoastaan 3 %.

Apetitin Kantvikin kasviöljypuristamon ilmastovaikutuksien pieni osuus johtuu erityisesti hyvästä energiatehokkuudesta, mutta myös suuresta uusiutuvien energialähteiden käytöstä. Puristamolla käytetään loppuvuodesta käyttöönotetun bioenergialaitoksen tuottamaa höyryä ja tuulivoimalla tuotettua sähköenergiaa.

Alkutuotannon osuus muodostui rypsiöljyn ilmastovaikutuksien laskennassa suhteellisen suureksi. Osuutta selittävät viljelyn maaperän päästöt yhdessä öljykasvien luontaisen satotason kanssa.

Apetitin Öljykasvituotteet-liiketoiminnosta vastaava Avena on mukana RypsiRapsi2025 -hankkeessa, jonka tavoitteena on parhaiden viljelykäytäntöjen edistäminen. Hankkeessa on esimerkiksi järjestetty öljykasvien tuotannon huippuosaajien koulutusta, viljelijöille suunnattuja muita koulutustilaisuuksia sekä runsaasti koetoimintaa havainto- ja koeruutukokeiden muodossa.

Tietoa rasvoista

Rasva on meille kaikille tärkeä energianlähden. Elimistön aineenvaihdunta tarvitsee pehmeää rasvaa ja erityisesti sen välttämättömiä rasvahappoja. Siksi rasvoja ei pidä kokonaan välttää, mutta rasvanlaatuun tulee kiinnittää huomiota.

Karkeasti ottaen rasvat voidaan jakaa koviin ja pehmeisiin rasvoihin. Pehmeää eli tyydyttymätöntä rasvaa tarvitaan paitsi energian-tarpeen tyydyttämiseen myös normaaleihin elintoimintoihin.

Rasvahapoilla on tärkeä tehtävä kasvussa ja kehityksessä, ihon, her-moston ja silmien toiminnassa sekä elimistön toimintojen säätelyssä. Rasvaa tarvitaan myös rasvaliukoisten vitamiinien (A, D, E ja K) saannin ja imeytymisen turvaamiseksi.Varmista päivittäinen rasvan tarve pehmeillä rasvoilla, joita saat tietyistä öljyistä, kalasta, avokadosta, pähkinöistä ja siemenistä.

Rypsiöljyjä puristetaan uusiutuvien energialähteiden voimalla

Apetitin Kirkkonummen kasviöljypuristamo Avena Kantvik on Suomen suurin rypsiöljyn valmistaja. Vuoden 2021 loppupuolelta alkaen Kirkkonummella on puristettu kotimaisia kasviöljyjä pääosin uusiutuvin energialähtein. Kaikki Apetit-konsernin tuotantolaitokset siirtyivät käyttämään tuulisähköä huhtikuussa 2020. Lisäksi puristamon yhteyteen valmistui vuoden 2021 lopussa yhtiön oma bioenergialaitos.

Apetit-rypsiöljyjen valmistetaan puhtaasti ja luonnollisin menetelmin fysikaalisilla minimiprosessointimenetelmillä, joissa öljykasvinsiemenestä hyödynnetään 99,9 prosenttia öljyksi ja rypsipuristeeksi. Siemenen arvokkaat ainesosat, kuten antioksidantit, sterolit ja vitamiinit saadaan miedosti lämmittämällä talteen paremmin kuin kylmäpuristuksessa.

Apetit-rypsiöljyt puristetaan kotimaisista raaka-aineista

Avenan Kirkkonummella sijaitseva kasviöljypuristamo käyttää mahdollisimman paljon Suomessa viljeltyä rypsin- ja rapsinsiementä. Puristamon vuotuinen siementarve on Suomen satoa suurempi. Vähittäiskaupan Apetit- ja Neito-rypsiöljyt on aina puristettu vain kotimaisista öljykasveista.

Avena tekee pitkäjänteistä ja tavoitteellista työtä lisätäkseen kotimaista rypsin- ja rapsintuotantoa yhteistyössä viljelijöiden ja alan toimijoiden kanssa.

Avenan tavoitteena on vahvistaa öljykasveihin liittyvää tutkimusta ja tuotekehitystä sekä nostaa öljykasvituotteiden jalostusarvoa. Avenan tuotekehitystä on suunnattu vähittäiskaupan ja ammattikeittiöiden tarjontaan sekä eri pakkausratkaisuihin. Kantvikin kasviöljynpuristamo jalostaa rypsin ja rapsin siemenistä laadukkaita ja erittäin korkean jalostusarvon tuotteita kasviöljyiksi ja rypsipuristeiksi rehuteollisuuden raaka-aineeksi.