Päivämäärä Aihe
19.02.2009 HALLITUKSEN EHDOTUKSET LÄNNEN TEHTAAT OYJ:N YHTIÖKOKOUKSELLE
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.2.2009 klo 8.30

HALLITUKSEN EHDOTUKSET LÄNNEN TEHTAAT OYJ:N YHTIÖKOKOUKSELLE


I OSINKO

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2008 maksetaan osinkoa 0,85
euroa osaketta kohden.


II TILINTARKASTAJAN VALINTA JA PALKKIOT

Hallitus ehdottaa, että tilintarkastajien palkkio maksetaan yhtiön hyväksymän
laskun mukaan.

Hallitus ehdottaa, että yhtiön nykyiset tilintarkastajat KHT Hannu Pellinen ja
KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy päävastuullisena tilintarkastajana KHT,
JHTT Tomi Moisio valitaan jatkamaan tilintarkastajina seuraavan varsinaisen
yhtiökokouksen loppuun asti.


III OMIEN OSAKKEIDEN HANKKIMINEN

Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaa hallituksen päättämään yhtiön
omien osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla
varoilla seuraavin ehdoin:

Osakkeet voidaan hankkia yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi
yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa,
osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi tai muutoin edelleen
luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Osakkeita voidaan hankkia yhdessä tai useammassa erässä yhteensä enintään
185.878 kappaletta. Hankinta tulee suorittaa siten, että yhtiön hallussa olevien
osakkeiden yhteenlaskettu määrä ei hankinnan jälkeen ylitä viittä (5) prosenttia
yhtiön kaikista osakkeista. Hallitus on oikeutettu päättämään osakkeiden
hankkimisjärjestyksestä.

Valtuutus käsittää osakkeiden hankkimisen julkisessa kaupankäynnissä NASDAQ OMX
Helsinki Oy:ssä sen sääntöjen mukaisesti sekä myös sen ulkopuolella.
Hankittavista osakkeista maksettavan vastikkeen tulee perustua markkinahintaan.
Valtuutus oikeuttaa hallituksen päättämään hankkimisesta muuten kuin
osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa (suunnattu hankkiminen)
laissa määrätyin edellytyksin.

Osakkeiden hankinta alentaa yhtiön jakokelpoista vapaata omaa pääomaa. Hallitus
päättää omien osakkeiden hankkimisen muista ehdoista. Valtuutus on voimassa
seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.


IV OSAKEANTI- JA OMIEN OSAKEIDEN LUOVUTUSVALTUUDET

Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään uusien
osakkeiden antamisesta ja yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden
luovuttamisesta yhdessä tai useammassa erässä osakeantina yhteensä enintään
947.635 kappaletta. Osakeantivaltuutuksen kohteena ovat kaikki yhtiön hallussa
hallituksen esityksen antamispäivänä jo olevat omat osakkeet, eli 130.000
osaketta. Lisäksi valtuutuksen kohteena ovat kaikki yhtiökokouksessa 2.4.2009
ehdotettavan hallituksen omien osakkeiden hankkimisvaltuutuksen nojalla yhtiön
haltuun tulevat osakkeet. Yhtiökokoukselle esitettävän hallituksen omien
osakkeiden hankkimisvaltuutuksen nojalla osakkeita voitaisiin hankkia yhteensä
enintään 185.878 kappaletta.

Uusia osakkeita voidaan antaa enintään 631 757 kappaletta. Yhtiön hallussa
olevia osakkeita voidaan luovuttaa enintään 315.878 kappaletta.

Uuden osakkeen merkintähinta on vähintään osakkeen nimellisarvo eli kaksi (2)
euroa. Oman osakkeen luovutushinta on vähintään sen luovutushetken mukainen
käypä arvo, joka määräytyy NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa
kaupankäynnissä määräytyvän kaupankäyntikurssin perusteella, mutta
osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamisessa osakkeita voidaan antaa
myös vastikkeetta.

Valtuutus käsittää oikeuden

- poiketa osakkeenomistajien etuoikeudesta (suunnattu osakeanti), jos siihen on
yhtiön kannalta painava taloudellinen syy, kuten yhtiön pääomarakenteen
kehittäminen, yrityskaupan ja muiden järjestelyjen rahoittaminen ja
toteuttaminen tai osakepohjaisen kannustinjärjestelmän toteuttaminen
- tarjota osakkeita rahan sijasta myös apporttiomaisuutta vastaan tai muutoin
tietyin ehdoin taikka käyttämällä kuittausoikeutta
- päättää osakkeen merkintähinnasta ja muista osakeantiin liittyvistä ehdoista
ja seikoista.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Valtuutus
kumoaa aikaisemman 2.4.2008 annetun osakeantivaltuutuksen ja samana päivänä
annetun valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseen.


V YHTIÖN YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle yhtiön yhtiöjärjestyksen toimialaa koskevan 2
§:n sekä yhtiökokouskutsua koskevan 10 §:n 1. kappaleen muuttamista seuraavasti:

Nykyinen 2 §

Yhtiön toimialana on elintarvike-, rehu- ja taimiteknologialiiketoiminnan
harjoittami­nen ja muu niihin liittyvä toiminta Suomessa ja ulkomailla joko
suoraan tai ty­tär- ja osakkuusyhtiöitä käyttäen. Yhtiö voi omistaa ja hallita
kiinteistöjä sekä osakkeita ja muita arvopapereita sekä käydä niillä kauppaa.

Uusi 2 §

Yhtiön toimialana on elintarvikeliiketoiminnan harjoittami­nen ja muu siihen
liittyvä toiminta Suomessa ja ulkomailla joko suoraan tai ty­tär- ja
osakkuusyhtiöitä käyttäen. Yhtiö voi omistaa ja hallita kiinteistöjä sekä
osakkeita ja muita arvopapereita sekä käydä niillä kauppaa.

Nykyinen 10 § 1. kappale

Yhtiökokouskutsu on julkaistava aikaisintaan kaksi kuukautta ennen kokousta ja
viimeistään 17 päivää ennen yhtiökokousta ja viikkoa ennen viimeistä
ilmoittautumispäi­vää vähintään kahdessa hallituksen määräämässä
valtakunnallisessa sanomalehdessä.

Uusi 10 §:n 1. kappale

Yhtiökokouskutsu on julkaistava aikaisintaan kaksi kuukautta ennen kokousta ja
viimeistään 21 päivää ennen yhtiökokousta yhtiön internet-sivuilla ja
hallituksen niin päättäessä vähintään yhdessä hallituksen määräämässä
valtakunnallisessa sanomalehdessä.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Hallitus

Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. (010) 402 4001
 
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
30.12.2008 LÄNNEN TEHTAAT TEHOSTAA KALALIIKETOIMINTAA JA KONSERNIJOHTOA
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.12.2008 KLO 9.30
LÄNNEN TEHTAAT TEHOSTAA KALALIIKETOIMINTAA JA KONSERNIJOHTOA

Lännen Tehtaat -konsernin kalaliiketoimintaa tehostetaan organisaatiorakennetta
keventämällä. Jatkossa konsernin kalaliiketoimintayksiköistä vastaavat Apetit
Kalan johtaja, konseptimyynnin johtaja ja Maritim Food -konsernin johtaja
raportoivat suoraan Lännen Tehtaat -konsernin toimitusjohtajalle. Muutoksen
yhteydessä lakkautetaan kalaliiketoiminnasta vastaavan johtajan ja Maritim
Foodin Ruotsin myyntijohtajan tehtävät. Lisäksi lakkautetaan kalaliiketoiminnan
projektijohdon tehtävä ja Lännen Tehtaat -konsernin johtoon kuuluva
projektijohdon tehtävä.

Tehostamistoimenpiteiden vaikutuksena Lännen Tehtaat kirjaa viimeiselle
vuosineljännekselle noin 0,5 miljoonan euron kertakulut, jotka kohdistuvat
pääosin kalaliiketoimintaan. Kustannussäästöjen arvioidaan parantavan konsernin
liikevoittoa tulevan vuoden alusta alkaen noin 0,6 miljoonaa euroa vuodessa.

Lännen Tehtaiden kalaliiketoiminta muodostuu Suomessa toimivasta Apetit Kala
Oy:stä sekä Norjassa ja Ruotsissa toimivasta Maritim Food -konsernista. Apetit
Kala valmistaa, markkinoi ja myy tuorekalajalosteita Apetit tuotemerkillä ja
kaupan merkeillä sekä myy kalaa, kalajalosteita ja muita tuoretuotteita
Kalatori-palvelutiskeissä. Maritim Food -konsernin yhtiöt valmistavat ja myyvät
kalaa, kalajalosteita ja äyriäistuotteita Norjassa ja Ruotsissa kaupan merkeillä
ja omilla Maritim ja Sunnmöre tuotemerkeillä.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Matti Karppinen
toimitusjohtaja
Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. (010) 402 4001
 
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
 
16.12.2008 LÄNNEN TEHTAIDEN TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2009
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSI-ILMOITUS 16.12.2008 klo 13.00
LÄNNEN TEHTAIDEN TALOUDELLINEN TIEDOTTAMINEN VUONNA 2009

Lännen Tehtaat Oyj:n taloudellinen tiedottaminen tapahtuu vuonna 2009
seuraavasti:

Tilinpäätöstiedote 2008 19.2.2009
Vuosikertomus 2008 viikolla 12, 2009
Osavuosikatsaus 1.1.-31.3. 7.5.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.6. 14.8.2009
Osavuosikatsaus 1.1.-30.9. 6.11.2009

Kaikki taloudelliset katsaukset julkaistaan suomeksi ja englanniksi.

Lännen Tehtaat Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi
torstaina 2.4.2009. Yhtiökokouksen kutsuu koolle yhtiön hallitus erikseen
myöhemmin.

Yhtiön taloustiedotteet ovat luettavissa myös yhtiön kotisivuilla www.lannen.fi.

LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Eero Kinnunen
talousjohtaja


Lisätietoja: Eero Kinnunen, puh. 010 402 4025


Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
16.12.2008 LÄNNEN TEHTAAT -KONSERNIN JATKUVIEN TOIMINTOJEN LIIKETULOS
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.12.2008 klo 9.00

LÄNNEN TEHTAAT -KONSERNIN JATKUVIEN TOIMINTOJEN KOKO VUODEN LIIKETULOS ILMAN
KERTAERIÄ JÄÄ ENNAKOITUA HEIKOMMAKSI - TILIKAUDEN KOKONAISTULOKSESTA
MERKITTÄVÄSTI VERTAILUKAUTTA PAREMPI

Lännen Tehtaat on aiemmissa tiedotteissaan arvioinut jatkuvien toimintojen
kertaeristä puhdistetun liiketuloksen nousevan vertailuvuodesta viljakaupan
hyvän tuloksen ja kalaliiketoimintojen kannattavuuden paranemisen ansiosta.

Johtuen loppuvuoden aiempia odotuksia heikommasta tuloskehityksestä Lännen
Tehtaat arvioi jatkuvien toimintojen koko vuoden liiketuloksen ilman kertaeriä
olevan enintään vertailuvuoden tasoa.

Odotukset ovat heikentyneet kala- ja kasviöljyliiketoiminnoissa. Pakaste- ja
viljakauppaliiketoiminnan sekä muiden toimintojen tulosnäkymät ovat ennallaan.

Kotimaan kalaliiketoiminnassa loppuvuoden myynti on jäänyt tavoitteistaan ja
painottunut vähemmän jalostettuihin tuotteisiin. Ruotsin ja Norjan
kalaliiketoiminnoissa loppuvuoden kannattavuutta on heikentänyt Ruotsin ja
Norjan kruunun kurssien voimakkaasta heikkenemisestä johtuva pääraaka-aineen
hinnannousu. Kalaliiketoiminnan kertaeristä puhdistetun liiketuloksen arvioidaan
olevan tappiollinen ja jäävän aiemmin esitetystä poiketen vertailukautta
heikommaksi.

Kasviöljyliiketoiminnan odotuksia huonompaan tuloskehitykseen on vaikuttanut
loppuvuonna aiemmin sovitun, merkittävän vientikaupan supistuminen asiakkaan
rahoitusvaikeuksista johtuen sekä voimakas öljyhintojen lasku. Aiemmin
esitetystä poiketen kasviöljyliiketoiminnan koko vuoden kertaeristä puhdistetun
liiketuloksen arvioidaan kääntyvän tappiolliseksi.

Tilikauden kokonaistulos nousee vertailukautta merkittävästi paremmaksi.
Tulokseen vaikuttavat myönteisesti osakkuusyhtiö Sucros Oy:n positiiviset
kertaerät, hilloliiketoiminnan myyntivoitto sekä Suomen Rehun
vähemmistöosakkeiden myyntivoitto.

Lännen Tehtaiden tilinpäätöstiedote julkistetaan 19.2.2009.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ

Matti Karppinen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. (010) 402 4001
 
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
04.11.2008 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2008
LÄNNEN TEHTAAT OYJ Osavuosikatsaus 4.11.2008 klo 8.30

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2008

Tammi-syyskuu:
- Kauden tulos oli 14,5 (9,4) miljoonaa euroa
- Osakekohtainen tulos oli 2,31 (1,51) euroa
- Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 268,2 (213,1) miljoonaa euroa, kasvua
26 %
- Jatkuvien toimintojen liiketulos ilman kertaeriä oli 2,7 (0,3) miljoonaa
euroa, kertaerät olivat 7,3 (0,7) miljoonaa euroa
- Jatkuvien toimintojen tulos oli 7,5 (1,0) miljoonaa euroa

Heinä-syyskuu:
Kauden tulos oli 8,3 (3,1) miljoonaa euroa
Osakekohtainen tulos oli 1,33 (0,49) euroa
- Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 76,3 (73,6) miljoonaa euroa,
kasvua 4 %
Liiketulos ilman kertaeriä oli 0,3 (0,6) miljoonaa euroa, kertaerät olivat 2,5
(0,5) miljoonaa euroa

Katsauksen tietoja ei ole tilintarkastettu.


Toimitusjohtaja Matti Karppinen:

”Toteutimme päättyneellä neljänneksellä strategian kannalta kaksi merkittävää
järjestelyä. Myimme loput Suomen Rehun osakkeet Hankkija-Maataloudelle ja
saatoimme näin päätökseen rehuliiketoiminnasta irtautumisen. Myimme myös
hilloliiketoiminnan Saarioisten Säilykkeelle, mikä puolestaan mahdollistaa
Apetit Pakasteen keskittymisen pakasteliiketoiminnan kehittämiseen ja
kasvattamiseen. Nämä strategian mukaiset kaupat vahvistavat Lännen Tehtaiden
taloudellista asemaa ja liikkumavaraa yrityskauppamarkkinoilla, jossa
rahoitusmarkkinoiden turbulenssin johdosta tarjonta on lisääntynyt ja
arvostustasot ovat aiempaa houkuttelevampia.”


KESKEISET TULOSLUVUT

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007
Jatkuvat toiminnot

Liikevaihto 76,3 73,6 268,2 213,1 309,6
Liiketulos 2,7 1,2 10,0 0,9 5,3
Liiketulos ilman kertaeriä 0,3 0,6 2,7 0,3 4,9
Tulos ennen veroja 2,2 1,1 8,3 0,9 4,6
Kauden tulos 1,6 1,2 7,5 1,0 4,2
Osakekohtainen tulos, euroa 0,26 0,18 1,18 0,16 0,66

Lopetetut toiminnot

Kauden tulos 6,6 1,9 7,1 8,4 9,2
Osakekohtainen tulos, euroa 1,07 0,31 1,13 1,35 1,48


RAKENNEMUUTOKSET JA YRITYSKAUPAT

Lännen Tehtaat Oyj myi syyskuun alussa tehdyllä kaupalla loput 49 %
omistamistaan Suomen Rehu Oy:n osakkeista Hankkija-Maatalous Oy:lle. Kauppa oli
jatkoa kesäkuussa 2007 toteutetulle Suomen Rehun osake-enemmistön kaupalle,
jolloin Suomen Rehu tytäryhtiöineen siirtyi Hankkija-Maatalous -konserniin.
Syyskuussa tehdyn kaupan myötä Lännen Tehtaat irtaantui strategiansa mukaisesti
kokonaan rehuliiketoiminnasta. Kauppahinta vähemmistöosakkeista oli 27 miljoonaa
euroa. Kaupasta syntyi 6,6 miljoonan euron verovapaa myyntivoitto, joka on
kirjattu kolmannella neljänneksellä lopetettujen toimintojen tulokseen. Suomen
Rehu on esitetty lopetettuna toimintona katsauskauden ja vertailukauden
tuloslaskelmassa.

Tytäryhtiö Apetit Pakaste Oy myi syyskuussa toteutetulla kaupalla
hilloliiketoiminnan Saarioisten Säilyke Oy:lle. Kauppaan sisältyi Dronningholm
tuotemerkki. Kaupasta syntyi 2,5 miljoonan euron verotettava myyntivoitto, joka
on kirjattu kertaluonteisena eränä pakasteliiketoiminnan kolmannen
vuosineljänneksen tulokseen.

Katsauskauden alussa toteutettua Avena Nordic Grain Oy:n omistusjärjestelyä on
selostettu ensimmäisen vuosineljänneksen osavuosikatsauksessa.


RAPORTOINTIKÄYTÄNNÖN MUUTOS

Lännen Tehtaat on soveltanut tarkennettua raportointikäytäntöään
osakkuusyritysten tulososuuksien esittämisen osalta vuoden 2008 alusta alkaen.
Elintarvikeliiketoimintoihin liittyvien osakkuusyritysten tulososuudet
sisältyvät liiketulokseen ja niihin kuulumattomien osakkuusyritysten
tulososuudet esitetään liiketuloksen alapuolella. Vertailuvuoden tiedot on
muutettu vastaamaan uutta esittämistapaa.

Osuudet osakkuusyhtiö Sucros Oy:n ja Ateriamestarit Oy:n tuloksesta sisältyvät
muut toiminnot -segmentin liiketulokseen. Osuus osakkuusyhtiö Sandanger AS:n
1.3.-31.8.2007 tuloksesta sisältyy kalaliiketoiminnot-segmentin vertailuvuoden
liiketulokseen.


LOPETETUT TOIMINNOT

Suomen Rehun vähemmistöosakkeiden kaupan johdosta osuus osakkuusyhtiö Suomen
Rehun tuloksesta esitetään katsauskauden ja vertailukauden tuloslaskelmassa
Lopetetuissa toiminnoissa. Lopetettujen toimintojen tulokseen sisältyy
katsauskaudella lisäksi Suomen Rehun vähemmistöosakkeiden myyntivoitto.

Lopetettujen toimintojen vertailukauden tulokseen sisältyy Suomen Rehu
-konsernin tammi-toukokuun tulos, enemmistöosakkeiden myyntivoitto sekä 49 %:n
osuus osakkuusyhtiö Suomen Rehun tuloksesta kesä-syyskuulta.


LIIKEVAIHTO JA TULOS

Tammi-syyskuu:

Kauden tulos oli tammi-syyskuussa 14,5 (9,4) miljoonaa euroa ja osakekohtainen
tulos 2,31 (1,51) euroa.

Jatkuvat toiminnot

Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli tammi-syyskuussa 268,2 (213,1) miljoonaa
euroa. Liikevaihto kasvoi 26 %.

Katsauskauden liiketulos oli 10,0 (0,9) miljoonaa euroa. Liiketulos ilman
kertaluonteisia eriä oli 2,7 (0,3) miljoonaa euroa. Kertaerät olivat 7,3 (0,7)
miljoonaa euroa. Liiketulokseen sisältyy 5,6 (0,8) miljoonaa euroa osuuksia
osakkuusyritysten tuloksesta, sisältäen EU:n sokerireformiin liittyviä kertaeriä
5,0 (0,7) miljoonaa euroa.

Jatkuvien toimintojen nettorahoituskulut olivat 1,6 (0,1) miljoonaa euroa.
Katsauskauden rahoituskuluihin sisältyy Avena Nordic Grain Oy:n
henkilöstöomistajien osinko-oikeus, 0,4 miljoonaa euroa, mikä perustuu Avena
Nordic Grain -konsernin kauden tulokseen. Korollisen nettovelan kulut olivat
vertailukauden tasoa. Vertailukauden rahoituseriin sisältyi positiivisia
kurssieroja ja korkosuojausten vaikutuksia.

Tulos ennen veroja oli 8,3 (0,9) miljoonaa euroa ja kauden tulos 7,5 (1,0)
miljoonaa euroa.

Lopetetut toiminnot

Lopetetuissa toiminnoissa oli katsauskaudella ja vertailukaudella Suomen Rehu.
Lopetettujen toimintojen liikevaihto oli vertailukaudella 78,8 miljoonaa euroa.

Lopetettujen toimintojen tulos oli 7,1 (8,4) miljoonaa euroa. Kauden tulokseen
sisältyy Suomen Rehun vähemmistöosakkeiden myyntivoitto 6,6 miljoonaa euroa
sekä osuus osakkuusyhtiö Suomen Rehun tuloksesta tammi-elokuulta 0,5 miljoonaa
euroa. Vertailukauden lukuun sisältyy Suomen Rehu -konsernin tammi-toukokuun
tulos 2,3 miljoonaa euroa, enemmistöosakkeiden myyntivoitto 5,6 miljoonaa euroa
ja osuus osakkuusyritys Suomen Rehun tuloksesta kesä-syyskuulta 0,5 miljoonaa
euroa.


Heinä-syyskuu:

Jatkuvien toimintojen liikevaihto oli heinä-syyskuussa 76,3 (73,6) miljoonaa
euroa. Liikevaihto kasvoi vertailukaudesta 4 %. Kasvua oli kaikissa
liiketoiminnoissa viljakauppaa lukuunottamatta.

Jatkuvien toimintojen liiketulos ilman kertaeriä oli heinä-syyskuussa 0,3 (0,6)
miljoonaa euroa. Kalaliiketoiminnan ja kasviöljyliiketoiminnan tulos parani
vertailukaudesta, pakasteliiketoiminnan tulos oli vertailukauden tasoa ja
viljakaupan sekä muut toiminnot -segmentin tulos jäi vertailukaudesta.


RAHOITUS JA KASSAVIRTA

Konsernin rahoitusasema vahvistui ja maksuvalmius parani Suomen Rehun osakkeiden
kaupan myötä. Liiketoiminnan rahavirta korkojen ja verojen jälkeen oli
tammi-syyskuussa 4,5 (4,6) miljoonaa euroa. Käyttöpääoman muutoksen vaikutus oli
2,6 (-4,7) miljoonaa euroa. Investointien nettorahavirta oli 18,7 (18,6)
miljoonaa euroa. Lainojen rahavirrat olivat -15,3 (-21,7) miljoonaa euroa.
Osinkoja maksettiin 5,3 (5,3) miljoonaa euroa. Vertailukauden rahavirrat
sisältävät lopetettujen toimintojen rahavirrat. Rahavarojen muutos oli 1,3
(-3,8) miljoonaa euroa.

Korollisia velkoja oli katsauskauden päättyessä 17,3 (36,8) miljoonaa euroa ja
likvidejä rahavaroja 24,3 (18,7) miljoonaa euroa. Korolliset nettovelat olivat
-7,0 (18,1) miljoonaa euroa. Konsernin taseen loppusumma oli 200,7 (204,6)
miljoonaa euroa. Omavaraisuusaste oli 67,1 (60,9) %. Konsernin lyhytaikaiseen
rahoitukseen käytettyjä yritystodistuksia oli katsauskauden päättyessä
emittoituna 12,0 (27,0) miljoonan euron arvosta. Yhtiön likvideihin
kassavaroihin liittyvä vastapuoliriski arvioidaan erittäin pieneksi, eikä
näköpiirissä ole vastapuoliriskin realisoitumisen riskiä. Konsernin maksuvalmius
on turvattu sitovin limiittisopimuksin, joita katsauskauden päättyessä oli
nostettavissa 25 (23) miljoonaa euroa.


INVESTOINNIT

Katsauskauden bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen olivat jatkuvissa
toiminnoissa 5,7 (3,5) miljoonaa euroa. Pakasteliiketoiminnan investoinnit
olivat 3,9 (1,6) miljoonaa euroa, kalaliiketoiminnan 1,2 (1,5) miljoonaa euroa,
kasviöljyliiketoiminnan 0,1 (0,3) miljoonaa euroa, viljakauppaliiketoiminnan 0,1
(0,0) miljoonaa euroa ja muut toiminnot- segmentin 0,2 (0,1) miljoonaa euroa.


HENKILÖSTÖ

Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä jatkuvissa toiminnoissa oli katsauskaudella
778 (676). Pakasteliiketoiminnan henkilömäärä oli 231 (242), kalaliiketoiminnan
468 (358), kasviöljyliiketoiminnan 35 (36), viljakauppaliiketoiminnan 30 (29) ja
muiden toimintojen henkilömäärä 12 (11) henkilöä. Apetit Suomi Oy:n
henkilöstömäärä on jaettu pakaste- ja kalaliiketoiminnoille palveluveloitusten
suhteessa. Kalaliiketoiminnan henkilöstömäärän kasvu johtuu pääosin Maritim Food
-konsernin hankinnasta vertailukaudella sekä Kalatorien henkilöstömäärän
kasvusta aiemmin franchise-periaatteella toimineiden Kalatori-pisteiden
siirryttyä oman henkilökunnan hoidettaviksi.


LIIKETOIMINTAKATSAUKSET

Pakasteliiketoiminta

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007

Liikevaihto 11,7 11,0 37,7 36,1 49,3
Liiketulos ilman kertaeriä 0,9 1,0 1,5 1,8 3,5
Liiketulos 3,4 0,8 4,0 1,6 3,3

Pakasteliiketoiminnan liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa vertailujaksosta 6 %.
Myynti kasvoi kaikissa jakelukanavissa vientiä lukuunottamatta.
Vähittäiskauppatuotteiden myynti kasvoi noin 4 %. HoReCa-sektorin kasvu oli 8 %
ja leipomomyynnin kasvu yli 30 %. Vientimyynti väheni lähes kolmanneksen
vertailujaksosta, jolloin runsas kotimaan sato mahdollisti herneen viennin
keskiseen Eurooppaan.

Myynnin painottumisesta parempikatteisiin tuotteisiin sekä hyvästä kustannusten
hallinnasta johtuen liiketulos ilman kertaeriä pieneni heinä-syyskuussa
suunniteltua vähemmän.

Turun tehtaan tuotannon Säkylään siirtämiseen tähtäävät toimenpiteet jatkuivat
jakson aikana. Tuotanto- ja pakkaamotilojen laajennusinvestoinnit sekä
hilloliiketoiminnasta vapautuneiden tilojen saneeraus Turusta siirtyvän
ruokapakastetuotannon käyttöön on Säkylässä edennyt suunnitelmien mukaan.
Hillotuotannon päätyttyä syyskuussa alkoi hilloliiketoiminnan henkilöstön
muuntokoulutus ruokapakasteiden valmistajiksi. Siirron kertaluontoiset
kustannukset noin 0,5 miljoonaa euroa toteutuvat pääosin viimeisellä
neljänneksellä. Tuotannon siirron positiiviset vaikutukset näkyvät vuoden 2009
ensimmäisestä neljänneksestä alkaen.

Kotimaisilta sopimusviljelmiltä tapahtuva raaka-ainehankinta on edennyt kesän ja
alkusyksyn aikana suunnitellusti. Lokakuussa alkaneet runsaat sateet ovat
kuitenkin vaikeuttaneet vielä nostamatta olevien juuresten sadonkorjuuta.
Lopullinen satotulos riippuukin tulevien viikkojen sadonkorjuu- ja
varastointiolosuhteista.

Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi 4 %. Myynti kasvoi kaikissa jakelukanavissa.
Apetit tuoteryhmistä voimakkaimmin kasvoivat marja-, peruna- ja ruokapakasteet.
Erityisesti alkuvuonna lanseeratut vihannes- ja perunapakasteet menestyivät
hyvin.

Raaka-aine-, energia- ja palkkakustannusten nousua kompensoivia hinnankorotuksia
on tehty kuluvan vuoden aikana suunnitelman mukaisesti.

Katsauskauden liiketulos ilman kertaeriä oli hieman suunniteltua parempi, lähes
vertailukauden tasoa.

Pakasteliiketoiminnan investoinnit olivat tammi-syyskuussa 3,9 (1,6) miljoonaa
euroa. Katsauskauden investoinnit liittyivät Turun tehtaan tuotannon siirron
edellyttämiin investointeihin Säkylässä sekä toiminnanohjausjärjestelmän
uudistamiseen. Toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto on päätetty siirtää
vuodelle 2009.


Kalaliiketoiminta

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007

Liikevaihto 21,3 19,8 65,9 56,7 81,7
Liiketulos ilman kertaeriä -0,7 -0,8 -1,3 -2,0 -1,5
Liiketulos -0,7 -0,8 -1,3 -2,0 -1,7

Kalaliiketoiminnan liikevaihto kasvoi heinä-syyskuussa vertailujaksosta 8 %.
Liikevaihto kasvoi kaikilla markkina-alueilla. Pääosa kasvusta tuli Norjan ja
Ruotsin liiketoiminnoista.

Kalaliiketoiminnan tulos parani hieman vertailujaksosta, mutta jäi
tappiolliseksi. Tulos parani kotimaan toiminnoissa ja heikkeni hieman ulkomaan
toiminnoissa.

Kotimaan kalaliiketoiminnassa kannattavuutta on parantanut merkittävästi työn ja
raaka-ainetuottavuuden sekä toimitusvarmuuden paraneminen. Kaupan aggressiivinen
kampanjointi lohi- ja kirjolohifileillä on jatkunut. Kulutuksen ohjautuminen
kampanjahinnoiteltuihin matalan jalostusasteen lohi- ja kirjolohifileisiin on
heikentänyt kuluttajapakattujen filetuotteiden sekä Kalatoripisteiden
kannattavuutta.

Ulkomaantoiminnoissa kannattavuutta on heikentänyt äyriäistuotteiden
raaka-aineen hinnannousu, jota ei ole pitkistä sopimusjaksoista johtuen saatu
siirrettyä myyntihintoihin. Tulosta on heikentänyt myös työn ja raaka-aineen
tuottavuuden lasku Ruotsin toiminnoissa. Tuotannon ohjausvastuuta on selkeytetty
kauden lopulla.

Kotimaan palvelumyynnissä tullaan uusimaan sopimuskäytäntöjä, tehostamaan
myyntiverkoston rakennetta ja kehittämään valikoimaa kannattavuuden
parantamiseksi. Ulkomaan yksiköissä jatketaan toiminnan tehostamiseen ja
tuottavuuden parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä.

Euroopan unionin neuvosto kumosi kesällä asetukset, jotka koskivat Norjasta
peräisin olevan viljellyn lohen ja isokokoisen kirjolohen tuontiin sovellettua
polkumyyntitullia. Näiden asetusten poistumisen jälkeen tuontihinnoissa ei ole
tapahtunut merkittäviä muutoksia.

Apetit Kala Oy:n ja Saarioinen Oy:n HoReCa-yhteistyö käynnistyi syyskuun alussa.
Keväällä tehdyn sopimuksen mukaisesti Saarioinen myy ja markkinoi Apetit Kalan
ja Maritim Foodin valmistamia tuotteita Suomen HoReCa-markkinoille. Yhteistyön
tavoitteena on kasvattaa merkittävästi kala- ja äyriäistuotteiden myyntiä
HoReCa-sektorilla.

Kalaliiketoiminnan tammi-syyskuun liikevaihdon kasvu oli 16 %. Kasvu tuli
ulkomaan toiminnoista. Konserniin viime vuoden maaliskuussa liitetyn Maritim
Foodin ja syyskuun alussa liitetyn Sandangerin vaikutus liikevaihdon kasvuun oli
noin 11 miljoonaa euroa.

Tammi-syyskuun liiketulos oli vertailukautta parempi, mutta tappiollinen.

Apetit Kala Oy:n toimitusjohtajana aloitti syyskuun alussa KTM Jarno Järvinen.
Maritim Food Sweden AB:n toimitusjohtajaksi nimitettiin diplomi-insinööri Jan
Brevik, joka jatkaa myös Maritim Food AS:n toimitusjohtajana.

Kalaliiketoiminnan investoinnit olivat tammi-syyskuussa 1,2 (1,5) miljoonaa
euroa. Kotimaassa investoinnit kohdistuivat pääosin Apetit Kalan
toiminnanohjausjärjestelmän uudistamiseen. Järjestelmä otettiin käyttöön
lokakuun alussa ja käyttöönotto sujui hyvin. Ulkomaisissa yksiköissä
investoinnit kohdistuivat tuottavuutta parantaviin koneisiin ja laitteisiin.
Merkittävin investoinneista oli Ruotsin yksikössä käyttöön otettu
suurkeittiötuotteiden pakkauslinja.


Kasviöljyliiketoiminta

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007

Liikevaihto 15,5 10,6 45,6 31,3 46,0
Liiketulos ilman kertaeriä -0,1 -0,2 0,1 0,7 0,8
Liiketulos -0,1 -0,2 0,1 0,7 0,9

Heinä-syyskuussa kasviöljyliiketoiminnan liikevaihto kasvoi vertailujaksosta 46
%. Kasvu oli pääosin seurausta öljy- ja puristehintojen voimakkaasta noususta.
Rypsiöljyjen kysyntä säilyi hyvänä ja volyymi kasvoi edelliseen vuoteen
verrattuna. Rypsipuristeiden määrät olivat vertailukauden tasolla. Soijaöljyn ja
-puristeiden toimitusmäärät vähenivät vertailujaksosta. Kasviöljyjen
raaka-aineiden hinnat olivat olennaisesti korkeammalla tasolla kuin
vertailujaksolla. Myöhäisen syksyn vuoksi kotimaisen sadon vastaanotto jäi
syyskuussa suunniteltua vähäisemmäksi.

Jakson liiketulos oli vertailujaksoa hieman parempi jääden kuitenkin
tappiolliseksi. Energiakustannukset olivat vertailujaksoa korkeammat. Kotimaisen
raaka-aineen heikon saatavuuden takia satokauden lopulla jouduttiin käyttämään
pääosin tuontiraaka-ainetta. Tuontiraaka-aineiden rahtikustannukset heikensivät
kannattavuutta. Pitkäaikaisten toimitussopimusten vuoksi Mildolan myyntihintoja
ei pystytty nostamaan siinä määrin kuin kohonneet kustannukset olisivat
edellyttäneet.

Kasviöljyjen raaka-ainemarkkinat ovat edelleen levottomat, koska
hintakehitykseen vaikuttavat satonäkymien ja elintarviketeollisuuden
kysyntätilanteen lisäksi biopolttoaineiden ja raakaöljyn hintakehitys sekä
hintoihin liittyvät spekulaatiot. Kansainvälisen taloudellisen kehityksen myötä
raaka-aineiden ja lopputuotteiden hinnat laskivat voimakkaasti jakson lopulla.
Koska kasviöljyliiketoiminnassa sekä tuotteet että raaka-aineet hinnoitellaan
etukäteen, näkyy hintojen lasku viiveellä liikevaihdossa.

Tammi-syyskuun liikevaihto kasvoi vertailujaksosta 46 %. Liikevaihdon kasvu oli
seurausta vertailujaksoa korkeammista raaka-aine- ja myyntihinnoista ja
kasvaneesta volyymista.

Kasviöljyliiketoiminnan tammi-syyskuun liiketulos pieneni vertailukaudesta.

Kasviöljyliiketoiminnan kannattavuutta parannetaan ottamalla käyttöön uusia
toimintamalleja lopputuote- ja raaka-ainemarkkinoilla.

Kuluvalla satokaudella kotimaisen rypsin ja rapsin viljelyala supistui 90.000
hehtaarista 65.000 hehtaariin, mikä vähentää kuluvalla satokaudella kotimaisen
raaka-aineen osuutta. Tuontirapsin osuuden lisääntyminen nostaa
rahtikustannuksia.

Kasviöljyliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja Mildola Oy:n toimitusjohtajana
aloitti heinäkuun alussa ekonomi, OTK Erkki Lepistö.

Kasviöljyliiketoiminnan investoinnit 0,1 (0,3) miljoonaa euroa olivat vähäisiä
korvausinvestointeja.


Viljakauppa

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007

Liikevaihto 27,8 32,1 119,5 89,3 132,8
Liiketulos ilman kertaeriä 0,7 0,9 4,6 2,6 3,9
Liiketulos 0,7 0,9 4,6 2,6 3,9

Viljakauppaliiketoiminnan liikevaihto laski kolmannella vuosineljänneksellä
vertailujaksosta 13 %. Liikevaihdon lasku oli seurausta vertailujaksoa
matalammista hinnoista ja pienemmästä volyymista. Kotimaankaupan volyymi oli
vertailujaksoa suurempi, mutta vienti ja kolmansien maiden välinen kauppa jäivät
vertailujaksosta.

Viljakauppaa käytiin tavanomaisesti puintikauden aikana. Puintikauden jälkeen
voimakas hintojen lasku on pysäyttänyt viljan tiloille kaikkialla EU:ssa.
Loppukäyttäjät niin EU:ssa kuin muuallakin ovat kattaneet lähiajan tarpeensa
pääosin hyvin ja tekevät uusia ostopäätöksiä runsaiden satojen ja laskevien
hintojen ympäristössä lyhyellä tähtäimellä. Tämä markkinatilanne alensi
merkittävästi viljakaupan aktiivisuutta kolmannella neljänneksellä.

Heinä-syyskuun liiketulos jäi hieman vertailujaksosta.

Tammi-syyskuun liikevaihdon kasvu oli 34 %. Katsauskauden liiketulos oli
alkuvuoden hyvästä kehityksestä johtuen merkittävästi vertailukautta parempi.

Viime satokauden korkeassa hintaympäristössä viljelijät lisäsivät kylvöaloja
kaikilla tärkeillä tuotantoalueilla maailmassa. Kasvukauden sääolot olivat
suotuisat ja sadoista saatiin runsaat. EU:n viljasato nousi 307 (254) miljoonaan
tonniin, Ukrainan 45 (29) miljoonaan tonniin ja Venäjän yli 100 (82) miljoonaan
tonniin. Myös Suomessa saatiin ennakkoarvioita suurempi ja parempilaatuinen
sato. Hinnat ovat laskeneet merkittävästi keväästä johtuen runsaasta globaalista
tarjonnasta ja suurten rahastojen vetäytymisestä raaka-ainepörsseistä. Alkaneen
kauden hintoihin myöhemmin satokaudella vaikuttavat mm. viljelijöiden
syyskylvöpäätökset ja kylvöalat.

Viljakauppaliiketoiminnan investoinnit 0,1 (0,0) miljoonaa euroa kohdistuivat
toiminnanohjausjärjestelmän uusimiseen.


Muut toiminnot

milj. euroa 7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007

Liikevaihto 0,5 1,0 1,8 2,9 4,4
Liiketulos ilman kertaeriä -0,6 -0,3 -2,4 -2,9 -1,8
Liiketulos -0,6 0,4 2,6 -2,1 -0,9

Muut toiminnot -segmentti muodostuu palveluyhtiö Apetit Suomi Oy:stä,
konsernihallinnosta ja segmenteille kohdistamattomista eristä sekä
osakkuusyhtiöistä Sucros Oy ja Ateriamestarit Oy. Apetit Suomi Oy:n tuottamien
palveluiden kustannusvaikutus on rasittamassa liiketoimintojen tulosta
palveluiden käytön suhteessa.

Segmentin liikevaihdon pieneneminen heinä-syyskuussa on seurausta myynti- ja
tuotekehitystoimintojen palveluveloitusten päättymisestä näiden toimintojen
siirryttyä Apetit Suomi Oy:stä liiketoimintayksiköihin. Jakson -0,6 (-0,3)
miljoonan euron kertaeristä puhdistettuun liiketulokseen sisältyy osuuksia
osakkuusyritysten tuloksesta 0,2 (0,3) miljoonaa euroa.

Tammi-syyskuun 2,6 (-2,1) miljoonan euron liiketulokseen sisältyy osuuksia
osakkuusyritysten tuloksesta 5,6 (0,7) miljoonaa euroa.

Segmentin investoinnit olivat 0,2 (0,1) miljoonaa euroa. Merkittävimmät
investoinnit kohdistuivat toiminnanohjaus- ja raportointijärjestelmien
uudistamiseen sekä Säkylän teollisuusalueen ympäristöhuollon investointeihin.
Uusi toiminnanohjausjärjestelmä otettiin käyttöön emoyhtiössä ja Apetit Suomi
Oy:ssä syyskuun alussa. Käyttöönotto sujui häiriöttömästi.


YHTIÖKOKOUKSEN PÄÄTÖKSET

Lännen Tehtaat Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 2.4.2008. Yhtiökokous
vahvisti emoyhtiön tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen sekä myönsi
vastuuvapauden tilikaudelta 2007 hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenille sekä
toimitusjohtajalle.

Osingonjako

Yhtiökokous päätti, että tilikauden 2007 voitosta jaetaan osinkona 0,85 euroa
osakkeelta. Osinko päätettiin maksaa 15.4.2008.

Yhtiöjärjestyksen muutokset

Yhtiökokous hyväksyi hallituksen esityksen hallituksen ja hallintoneuvoston
jäseneksi valittavan henkilön enimmäisiän korottamisesta.


HALLITUKSEN VALTUUDET

Omien osakkeiden hankkimisvaltuus

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 250 878 yhtiön oman
osakkeen hankkimisesta yhtiölle yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla
varoilla.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Osakeantivaltuudet

Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja
yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta yhdessä tai useammassa
erässä osakeantina yhteensä enintään 947 635 kappaletta. Osakeantivaltuutuksen
kohteena ovat kaikki yhtiön hallussa tuolloin olleet omat osakkeet eli 65 000
osaketta. Lisäksi valtuutuksen kohteena ovat kaikki 2.4.2008 saadun omien
osakkeiden hankkimisvaltuutuksen nojalla yhtiön haltuun tulevat yhteensä
enintään 250 878 osaketta.

Valtuutus on voimassa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka. Valtuutus
kumosi aikaisemman 29.3.2007 annetun osakeantivaltuutuksen ja samana päivänä
annetun valtuutuksen omien osakkeiden luovuttamiseen.

Yhtiökokouksen päätöksistä on kerrottu tarkemmin pörssitiedotteella 2.4.2008
sekä 8.5.2008 julkistetussa osavuosikatsauksessa.


HALLITUKSEN VALTUUKSIEN KÄYTTÖ

Osakeantivaltuudet

Hallitus ei ole toistaiseksi käyttänyt sille myönnettyä valtuutusta uusien
osakkeiden antamiseen tai valtuutusta yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden
luovuttamiseen.

Omien osakkeiden hankinta

Lännen Tehtaat Oyj:n toisella vuosineljänneksellä alkanut omien osakkeiden
hankinta jatkui heinä-elokuussa. Yhtiökokoukselta saadun valtuutuksen nojalla
omia osakkeita hankittiin katsauskaudella NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä
kaupankäynnissä yhteensä 65 000 kappaletta. Osakkeiden hankintameno oli 1,0
miljoonaa euroa. Hankittujen osakkeiden keskihinta oli 15,25 euroa osakkeelta
ylimmän hankintahinnan oltua 15,89 ja alimman hinnan 14,35 euroa osakkeelta.

Katsauskauden päättyessä yhtiön hallussa oli katsauskaudella ja aiemmin
hankittuja omia osakkeita yhteensä 130 000 kappaletta nimellisarvoltaan yhteensä
0,26 miljoonaa euroa. Omat osakkeet edustavat 2,1 % yhtiön osake- ja
äänimäärästä.


YHTEISTILILLÄ OLEVIEN OSAKKEIDEN MYYNTI

Lännen Tehtaat Oyj:n 29.3.2007 pidetty varsinainen yhtiökokous teki päätökseen
myydä yhteisellä arvo-osuustilillä olevat arvo-osuusjärjestelmään siirtämättömät
yhtiön osakkeet niiden omistajien lukuun vanhan osakeyhtiölain (29.9.1978/734)
3a luvun 3a §:n ja osakeyhtiölain (21.7.2006/624) voimaanpanolain 8 §:n
mukaisesti.

Myynti käynnistyi syyskuussa. Kaupan kohteena ovat Lännen Tehtaat Oyj:n
yhteisellä arvo-osuustilillä olleet yhteensä 52 115 osaketta, jotka edustavat
noin 0,8 % Lännen Tehtaat Oyj:n osakkeiden lukumäärästä ja äänimäärästä.


OSAKKEET JA KAUPANKÄYNTI

Katsauskaudella yhtiön osakkeita vaihdettiin pörssissä 900 875 (739 417)
kappaletta, mikä oli 14,3 (11,7) % koko osakemäärästä. Osakkeen ylin kurssi oli
17,00 (24,50) euroa ja alin kurssi 13,20 (17,65) euroa. Kauden osakevaihto oli
13,1 (16,2) miljoonaa euroa. Koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden
päättyessä 97,6 (114,3) miljoonaa euroa.


LIPUTUSILMOITUKSET

Katsauskaudella ei tullut liputusilmoituksia.


HALLINTOELIMET

Lännen Tehtaat Oyj:n hallintoneuvosto valitsi 7.4.2008 pitämässään
järjestäytymiskokouksessa hallintoneuvoston puheenjohtajaksi Helena Walldénin ja
varapuheenjohtajaksi Juha Nevavuoren.

Hallintoneuvoston 7.4.2008 valitseman yhtiön hallituksen muodostavat Harri Eela,
Heikki Halkilahti, Aappo Kontu, Matti Lappalainen, Hannu Simula, Soili Suonoja
ja Tom v. Weymarn. Hallituksen puheenjohtajana toimii Tom v. Weymarn ja
varapuheenjohtajana Hannu Simula.


LIIKETOIMINNAN KAUSILUONTEISUUS

IAS 2 -standardin mukaisesti vaihto-omaisuuden hankintamenoon luetaan mukaan
systemaattisesti kohdistettu osuus valmistuksen kiinteistä yleismenoista.
Satokausituotannossa raaka-aineista jalostetaan valmiita tuotteita pääosin
vuoden viimeisen neljänneksen aikana, joten vaihto-omaisuuden määrät ja
tasearvot ovat korkeimmillaan vuoden lopussa. Hankintamenoon mukaan luettujen
valmistuksen kiinteiden yleismenojen kuluksi kirjautuminen lykkääntyy
myyntiajankohtaan. Kausiluonteisuus on satokausituotannosta johtuen voimakkainta
pakasteliiketoiminnassa ja osakkuusyhtiö Sucroksen toiminnassa. Tuloksen
kertyminen näissä liiketoiminnoissa painottuu loppuvuoteen.

Apetit Kalan myynti painottuu viikonloppuihin ja juhlapyhien yhteyteen.
Merkittävä osa kalaliiketoiminnan vuoden tuloksesta riippuu joulusesongin
onnistumisesta.

Viljakaupan liikevaihto vaihtelee vuosittain ja vuosineljänneksittäin riippuen
kysynnästä ja tarjonnasta sekä hintatasosta kotimaassa ja muilla markkinoilla.


LÄHIAJAN RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT

Lännen Tehtaat -konsernin merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät kotimaisen
sadon määrään ja laatuun, raaka-aineiden hintamuutosten hallintaan, muutoksiin
asiakkuuksissa, Turun tehtaan tuotannon siirto-operaatioon,
toiminnanohjausjärjestelmien käyttöönottoon sekä yritysostoihin ja
haltuunottoihin.


KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET OLENNAISET TAPAHTUMAT

Lännen Tehtaat Oyj:n osakkuusyhtiö Sucros Oy:n tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy on
myynyt beta-amylaasientsyymiliiketoiminnan Genencor International Oy:lle.
Kauppa, johon kuuluu Jokioisten tuotantolaitos ja tehdaskiinteistö, toteutettiin
lokakuun lopulla.

Lännen Tehtaat Oyj kirjaa kaupasta viimeisen vuosineljänneksen tulokseen
osakkuusyhtiötuloksena noin 2 miljoonan euron kertaluonteisen tulon.


ARVIO VUODESTA 2008

Jatkuvien toimintojen liikevaihdon arvioidaan kasvavan vertailuvuodesta
viljakauppa-, kasviöljy- ja kalaliiketoimintojen kasvun johdosta.

Jatkuvien toimintojen kertaeristä puhdistetun liiketuloksen arvioidaan nousevan
vertailuvuodesta viljakaupan hyvän tuloksen ja kalaliiketoimintojen
kannattavuuden paranemisen ansiosta.

Aiemmin esitetyistä arvioista poiketen kalaliiketoiminnan koko vuoden
liiketuloksen arvioidaan jäävän tappiolliseksi, mutta paranevan
vertailuvuodesta. Kasviöljyliiketoiminnan liiketuloksen arvioidaan olevan
voitollinen, mutta jäävän vuoden 2007 tasosta.

Tilikauden tulos nousee vertailukautta merkittävästi paremmaksi. Tulosparannus
on seurausta jatkuvien toimintojen liiketuloksen paranemisesta ja osakkuusyhtiö
Sucros Oy:n positiivisista kertaeristä, hilloliiketoiminnan myyntivoitosta sekä
Suomen Rehun vähemmistöosakkeiden myyntivoitosta.


KONSERNIN TULOSLASKELMA
milj. euroa
7-9/ 7-9/ 1-9/ 1-9/ 1-12/
2008 2007 2008 2007 2007
3 kk 3 kk 9 kk 9 kk 12 kk
Jatkuvat toiminnot

Liikevaihto 76,3 73,6 268,2 213,1 309,6

Liiketoiminnan muut tuotot 2,8 0,3 3,5 0,9 1,4
Liiketoiminnan kulut -75,4 -72,3 -263,5 -210,1 -302,3
Poistot -1,2 -1,3 -3,8 -3,6 -5,0
Arvonalentumiset - -0,2 - -0,2 -0,5
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 0,2 1,1 5,6 0,8 2,1

Liiketulos 2,7 1,2 10,0 0,9 5,3

Rahoitustuotot ja -kulut -0,5 0,0 -1,6 -0,1 -0,8

Tulos ennen veroja 2,2 1,1 8,3 0,9 4,6

Tuloverot -0,6 0,0 -0,8 0,1 -0,4

Kauden tulos jatkuvista toiminnoista 1,6 1,2 7,5 1,0 4,2

Lopetetut toiminnot

Kauden tulos lopetetuista toiminnoista 6,6 1,9 7,1 8,4 9,2

Kauden tulos 8,3 3,1 14,5 9,4 13,4

Jakautuminen
Emoyhtiön omistajille 8,3 3,1 14,4 9,4 13,3
Vähemmistölle 0,0 0,0 0,1 0,0 0,1

Emoyhtiön omistajille kuuluvasta
tuloksesta laskettu osakekohtainen tulos

Laimennettu ja laimentamaton
osakekohtainen tulos, euroa,
yhteensä 1,33 0,49 2,31 1,51 2,13

Laimennettu ja laimentamaton
osakekohtainen tulos, euroa,
jatkuvat toiminnot 0,26 0,18 1,18 0,16 0,66

Laimennettu ja laimentamaton
osakekohtainen tulos, euroa,
lopetetut toiminnot 1,07 0,31 1,13 1,35 1,48


KONSERNIN TASE
milj. euroa
30.9.2008 30.9.2007 31.12.2007

VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineettomat hyödykkeet 5,6 3,6 4,7
Liikearvo 6,8 7,5 7,0
Aineelliset hyödykkeet 43,6 42,5 43,5
Osuudet osakkuusyrityksissä 21,5 37,0 39,2
Myytävissä olevat sijoitukset 0,1 0,1 0,1
Saamiset 3,3 4,5 4,6
Laskennalliset verosaamiset 1,7 1,4 0,3
Pitkäaikaisen varat yhteensä 82,8 96,4 99,4

Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 60,1 58,4 64,4
Saamiset 33,4 30,3 28,6
Tuloverosaamiset 0,1 0,9 0,4
Käypään arvoon tulosvaikutteisesti
kirjattavat rahavarat 18,0 15,0 8,1
Rahavarat 6,3 3,7 5,1
Lyhytaikaiset varat yhteensä 117,9 108,2 106,6

Varat yhteensä 200,7 204,6 205,9

OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyhtiön omistajille kuuluva
oma pääoma 134,0 123,9 127,3
Vähemmistön osuus 0,6 0,8 0,7
Oma pääoma yhteensä 134,6 124,6 128,0

Pitkäaikaiset velat
Laskennalliset verovelat 4,2 4,5 4,8
Pitkäaikaiset rahoitusvelat 4,9 6,0 5,3
Pitkäaikaiset varaukset 0,1 0,1 0,1
Pitkäaikaiset velat yhteensä 9,2 10,6 10,2

Lyhytaikaiset velat
Lyhytaikaiset rahoitusvelat 12,5 30,9 28,2
Tuloverovelat 1,8 1,5 0,7
Ostovelat ja muut velat 42,6 37,0 38,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 56,9 69,4 67,6

Velat yhteensä 66,1 80,0 77,9

Omat pääoma ja velat yhteensä 200,7 204,6 205,9


KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA
milj. euroa
1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007
9 kk 9 kk 12 kk

Tilikauden voitto 14,5 9,4 13,4
Oikaisut tilikauden tulokseen -9,9 1,4 -1,5
Käyttöpääoman muutos 2,6 -4,7 -3,3
Maksetut korot liiketoiminnasta -1,8 -2,2 -2,8
Saadut korot liiketoiminnasta 0,5 0,9 0,7
Maksetut verot liiketoiminnasta -1,3 -0,3 -1,2
Liiketoiminnan rahavirta 4,5 4,6 5,3

Investoinnit aineellisiin ja
aineettomiin hyödykkeisiin -5,7 -4,1 -7,6
Aineellisten ja aineettomien
hyödykkeiden luovutustulot 3,0 0,1 0,2
Ostetut konserniyhtiöt -0,4 -9,9 -9,9
Myydyt konserniyhtiöt - 41,7 42,0
Vähemmistökaupat 1,5 - -
Ostetut osakkuusyhtiöt -0,4 - -
Myydyt osakkuusyhtiöt 27,0 0,6 0,6
Investoinnit muihin sijoituksiin -14,0 -35,0 -35,1
Muiden sijoitusten luovutustulot 4,1 20,0 27,0
Saadut osingot investoinneista 3,6 5,3 5,3
Investointien rahavirta 18,7 18,6 22,5

Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut -14,7 -14,4 -16,7
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut -0,5 -7,3 -8,1
Rahoitusleasing-velkojen takaisinmaksut -0,1 -0,1 -0,1
Omien osakkeiden hankinta -1,0 - -
Maksetut osingot vähemmistölle -0,3 - -
Maksetut osingot -5,3 -5,3 -5,3
Rahoituksen rahavirta -21,9 -27,0 -30,2

Rahavarojen muutos 1,3 -3,8 -2,4
Rahavarat kauden alussa 5,1 7,5 7,5
Rahavarat kauden lopussa 6,3 3,7 5,1


LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
milj. euroa

A = Osakepääoma
B = Ylikurssirahasto
C = Arvonmuutosrahasto
D = Muut rahastot
E = Omat osakkeet
F = Muuntoerot
G = Kertyneet voittovarat
H = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma yhteensä
I = Vähemmistön osuus
J = Oma pääoma yhteensä


A B C D E F G H I J
Oma pääoma
1.1.2007 12,6 23,4 0,4 7,3 -0,8 -0,2 76,5 119,2 0,0 119,2

Rahavirran
suojaukset:
omaan pääomaan
jaksotettu
suojaustulos - - 0,0 - - - - 0,0 - 0,0
Omaan pääomaan
kirjattuihin
tai sieltä
pois siirrettyihin
eriin liittyvät
verot - - 0,0 - - - - 0,0 - 0,0
Yrityshankinnat
ja myynnit - - - - - 0,2 - 0,2 0,8 1,0
Muuntoerot - - - - - 0,5 - 0,5 - 0,5
Muut muutokset - - - -0,1 - - -0,1 -0,2 - -0,2
Katsauskauden
tulos - - - - - - 9,4 9,4 - 9,4
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut
yhteensä - - 0,0 -0,1 - 0,7 9,3 9,9 0,8 10,7
Osingonjako - - - - - - -5,3 -5,3 - -5,3

Oma pääoma
30.9.2007 12,6 23,4 0,4 7,2 -0,8 0,5 80,5 123,8 0,8 124,6

Oma pääoma
1.1.2008 12,6 23,4 0,4 7,2 -0,8 0,1 84,5 127,3 0,7 128,0

Rahavirran suojaukset:
omaan pääomaan
jaksotettu
suojaustulos - - -1,4 - - - - -1,4 - -1,4
Omaan pääomaan
kirjattuihin
tai sieltä
pois siirrettyihin
eriin liittyvät
verot - - 0,4 - - - - 0,4 - 0,4
Vähemmistökauppa - - - - - - 0,4 0,4 - 0,4
Muuntoerot - - - - - -0,5 - -0,5 - -0,5
Muut muutokset - - - - - - -0,4 -0,4 - -0,4
Katsauskauden
tulos - - - - - - 14,5 14,5 0,1 14,6
Kaudella kirjatut
tuotot ja kulut
yhteensä - - -1,1 - - -0,5 14,5 12,9 0,1 13,1
Omien osakkeiden
hankinta - - - - -1,0 - - -1,0 - -1,0
Osingonjako - - - - - - -5,3 -5,3 -0,3 -5,6
Oma pääoma
30.9.2008 12,6 23,4 -0,7 7,2 -1,8 -0,4 93,7 134,0 0,6 134,6


LAADINTAPERIAATTEET

Osavuosikatsaustiedote on laadittu IAS 34 (Osavuosikatsaukset) -standardin
mukaan noudattaen vuositilinpäätöksessä 2007 kerrottuja laatimisperiaatteita.
IFRIC on lisäksi julkaissut IFRIC 15, 'Agreements for the Construction of Real
Estate' ja IFRIC 16, 'Hedges of a Net Investment in a Foreign Operation'
tulkinnat. Tulkinnoilla ei ole olennaista vaikutusta Lännen Tehtaiden
tilinpäätökseen.


SEGMENTTI-INFORMAATIO

A Pakasteliiketoiminta
B Kalaliiketoiminta
C Kasviöljyliiketoiminta
D Viljakauppaliiketoiminta
E Muut liiketoiminnot
F Jatkuvat toiminnot yhteensä
G Lopetetut toiminnot
H Yhteensä


Liiketoimintasegmentit 1-9/2008

milj. euroa A B C D E F G H

Ulkoinen myynti
yhteensä 37,7 65,9 45,6 119,5 1,8 270,5 - 270,5
Segmenttien välinen
myynti -0,1 -0,1 0,0 -0,7 -1,5 -2,3 - -2,3
Liikevaihto 37,6 65,8 45,6 118,8 0,3 268,2 - 268,2

Liiketulokseen sisältyvä
osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta - - - - 5,6 5,6 - 5,6
Liiketulos 4,0 -1,3 0,1 4,6 2,6 10,0 6,6 16,6

Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta - - - - - - 0,5 0,5

Bruttoinvestoinnit
käyttöomaisuuteen 3,9 1,2 0,1 0,1 0,2 5,7 - 5,7
Yritysostot ja muut
osakeinvestoinnit - - - 0,4 - 0,4 - 0,4

Poistot 1,0 1,7 0,5 0,0 0,6 3,8 - 3,8
Arvonalentumiset - - - - - - - -

Henkilöstö 231 468 35 30 12 778 - 778


Liiketoimintasegmentit 1-9/2007

milj. euroa A B C D E F G H

Ulkoinen myynti
yhteensä 36,1 56,7 31,3 89,3 2,9 216,3 78,8 295,1
Segmenttien välinen
myynti -0,1 -0,1 0,0 -0,7 -2,4 -3,2 -11,6 -14,8
Liikevaihto 36,0 56,6 31,3 88,6 0,5 213,1 67,2 280,3

Liiketulokseen sisältyvä
osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta - 0,1 - - 0,7 0,8 - 0,8
Liiketulos 1,6 -2,0 0,7 2,6 -2,1 0,9 9,2 10,1

Osuus osakkuus-
yhtiöiden tuloksesta - - - - - - 0,6 0,6

Bruttoinvestoinnit
käyttöomaisuuteen 1,6 1,5 0,3 - 0,1 3,5 0,6 4,1
Yritysostot ja muut
osakeinvestoinnit - 11,3 - - - 11,3 - 11,3

Poistot 1,3 0,9 0,5 0,1 0,7 3,6 0,2 3,8
Arvonalentumiset 0,2 - - - - 0,2 - 0,2

Henkilöstö 242 358 36 29 11 676 164 840


Liiketoimintasegmentit 1-12/2007

milj. euroa A B C D E F G H

Ulkoinen myynti
yhteensä 49,3 81,7 46,0 132,8 4,4 314,2 78,8 393,0
Segmenttien välinen
myynti -0,1 -0,1 0,0 -1,2 -3,2 -4,6 -11,6 -16,2
Liikevaihto 49,2 81,6 46,0 131,6 1,2 309,6 67,2 376,8

Liiketulokseen sisältyvä
osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta - 0,1 - - 2,1 2,1 - 2,1
Liiketulos 3,3 -1,7 0,9 3,9 -0,9 5,3 9,1 14,5

Osuus osakkuusyhtiöiden
tuloksesta - - - - - - 1,5 1,5

Bruttoinvestoinnit
käyttöomaisuuteen 1,6 4,1 0,4 - 0,8 6,9 0,6 7,5
Yritysostot ja muut
osakeinvestoinnit - 11,6 - - - 11,6 - 11,6

Poistot 1,7 1,6 0,6 0,1 1,0 5,0 0,2 5,2
Arvonalentumiset 0,2 0,3 - - - 0,5 - 0,5

Henkilöstö 248 379 36 29 11 705 123 827


Maantieteelliset segmentit

Liikevaihto

milj.euroa 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007
9 kk 9 kk 12 kk

Suomi 155,1 134,6 189,2
Skandinavia 53,5 29,4 45,8
Baltia ja Venäjä 4,1 7,3 10,0
Muut maat 55,5 41,8 64,6
Jatkuvat toiminnot yhteensä 268,2 213,1 309,6
Lopetetut toiminnot - 67,2 67,2
Yhteensä 268,2 280,3 376,8


LOPETETUT TOIMINNOT

Suomen Rehu Oy:n enemmistöosakkeiden kauppa toteutettiin kesäkuun alussa 2007 ja
Suomen Rehu tytäryhtiöineen siirtyi Hankkija-Maatalous -konserniin. Vuonna 2007
lopetettujen toimintojen tulokseen sisältyy myydystä 51 %:n osuudesta kirjattu
5,6 miljoonan euron myyntivoitto. Osapuolet allekirjoitivat 1.9.2008
osakesiirtosopimuksen, jolla loput Lännen Tehtaiden omistamat Suomen Rehu Oy:n
osakkeet siirtyivät Hankkija-Maatalous Oy:lle. Kauppahinta 49 %
vähemmistöosakkeista oli noin 27 miljoonaa euroa. Lännen Tehtaat kirjasi
vähemmistöosakkeiden kaupasta kolmannen vuosineljänneksen tulokseen
kertaluonteisen, noin 6,6 miljoonan euron verovapaan myyntivoiton.

Kaupan takia myös Suomen Rehun osakkuusyhtiötuloksen raportointi
konsernituloslaskelmassa muuttui. Aikaisemmin liikevoiton alapuolella esitetty
osakkuusyhtiötulos 1.1-31.8.2008 esitetään lopetetuissa toiminnoissa.
Vertailuvuoden tiedot enemmistöosakeiden kaupan jälkeiseltä ajalta
1.6.-31.12.2007 oikaistiin vastaavasti.


KONSERNIN TUNNUSLUVUT
30.9.2008 30.9.2007 31.12.2007

Oma pääoma/osake, euroa 21,65 19,81 20,36
Omavaraisuusaste, % 67,1 60,9 62,1
Nettovelkaantumisaste, % -5,2 14,3 16,0
Bruttoinvestoinnit käyttöomaisuuteen,
milj. euroa, jatkuvat toiminnot 5,7 3,5 6,9
Yritysostot ja muut osakeinvestoinnit,
milj. euroa, jatkuvat toiminnot 0,4 11,3 11,6
Henkilöstö keskimäärin, jatkuvat toiminnot 778 676 705
Osakkeita keskimäärin, 1 000 kpl 6 232 6 253 6 253

Tunnuslukujen laskentakaavat on esitetty vuositilinpäätöksessä 2007.


KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET
milj. euroa
30.9.2008 30.9.2007 31.12.2007

Omien velkojen vakuudeksi annetut
Kiinteistökiinnitykset 8,9 33,4 7,3
Yrityskiinnitykset 1,3 31,4 1,3
Pantatut osakkeet - 9,4 -
Muut vakuudet 4,9 - 7,7
Takaukset 4,9 0,0 5,1
Lisäkauppahinta, arvio - 0,0-1,3 -

Ei purettavissa olevat muut
vuokrasopimukset, vähimmäisvuokravastuu
Kiinteistövuokrat 4,2 5,6 5,3
Muut vuokrat 0,8 0,8 0,8


JOHDANNAISSOPIMUKSET

Johdannaissopimusten nimellisarvot
Valuuttatermiinisopimukset 0,1 4,4 5,0
Hyödykejohdannaiset 13,8 6,4 2,6
Korkojohdannaiset - 25,0 25,0


INVESTOINTISITOUMUKSET

Lännen Tehtailla oli 30.9.2008 investointisitoumuksia pakasteliiketoiminnassa
yhteensä 2,0 miljoonaa euroa.


AINEELLISEN KÄYTTÖOMAISUUDEN MUUTOKSET

milj. euroa 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007
9 kk 9 kk 12 kk

Kirjanpitoarvo kauden alussa 43,5 67,4 67,4
Lisäykset 4,1 3,7 6,5
Lisäykset yritysostojen kautta - 7,5 7,6
Vähennykset -0,2 0,0 -0,2
Vähennykset yritysmyyntien kautta - -32,6 -32,6
Poistot ja arvonalentumiset -3,5 -3,6 -5,1
Muut muutokset -0,2 0,1 -0,1
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 43,6 42,5 43,5


LÄHIPIIRITAPAHTUMAT

milj. euroa 1-9/2008 1-9/2007 1-12/2007
9 kk 9 kk 12 kk

Myynnit osakkuusyhtiöille 12,8 9,6 14,3
Myynnit yhteisyrityksille 5,6 6,2 8,1
Ostot osakkuusyhtiöiltä 0,7 7,1 12,0
Ostot yhteisyrityksiltä 0,2 0,1 0,1

Pitkäaikaiset saamiset osakkuus-
yhtiöiltä kauden lopussa 2,6 3,9 3,9
Myyntisaamiset ja muut saamiset
osakkuusyhtiöiltä kauden lopussa 1,5 2,8 3,1
Myyntisaamiset ja muut saamiset yhteis-
yrityksiltä kauden lopussa 1,0 1,1 0,8
Ostovelat ja muut velat osakkuus-
yhtiöiltä kauden lopussa 0,0 0,6 0,0

Tavaroiden ja palveluiden myynnit yhteis- ja osakkuusyhtiöille perustuvat
konsernin voimassa oleviin hintoihin.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Hallitus


Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. 010 402 4001

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
30.09.2008 KERTATULO OSAKKUUSYHTIÖSTÄ SIIRTYY NELJÄNNELLE KVARTAALILLE
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 30.9.2008 klo 9.30
KERTATULO OSAKKUUSYHTIÖSTÄ SIIRTYY NELJÄNNELLE KVARTAALILLE

Lännen Tehtaat ilmoitti pörssitiedotteella 5.9.2008, että Lännen Tehtaat Oyj:n
osakkuusyhtiö Sucros Oy:n tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy on sopinut
beta-amylaasientsyymiliiketoiminnan myymisestä Genencor International Oy:lle.
Kaupan osapuolet ovat siirtäneet kaupan toteutushetkeä. Kaupan osapuolet ovat
ilmoittaneet kaupan toteutuvan neljännellä vuosineljänneksellä, jolloin Lännen
Tehtaat kirjaa osakkuusyhtiötuloksena kertaluontoisen noin 2 miljoonan euron
tulon.

LÄNNEN TEHTAAT OYJ

Matti Karppinen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. (010) 402 4001
 
Jakelu:
OMX Nordic Exchange Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
05.09.2008 KOLMANNELLE NELJÄNNEKSELLE MERKITTÄVÄ KERTATULO OSAKKUUSYHTIÖSTÄ
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 5.9.2008 klo 13.30
KOLMANNELLE NELJÄNNEKSELLE MERKITTÄVÄ KERTATULO OSAKKUUSYHTIÖSTÄ

Lännen Tehtaat Oyj:n osakkuusyhtiö Sucros Oy:n tytäryhtiö Suomen Sokeri Oy on
sopinut beta-amylaasientsyymiliiketoiminnan myymisestä Genencor International
Oy:lle. Kauppa, johon kuuluu Jokioisten tuotantolaitos ja tehdaskiinteistö,
toteutetaan syyskuun lopulla.

Lännen Tehtaat Oyj kirjaa kaupasta kolmannen vuosineljänneksen tulokseen
osakkuusyhtiötuloksena noin 2 miljoonan euron kertaluonteisen tulon.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Matti Karppinen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Matti Karppinen, puh. 010 402 4001

JAKELU
OMX Nordic Exchange Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
01.09.2008 LÄNNEN TEHTAAT MYI LOPUT SUOMEN REHUN OSAKKEET HANKKIJA-MAATALOUS OY:LLE
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.9.2008 klo 9.15

LÄNNEN TEHTAAT MYI LOPUT SUOMEN REHUN OSAKKEET HANKKIJA-MAATALOUS OY:LLE

Lännen Tehtaat Oyj ja SOK:n tytäryhtiö Hankkija-Maatalous Oy allekirjoittivat
tänään osakesiirtosopimuksen, jolla loput Lännen Tehtaiden omistamat Suomen Rehu
Oy:n osakkeet siirtyivät Hankkija-Maatalous Oy:lle. Kauppahinta 49 %
vähemmistöosakkeista oli noin 27 miljoonaa euroa. Lännen Tehtaat kirjaa
vähemmistöosakkeiden kaupasta kolmannen vuosineljänneksen tulokseen
kertaluonteisen, noin 6,5 miljoonan euron verovapaan myyntivoiton.

Lännen Tehtaat Oyj on valinnut ydinliiketoiminnakseen elintarvikeliiketoiminnan.
Yhtiön tavoitteena on kaksinkertaistaa liikevaihto ydinliiketoiminnassa kolmen
vuoden aikana. Nyt tehty kauppa on jatkoa kesäkuussa 2007 toteutetulle Suomen
Rehun osake-enemmistön kaupalle, jolloin Suomen Rehu tytäryhtiöineen siirtyi
Hankkija-Maatalous -konserniin. Tänään tehdyllä kaupalla Lännen Tehtaat
irtaantui strategiansa mukaisesti kokonaan rehuliiketoiminnasta.

Kaupasta syntyvä myyntivoitto raportoidaan tuloslaskelmassa lopetetuissa
toiminnoissa. Kaupan takia Suomen Rehun osakkuusyhtiötuloksen raportointi
konsernituloslaskelmassa muuttuu. Aikaisemmin liikevoiton alapuolella esitetty
osakkuusyhtiötulos 1.1.-31.8.2008 esitetään lopetetuissa toiminnoissa.
Vertailuvuoden tiedot enemmistöosakkeiden kaupan jälkeiseltä ajalta
1.6.-31.12.2007 oikaistaan vastaavasti.

Lännen Tehtaat on elintarvikeyhtiö, jonka jatkuvia liiketoimintoja ovat
Pakaste-, Kala-, Kasviöljy- ja Viljakauppaliiketoiminnot sekä Muut toiminnot.
Muihin toimintoihin sisältyy konsernin yhteisten toimintojen ja
kohdistamattomien erien lisäksi 20 % Suomessa sokerinjalostusta ja -kauppaa
harjoittavasta Sucros Oy:stä ja 50 % suurkeittiömyyntiä harjoittavasta
Ateriamestarit Oy:stä. Konsernin tärkeimmät tuotemerkit ovat kotimaassa Apetit,
Avenakauppa ja Neito, sekä Norjassa ja Ruotsissa Maritim, Fader Martin ja
Sunnmöre.

Konsernin jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2007 oli noin 310 miljoonaa
euroa ja tulos 13,4 miljoonaa euroa. Henkilöstöä konsernilla oli keskimäärin 705
henkilöä.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Matti Karppinen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: Matti Karppinen, puh. 010 402 4001

JAKELU
OMX Nordic Exchange Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
21.08.2008 JARNO JÄRVINEN APETIT KALA OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI
LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.8.2008 KLO 13.00
JARNO JÄRVINEN APETIT KALA OY:N TOIMITUSJOHTAJAKSI

Apetit Kala Oy:n toimitusjohtajaksi 1.9.2008 alkaen on nimitetty kauppatieteiden
maisteri Jarno Järvinen, 49.

Jarno Järvisellä on pitkäaikainen kokemus kaupan alalta ja
elintarviketeollisuudesta. Lännen Tehtaat -konsernissa Järvinen on toiminut
vuodesta 1996 alkaen pakaste- ja kalamyynnin sekä markkinoinnin johtotehtävissä.
Vuosina 1995-2004 Järvinen toimi myös Tresko Fish Oy:n toimitusjohtajana
vastaten Lännen Tehtaiden kalaliiketoiminnasta.

Järvinen raportoi kalaliiketoiminnan johtaja Sami Haapasalmelle.

Apetit Kalan viime syksynä käynnistynyt sisäisen tehokkuuden ja prosessien
kehitystyö on toteutunut suunnitellusti. Työn ja raaka-aineen tuottavuus on
parantunut ja oman tuotannon toimitusvarmuus saatu tavoitetasolle. Jatkossa
Apetit Kalassa keskitytään asiakas- ja kuluttajalähtöisen toiminnan
kehittämiseen, kalajalosteliiketoiminnan kasvattamiseen ja kannattavuuden
parantamiseen.

Apetit Kala Oy on Lännen Tehtaat Oyj:n tytäryhtiö, joka valmistaa, markkinoi ja
myy tuorekalajalosteita Apetit tuotemerkillä ja kaupan merkeillä sekä myy kalaa,
kalajalosteita ja muita tuoretuotteita Kalatori-myymälöissä. Apetit Kalalla on
toimipisteet Kuopiossa ja Keravalla. Apetit Kala Oy:n liikevaihto oli vuonna
2007 noin 56 miljoonaa euroa. Yhtiön palveluksessa oli keskimäärin 290 henkilöä.


LÄNNEN TEHTAAT OYJ
Matti Karppinen
toimitusjohtaja

Lisätietoja: toimitusjohtaja Matti Karppinen, puh. (010) 402 4001
 
Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.lannen.fi
 
20.08.2008 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
20.08.08


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 20.08.08
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 939 kpl
Keskihinta /osake: 15.52690 EUR
Ylin hinta /osake: 15.53 EUR
Alin hinta /osake: 15.52 EUR
Kokonaishinta: 14579.76 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 20.08.08
LTE1S 130000 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Teemu Koivisto
EVLI PANKKI OYJ
19.08.2008 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
19.08.08


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 19.08.08
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 1000 kpl
Keskihinta /osake: 15.69600 EUR
Ylin hinta /osake: 15.70 EUR
Alin hinta /osake: 15.60 EUR
Kokonaishinta: 15696.00 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 19.08.08
LTE1S 129061 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Teemu Koivisto
EVLI PANKKI OYJ
18.08.2008 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
18.08.08


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 18.08.08
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 1000 kpl
Keskihinta /osake: 15.67339 EUR
Ylin hinta /osake: 15.73 EUR
Alin hinta /osake: 15.50 EUR
Kokonaishinta: 15673.39 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 18.08.08
LTE1S 128061 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Teemu Koivisto
EVLI PANKKI OYJ
15.08.2008 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
15.08.08


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 15.08.08
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 1044 kpl
Keskihinta /osake: 15.59368 EUR
Ylin hinta /osake: 15.60 EUR
Alin hinta /osake: 15.40 EUR
Kokonaishinta: 16279.80 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 15.08.08
LTE1S 127061 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Teemu Koivisto
EVLI PANKKI OYJ
14.08.2008 OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
14.08.08


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 14.08.08
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 1260 kpl
Keskihinta /osake: 15.60517 EUR
Ylin hinta /osake: 15.61 EUR
Alin hinta /osake: 15.59 EUR
Kokonaishinta: 19662.51 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 14.08.08
LTE1S 126017 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Teemu Koivisto
EVLI PANKKI OYJ
13.08.2008 Muutokset omien osakkeiden omistuksessa
Lännen Tehtaat Oyj PÖRSSI-ILMOITUS
13.8.2008


OMIEN OSAKKEIDEN HANKINTA

Päivämäärä: 13.8.2008
Pörssikauppa: Osto

Osakelaji: LTE1S
Osakemäärä: 1100 kpl
Keskihinta /osake: 15,64818 EUR
Ylin hinta /osake: 15,69 EUR
Alin hinta /osake: 15,60 EUR
Kokonaishinta: 17213,00 EUR

Yhtiön hallussa olevat osakkeet 13.8.2008
LTE1S 124757 kpl


LÄNNEN TEHTAAT OYJ


Lännen Tehtaat Oyj:n puolesta

Jaakko Salomaa
EVLI PANKKI OYJ
Sivu 26 / 38 (Tuloksia: 570)