Blogi: Tartu kasvishaasteeseen Njamin avulla!

”Söisin vastuullisemmin ja terveellisemmin, jos se olisi helpompaa ja maistuisi paremmalta.” Apetitin tutkimusten mukaan jopa 56 % kuluttajista haluaa lisätä kasvisten käyttöä ruokailussaan. Luku on vielä suurempi, jos keskitytään nuorempaan ikäpolveen (15-24 -vuotiaat) tai naisiin: molemmista ryhmistä lähes kaksi kolmesta haluaisi lisätä kasvisten osuutta omalla lautasellaan. Kasvisten käytön lisääminen koetaan kuitenkin usein haastavaksi. Miten kasvisten käytön lisäämistä sitten voisi helpottaa? Avuksi löytyy esimerkiksi jatkuvasti kasvava valikoima erilaisia kasvipohjaisia tuotteita, minkä lisäksi edelleen nouseva kasvistrendi näkyy myös kasvisruokien kasvavassa ja monipuolistuvassa reseptivalikoimassa. Apetitin missiona on luoda hyvinvointia kasviksista ja löytää uusia tapoja auttaa suomalaisia lisäämään kasvisten kulutusta. Esimerkkeinä mission eteenpäin viemisestä voidaan mainita niin Tuorekset ja Kasvisjauhis-tuoteperhe, uudet luomupakasteet, kasvisboxeja toimittava Kasvimaani-palvelu kuin myös uusi Njam-sovelluskin. Kasvisaloittelijasta tosikasvistelijaksi Kuluttajat kokevat, että vaihtoehtoja on liikaa ja aikaa liian vähän. Lisäksi oikeanlaisen ruoan laittaminen koetaan usein hankalaksi. Maailmasta löytyy myös loputtomasti reseptejä, joita voi käyttää ruoanlaiton tukena. Haasteena onkin löytää ruokavaliotavoitteisiin sopivaa ruokaa, sillä aina ei ehdi etsiä tai valmistaa itselle parhaiten sopivia aterioita. Lopulta monet päätyvät tekemään tuttuja ja turvallisia valintoja päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Njam tietää, mitä haluat syödä. Njam oppii tuntemaan käyttäjän tämän aiempien valintojen ja määriteltyjen asetusten avulla. Oppimisen myötä Njam osaa suositella yksilöllisesti käyttäjälle sopivia reseptejä. Kun sovellus tuntee sinut, voit ulkoistaa arjen ruokavalinnat Njamin käsiin ja luoda kauppareissujen tueksi valmiin, monipuolisten ja kasviksista inspiroitujen reseptien pohjalta muodostetun ostoslistan ilman jatkuvaa pohdintaa siitä, mitä tänään syötäisiin. Mikäli kaipaat ideoita jonkun tietyn raaka-aineen hyödyntämiseen kotikeittiössä, avuksesi rientää Njamin hakuominaisuus, jolla voit esimerkiksi hakea reseptejä, joiden raaka-aineena on käytetty porkkanaa. Haluatko sinä kasvattaa kasvisten käyttöäsi? Usein pienikin ylimääräinen kannustin auttaa uuden tavoitteen saavuttamisessa. Njamissa voit myös haastaa itsesi lisäämään kasviksia ruokailuusi. Ota Njamin kasvishaaste vastaan – oletko kasvisaloittelija, kasvisintoilija vai tosikasvistelija? Yksi kokonainen kasvispäivä viikossa tekee jo 52 päivää vuodessa! Njam lanseerattiin Vegemessuilla helmikuussa 2018 ja nyt sovellusta kehitetään testikäyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Haluatko sinäkin lisätä kasviksia lautasellesi? Tule mukaan ja lataa Njam Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiä käyttäville mobiililaitteille Googlen ja Applen sovelluskaupoista!   Teksti: Maija Nousiainen, digitaalisen palvelukehityksen trainee Maija on vastavalmistunut liiketalouden tradenomi, joka on ollut kehittämässä Apetitin digitaalisia palveluita Kasvimaani-verkkokauppaa ja Njam-mobiilisovellusta.

Blogi: Kilokaupalla korppujauhoja

Yhtä käyttökertaa, erityistilannetta tai ruokalajia varten ostetut elintarvikkeet unohtuvat helposti kaappien perälle. Niitä ei välttämättä osata, muisteta tai haluta hyödyntää muussa ruoanlaitossa. Esimerkiksi satunnaisen mielihalun perusteella ostetun sillipurkin loppu voi jäädä käyttämättä, kun mielihalun on saanut tyydytettyä. Tai kipeälle lapselle varattu mehukeitto voi jäädä juomatta lapsen parannuttua. Pakkauskokoihin tulee kiinnittää huomiota, sillä liian suuret pakkauskoot pakottavat ylimääräisen ruoan ostamiseen ja johtavat sitä kautta ruokahävikin syntymiseen. Tutkimusten mukaan jopa 20–25 prosenttia kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä on yhdistettävissä pakkauksiin. Ruokahävikin määrää olisikin helpompi hallita - ja mahdollisesti jopa vähentää - pienempien pakkauskokojen avulla. Etenkin yhden hengen talouksissa asuvat kokevat pakkauskoot liian isoiksi heidän tarpeisiinsa nähden. Pienemmät pakkauskoot ovat usein kilohinnaltaan kalliimpia ja vaativat enemmän pakkausmateriaalia, minkä vuoksi ne herättävät ristiriitaisia tuntemuksia. Elintarvikkeiden pakkaamiseen liittyykin monia ongelmia, ja etenkin meriin päätyvä muovijäte on huolestuttava ympäristöriski. Usein pakkausmateriaali ja sen liiallinen määrä mielletäänkin merkittävimmäksi ruokaan liittyvien ympäristövaikutusten aiheuttajaksi. Pakkausmateriaalin vähentäminen ei kuitenkaan ole ympäristön kannalta toivottava ratkaisu, mikäli se johtaa ruokahävikin ja siten myös ruoantuotannon määrän kasvuun. Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat reilun viidenneksen kulutuksen aiheuttamista ympäristövaikutuksista, ja suurin osa niistä syntyy jo alkutuotannossa. Esimerkiksi 12 leipäpalan pakkauksesta jo yhden leipäpalan hukkaaminen on suurempi rasite ympäristölle kuin pakkaus itsessään. Ympäristön kannalta olennaisempaa on, että tuotettu ruoka tulee syödyksi, kuin mihin ja miten se on pakattu. Pakkauskokoihin kannattaakin kiinnittää huomiota, ja suosia omiin tarpeisiin sopivaa kokoa. Ostetun ruoan määrään ei voi kuitenkaan aina vaikuttaa, sillä nykyinen kauppaympäristö ei aina anna mahdollisuuksia pienempien pakkausten ostamiseen. Ympäristö asettaa toiminnalle kehykset, jotka vaikuttavat merkittävästi ympäristöystävällisten, kuten ruokahävikin vähentämiseen tähtäävien, käytäntöjen omaksumiseen. Ruokahävikin minimoimisen tulisikin olla tärkeä tavoite pakkaussuunnittelussa - jo pakkauksen koosta lähtien. Teksti: Roosa Luukkanen   Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Blogi: Apetit luomu – luonteva lisä vastuuviljelyn rinnalle

Luomu on tässä ja nyt. Olemme tutkineet kuluttajien, ammattikeittiöiden ja asiakaskumppanien mielipiteitä ja tarpeita. On keskusteltu ja vaihdettu ideoita. Osalle luomu on tuttu juttu ja vakiinnuttanut paikkansa hankinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa, osa taas kiinnostuu luomusta hiljalleen. Hankintaperiaatteissa lähiruoalla ja luomulla on kasvava rooli. Asiakkaita on kuunneltu ja luomun tarve tunnistettu – tähän tarpeeseen Apetit haluaa ehdottomasti vastata. Suomessa eletään puhtaan ruuan piirissä, mutta luomutuotteiden kulutus kasvaa yleisen trendin mukana. Apetit on ja haluaa olla kasvisten ykkönen – luomuun panostaminen on vastaus asiakkaiden odotuksiin. Haluamme kehittyä luomukasvisten osaajana sekä tuotteistomme että viljelyn kehittämistyön kautta. Räpin koetilalla luomuviljely on otettu mukaan tutkimusohjelmaan ja luomuviljelyyn siirtyminen on aloitettu. Vaatimukset luomuviljelyssä ovat tarkat ja tekniikoita monia. Apetit on uskottava, kehittyvä ja kotimaiseen, vastuulliseen luomuviljelyyn panostaja. Luomu ei ole meille aivan uusi asia. Töitä luomun eteen on tehty Apetitilla jo aiemmin 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa. Luomun edelläkävijänä Apetit toi tuolloin markkinoille viisi luomutuotetta. Aika ei kuitenkaan ollut vielä luomulle kypsä, joten nyt harpataankin eteenpäin uusista lähtökohdista. Tuotteistoa kasvatetaan lähitulevaisuudessa tutuilla luomukasviksilla, kuten luomuherneellä, luomuporkkanalla ja luomupinaatilla, minkä lisäksi viljelykehitykseen panostetaan luomun näkökulmista entistä enemmän. Erään tutkimuksen mukaan luomua käytettiin ammattikeittiöissä viime vuonna selvästi aiempaa enemmän – yli kolmannes ammattikeittiöistä käytti luomutuotteita vähintään viikoittain. Asiakkaat arvostavat vastuullisuutta. Suomalaisten tärkeimmät syyt ostaa luomua ovat tuotteiden puhtaus, hyvä maku sekä ekologisuus ja terveellisyys. Aktiivisissa luomukuluttajissa on myös paljon lapsiperheitä. Laatu on meillä Apetitilla ensisijaisen tärkeää. Luomu tuokin luonnollisen lisän vastuuviljeltyjen pakastekasvisten rinnalle. Kotimainen kasvis on aina puhdasta ja erittäin laadukasta, makua unohtamatta. Varmaa on, että luomun kysyntä tulee kasvamaan ja arvostus kotimaisia raaka-aineita kohtaan lisääntyy suomalaisten kuluttajien ja ammattikeittiöiden keskuudessa. Me Apetitilla haluamme olla tässäkin mukana ja tehdä asiakkaiden arjesta entistä luomumpaa.   Panu Korhonen Myyntijohtaja, Apetit Ammattilaiset