Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamise...

Voivatko pakasteet olla tuoreita? Mitä pakastaminen oikeastaan tarkoittaa – ja miten se tehdään ruokateollisuudessa? Miten sana pakaste puolestaan syntyi? Apetitin pakasteasiantuntijat vastaavat.   1. Mitä teollinen pakastaminen tarkoittaa ja voivatko pakasteet olla tuoreita? Teollista pakastamista ohjaavat tiukat määritelmät. Teollisesti pakastettavien kasvisten prosessi on suunniteltu niin, että kasvisten ravintopitoisuus säilyy mahdollisimman hyvänä pellolta pakkaseen asti. Teollisesti pakastettavat kasvikset pestään, pilkotaan ja kuumennetaan aina nopeasti ennen pakastamista. Nopean kuumennuksen ansiosta kasvisten nahistumisprosessi pysähtyy ja kasvis säilyttää paitsi kauniin ulkomuotonsa, myös ravinteensa. Kuumentamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään ensin kylmäksi, jonka jälkeen ne pakastetaan. Teollisessa leijupakastuksessa yksittäisen kasvispalan pakastuminen vie aikaa vain muutamia sekunteja. Nopean pakastuksen avulla kasvisolujen reaktiot saadaan pysäytettyä ja kasvikset pitävät hyvin tuoreutensa ja ravintoarvonsa. Pakastuslämpötila on keskimäärin -30 astetta. Pakastamisen jälkeen tuotteita säilytetään -25– -27-asteessa. Pakastetut kasvikset ovat siis tuoreita!   2. Miten pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön? Pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön nopeasti, sillä pitkään kestävän sulatuksen aikana kasvikset menettävät vesiliukoisia ravintoaineita. Lisää hävikkiä tulee, jos kasvikset huuhdellaan keittämisen jälkeen. Jäiset kasvikset kannattaa siis lisätä suoraan kiehuvaan veteen tai kuumalle pannulle. Kaikkia kotimaisia Apetit-pakastekasviksia voi myös käyttää sulatuksen jälkeen sellaisenaan, ilman lämmittämistä.   3. Voiko sulanutta pakastetta pakastaa uudestaan? Jos pakasteet on kuumennuskäsitelty sulamisen jälkeen, ne voidaan pakastaa uudestaan kotona. On esimerkiksi turvallista pakastaa kypsennetty ruoka, jonka tekemiseen on käytetty pakastettuja tuotteita. Sen sijaan sulanutta tuotetta, jota ei ole kuumennuskäsitelty, ei pidä pakastaa uudestaan. Esimerkiksi täysin sulaneita pakastekasviksia ei tule pakastaa uudestaan, ellei niitä ole paistettu tai keitetty. Ruokateollisuudessa ei myöskään koskaan pakasteta kertaalleen sulanutta tuotetta – tästä määrää laki.   + Miten sana pakaste syntyi? Pakaste-sana keksittiin vuonna 1946. Paulig järjesti kuluttajille sanakilpailun, jossa etsittiin toimivampaa vaihtoehtoa pakastetuista tuotteista käytetyn syväjäädytystuote-termin tilalle. Pakaste-sanan on siis keksinyt kilpailuun osallistunut yksityishenkilö. Kilpailussa toiseksi tuli jäädyte, kolmanneksi puolestaan jäiste.  (Lähde: https://www.kielikello.fi/-/kansa-kielen-asialla)  

Myytinmurtajat – Ovatko Apetitin pakasteet kotimaisia vai ulkomaisia?

Noin 80 prosenttia Apetitin pakastekasviksista on kotimaisia, mutta miten ulkomaisten tuontikasvisten laatua valvotaan ja miten hyvä maku varmistetaan? Myytinmurtajat -artikkeleihin haastatellaan Apetitin asiantuntijoita, jotka kumoavat tuotteisiin liittyviä ennakkoluuloja. Ensimmäisenä Apetitin laatupäällikkö Jenni Haapiainen taklaa ulkomaisiin pakasteisiin liittyviä myyttejä. 1. Väite: Kaikki Apetitin pakastekasvikset ovat kotimaisia Tarua. Kaikki eivät ole kotimaisia, mutta kaikista pakastekasviksista jopa yli 80% on kotimaisia. Viljelytämme vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa kotimaisia avomaan kasviksia. Hyvän laadun varmistaminen vaatii tarkkuutta ja taitoa viljelyttämisessä, peltokorjuussa sekä tehtaalla. Laatukriteerimme ovat korkeat. Tietyt kasvikset, kuten paprika tai maissi, eivät menesty Suomessa avomaakasveina, joten käytämme ulkomaisia pakasteita. Ulkomaiset raaka-aineet tulevat pääosin Euroopasta. Vain yksittäiset raaka-aineet tulevat Euroopan ulkopuolelta. Kasvisten laatukriteerit ovat yhtä korkeat niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin tuotteille.   2. Väite: Ulkomaisten raaka-aineiden valinta on helppoa Tarua. Toimittajien ja raaka-aineiden valinnat ja hyväksynnät ovat monivaiheisia. Uudesta raaka-aineesta otetaan aina näyte, jonka aistinvarainen, mikrobiologinen ja tarvittaessa kemiallinen laatu tutkitaan ennen hyväksyntää. Näytteestä arvioidaan maku, väri, rakenne, leikkuukoon tasaisuus sekä havainnoidaan mahdolliset väri- ja muotovirheet. Lisäksi teemme koeajot tuotannossa ja testaamme, miten raaka-aineet toimivat linjoilla. Uusien raaka-aineiden ostot tehdään usein vähitellen. Otamme alkuun pienen erän ja varmistamme, että raaka-aineen laatu pysyy sovittuna ja sen toimivuus tuotannossa saadaan varmennettua.   3. Väite: Tuontikasvisten laatua ei valvota riittävän hyvin Tarua. Teemme jokaiselle kasvisten tuontierälle vastaanottotarkastuksen. Teemme suunnitellut mikrobiologiset analyysit ja tarkastamme mahdolliset värivirheet, rikkoutuneiden määrän, leikkuukoon tasaisuuden sekä tuotteen maun ja rakenteen. Reklamoimme virheistä ja vaadimme aina korjaavat toimenpiteet. Jos tuotantoerä ei täytä vaatimuksiamme, tuote saattaa joutua jopa hetkeksi katkolle kaupassa. Kuluttajalle herne on vain herne, mutta esimerkiksi Säkylän pakastetehtaalla pakasteherneelle on 11 laatuluokitusta. Meillä on erilaiset ostajat eri laatuluokille riippuen siitä kuinka pehmeä ja makea herne on tai kuinka paljon siinä on sallittua olla värivirheitä ja rikkoutuneita herneitä. Tuontipakasteissa listerian riski on todellinen. Olemmekin erityisen tarkkoja sen kanssa, kuinka listeriaa hallitaan toimittajien tehtailla. Lisäksi meille on tärkeää ymmärtää, kuinka toimittaja tekee pakastevihannesten laatuluokittelun tehtaallaan ja millaisia laadunhallinnan keinoja heillä on käytössään.   4. Väite: Laadunvalvonta tapahtuu vain Suomesta käsin Tarua. Teemme arviointikäyntejä tehtaille, jolloin toimittajat myös oppivat tuntemaan meidän laatuvaatimuksemme. Tunnemme toimittajat ja heidän vastuuhenkilönsä. Pyrimme aina valitsemaan talon sisältä poikkitieteellisen joukon, johon kuuluu asiantuntijoita viljelytiimistä, laatutiimistä ja hankintatiimistä. Viljelytiimi tutkii, kuinka viljely on hoidettu ja mitkä ovat lannoite- ja lajikevalinnat. He myös todentavat torjunta-aineiden käytön. Laatutiimi tarkastelee tehtaan tuotantoa, tuoteturvallisuutta ja laatutyötä, ja hankintatiimi puolestaan on kaikessa osallisena. Lue lisää https://apetit.fi/vastuullisuus/viljelytys-ja-koetoiminta/  

Blogi: Unohtunut ananaspurkki

Jääkaapit, pakastimet ja kuivakaapit ovat keittiön mustia aukkoja, joihin elintarvikkeilla on tapana piiloutua, hautautua ja mystisesti kadota. Ne pitävät sisällään elintarvikkeita, jotka ilmestyvät piiloistaan usein vasta pakastimen sulatuksen tai kuivakaappien siivouksen yhteydessä. Voitko rehellisesti sanoa tietäväsi tarkalleen, mitä keittiön kaappisi sisältävät? En minä ainakaan. Useat kuivatuotteet, kuten jauhot, säilykkeet ja valmiskastikkeet, säilyvät pitkään – kuukausia, jopa vuosia – syömäkelpoisina, joten niiden käyttämisellä ei ole useinkaan kiire. Tämän vuoksi niihin myös kiinnitetään vähemmän huomiota kuin herkästi pilaantuviin tuoretuotteisiin. Sama pätee myös juuresten, kuten perunoiden kohdalla, sillä niiden tiedetään säilyvän paremmin kuin muiden kasvisten. Rento suhtautuminen pitkäikäisiin tuotteisiin voi johtaa niiden unohtamiseen ja käyttämättä jättämiseen. Kun tuote lopulta todella haluttaisiin käyttää, se onkin jo vanhentunut. Usein todetaan, että elintarvikkeet olisi hyvä säilyttää helposti silmäiltävällä paikalla. Kaikkia tuotteita ja etenkään kylmätuotteita ei kuitenkaan ole mahdollista säilyttää helposti nähtävillä. Tällöin niiden käyttäminen usein unohtuukin, sillä ne ovat ”poissa silmistä, poissa mielestä”, kuten vanha sanonta kertoo. Kuivapakkauksissa tai metallisissa säilykepurkeissa oman haasteensa tuo pakkauksen peittävyys, sillä elintarvikkeen kuntoa on vaikeampi arvioida. Tutkimuksissa on huomattu, että lähes puolet kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä päätyy poisheitettäväksi sen pilaantumisen tai päiväyksen vanhenemisen takia. Ruoan pilaantumisen ja päiväyksen vanhenemisen voidaan taas nähdä ainakin osin johtuvan ruoan unohtamisesta. Monesti ruokakaapin avatessaan muistaa, että ai niin, täällä oli tätäkin. Unohtaminen on täysin luonnollista ja inhimillistä, minkä vuoksi ruokahävikin syntymistä ei voi aina estää. Sitä voi kuitenkin pyrkiä vähentämään. Kokeile esimerkiksi järjestää tuotteita teemoittain ruokakulttuurien mukaan tai kokoa samalle aterialle sopivat ainekset odottamaan samalle tarjottimelle. Keittiön mustien aukkojen säännöllinen läpikäynti on epäilemättä tarpeellista hävikin vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Blogi: Pari ylimääräistä perunaa – varmuuden vuoksi

Ruoan määrän arvioiminen koetaan usein todella haastavaksi, etenkin kun sitä joudutaan arvioimaan toisten, kuten lasten tai puolison puolesta, vieraista puhumattakaan. Monet päivälliskutsujen tai juhlien järjestäjät tietävät, kuinka vaikeaa sopivan määrän arvioiminen on etenkin suuremmalle ihmismäärälle. Ruoan loppuminen koetaan usein epäonnistumisena, minkä vuoksi sitä on taipumusta tarjota reilulla kädellä. Myös arjessa sopivan määrän arvioiminen voi olla hankalaa, sillä perheenjäsenten ruokahaluun vaikuttavat monet eri asiat aina tarjotun ruoan maistuvuudesta siihen, miten hyvin he ovat syöneet päivän aikana. Ruokahalua on kuitenkin vaikea etukäteen ennustaa. Onkin monesti yksinkertaisesti helpompi keittää varmuuden vuoksi pari ylimääräistä perunaa, kuin miettiä mitä tarjota niiden loputtua. Ylimääräisen ruoan ostaminen, valmistaminen tai tarjoaminen ei itsessään ole ongelma. Haasteen muodostaa ylimääräisen ruoan - ja etenkin tähteiden - hyödyntäminen, jos niille ei ole suunniteltu tarkkaa käyttöä. Monet kokevat tähteiden hyödyntämisen hyvin vaikeaksi kunnollisen, koko perheelle tarjottavan aterian valmistamisessa, etenkin jos tähteitä on jäänyt vain pieni määrä. Mitä tehdä kahdesta perunasta tai nyrkillisestä riisiä? Kokonaisen aterian rakentaminen tähteistä vaatii suunnittelua ja luovuutta eikä tähteiden käyttäminen ole välttämättä ensimmäinen asia mielessä arjen kiireiden keskellä. Usein on yksinkertaisesti helpompaa ostaa kokonaan uudet raaka-aineet, kuin soveltaa erinäisistä tähteistä. Muutaman perunan poisheittäminen ei välttämättä tunnukaan niin merkittävältä asialta. Suomessa kotitalouksissa syntyy vuosittain noin 120 - 160 miljoona kiloa ruokahävikkiä, joka vastaa noin 7 800 rekka-autollista ruokaa. Pelkästään perunoiden on arvioitu muodostavan hävikistä jopa 7 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kotitalouksissa hävikiksi päätyy yli 500 rekka-autollisen verran perunaa vuodessa. Yksittäiset perunat ovat siis osa isompaa kokonaisuutta. Ehkä tyhjän perunakattilan voisikin nähdä onnistumisena tähteiden ja myös hävikkiä kuskaavien rekka-autojen määrän vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin. Tämä blogikirjoitus on osa #hävikkihaaste2018-kokonaisuuttamme.

Blogi: Hengaileva sipuli

Arjessa päädytään usein tilanteeseen, jossa ruokaa on ostettu tai valmistettu liikaa. Sipulista tai esimerkiksi kesäkurpitsasta on tarvittu vain osa illan aterian lisukkeeksi tai keitettyä pastaa on jäänyt syömättä. Tällöin joudutaan pohtimaan, mitä ylimääräiselle ruoalle tulisi tehdä. Toistuvin käytäntö on laittaa ylijääneet ruoantähteet tai raaka-aineet jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä – eli hengailemaan. Hyväkuntoiselle ruoalle halutaan antaa mahdollisuus tulla käytetyksi, minkä vuoksi sen poisheittämistä viivytellään. Lopulta ruoka heitetään pois vasta sen pilaannuttua syömäkelvottomaksi, jolloin on jo ohitettu mahdollisuus vaikuttaa sen kohtaloon. Tällöin sen pois heittäminen ei myöskään aiheuta niin huonoa omatuntoa. Tutkimuksissa on kuitenkin arvioitu, että jopa 40 prosenttia kotitalouksissa poisheitetystä ruoasta on poisheiton hetkellä yhä syömäkelpoista. Monilla on vaikeuksia tunnistaa, milloin ruoka on mennyt käyttökelvottomaksi. Etenkin päiväysmerkinnät voivat aiheuttaa hämmennystä, ja parasta ennen -ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen ero ei usein ole tiedossa. Parasta ennen -merkinnällä viitataan tuotteen laatuun, jolloin se on parhaimmillaan ennen kyseistä päiväystä, mutta on usein syömäkelpoinen myös sen jälkeen. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä puolestaan tarkoittaa, että tuotetta on turvallista syödä vain tuohon päiväykseen asti. Harva haluaa ottaa terveydellisiä riskejä syömällä mahdollisesti pilaantuneita tuotteita. Usein kuitenkin ruoan syömiseen tai sen syömättä jättämiseen liittyviä päätöksiä tehdään sen perusteella, miltä elintarvike tuntuu, eikä sen todellisen turvallisuuden perusteella. Esimerkiksi parasta ennen -päiväyksen vanheneminen voi vaikuttaa merkittävästi tuotteen tuoreusmielikuvaan. Hengailijat eivät siis välttämättä päädy poisheitettäviksi niiden pilaannuttua syömäkelvottomiksi, vaan muututtuaan ”huonon näköisiksi” tai ”epämiellyttävän tuntuisiksi”. Kehittyneissä maissa, kuten Suomessa, suurin yksittäinen osa elintarvikeketjussa syntyvästä hävikistä muodostuu nimenomaan kotitalouksissa. Elintarvikeketjun loppupäässä ruoan tuottamiseen, jalostukseen ja logistiikkaan on käytetty valtavasti resursseja. Mitä myöhemmässä vaiheessa elintarvikkeet päätyvät poisheitettäväksi, sitä suuremmat niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset ja taloudelliset menetykset siis ovat. Tähän peilattuna etenkin syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen on erityisen kestämätöntä. Katso siis kahdesti, olisiko pois menossa oleva ruoka vielä hyödynnettävissä esimerkiksi keitossa ja haudutettavissa ruoissa!   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.  

Blogi: Tartu kasvishaasteeseen Njamin avulla!

”Söisin vastuullisemmin ja terveellisemmin, jos se olisi helpompaa ja maistuisi paremmalta.” Apetitin tutkimusten mukaan jopa 56 % kuluttajista haluaa lisätä kasvisten käyttöä ruokailussaan. Luku on vielä suurempi, jos keskitytään nuorempaan ikäpolveen (15-24 -vuotiaat) tai naisiin: molemmista ryhmistä lähes kaksi kolmesta haluaisi lisätä kasvisten osuutta omalla lautasellaan. Kasvisten käytön lisääminen koetaan kuitenkin usein haastavaksi. Miten kasvisten käytön lisäämistä sitten voisi helpottaa? Avuksi löytyy esimerkiksi jatkuvasti kasvava valikoima erilaisia kasvipohjaisia tuotteita, minkä lisäksi edelleen nouseva kasvistrendi näkyy myös kasvisruokien kasvavassa ja monipuolistuvassa reseptivalikoimassa. Apetitin missiona on luoda hyvinvointia kasviksista ja löytää uusia tapoja auttaa suomalaisia lisäämään kasvisten kulutusta. Esimerkkeinä mission eteenpäin viemisestä voidaan mainita niin Tuorekset ja Kasvisjauhis-tuoteperhe, uudet luomupakasteet, kasvisboxeja toimittava Kasvimaani-palvelu kuin myös uusi Njam-sovelluskin. Kasvisaloittelijasta tosikasvistelijaksi Kuluttajat kokevat, että vaihtoehtoja on liikaa ja aikaa liian vähän. Lisäksi oikeanlaisen ruoan laittaminen koetaan usein hankalaksi. Maailmasta löytyy myös loputtomasti reseptejä, joita voi käyttää ruoanlaiton tukena. Haasteena onkin löytää ruokavaliotavoitteisiin sopivaa ruokaa, sillä aina ei ehdi etsiä tai valmistaa itselle parhaiten sopivia aterioita. Lopulta monet päätyvät tekemään tuttuja ja turvallisia valintoja päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen. Njam tietää, mitä haluat syödä. Njam oppii tuntemaan käyttäjän tämän aiempien valintojen ja määriteltyjen asetusten avulla. Oppimisen myötä Njam osaa suositella yksilöllisesti käyttäjälle sopivia reseptejä. Kun sovellus tuntee sinut, voit ulkoistaa arjen ruokavalinnat Njamin käsiin ja luoda kauppareissujen tueksi valmiin, monipuolisten ja kasviksista inspiroitujen reseptien pohjalta muodostetun ostoslistan ilman jatkuvaa pohdintaa siitä, mitä tänään syötäisiin. Mikäli kaipaat ideoita jonkun tietyn raaka-aineen hyödyntämiseen kotikeittiössä, avuksesi rientää Njamin hakuominaisuus, jolla voit esimerkiksi hakea reseptejä, joiden raaka-aineena on käytetty porkkanaa. Haluatko sinä kasvattaa kasvisten käyttöäsi? Usein pienikin ylimääräinen kannustin auttaa uuden tavoitteen saavuttamisessa. Njamissa voit myös haastaa itsesi lisäämään kasviksia ruokailuusi. Ota Njamin kasvishaaste vastaan – oletko kasvisaloittelija, kasvisintoilija vai tosikasvistelija? Yksi kokonainen kasvispäivä viikossa tekee jo 52 päivää vuodessa! Njam lanseerattiin Vegemessuilla helmikuussa 2018 ja nyt sovellusta kehitetään testikäyttäjiltä saadun palautteen perusteella. Haluatko sinäkin lisätä kasviksia lautasellesi? Tule mukaan ja lataa Njam Android- ja iOS-käyttöjärjestelmiä käyttäville mobiililaitteille Googlen ja Applen sovelluskaupoista!   Teksti: Maija Nousiainen, digitaalisen palvelukehityksen trainee Maija on vastavalmistunut liiketalouden tradenomi, joka on ollut kehittämässä Apetitin digitaalisia palveluita Kasvimaani-verkkokauppaa ja Njam-mobiilisovellusta.

Blogi: Kilokaupalla korppujauhoja

Yhtä käyttökertaa, erityistilannetta tai ruokalajia varten ostetut elintarvikkeet unohtuvat helposti kaappien perälle. Niitä ei välttämättä osata, muisteta tai haluta hyödyntää muussa ruoanlaitossa. Esimerkiksi satunnaisen mielihalun perusteella ostetun sillipurkin loppu voi jäädä käyttämättä, kun mielihalun on saanut tyydytettyä. Tai kipeälle lapselle varattu mehukeitto voi jäädä juomatta lapsen parannuttua. Pakkauskokoihin tulee kiinnittää huomiota, sillä liian suuret pakkauskoot pakottavat ylimääräisen ruoan ostamiseen ja johtavat sitä kautta ruokahävikin syntymiseen. Tutkimusten mukaan jopa 20–25 prosenttia kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä on yhdistettävissä pakkauksiin. Ruokahävikin määrää olisikin helpompi hallita - ja mahdollisesti jopa vähentää - pienempien pakkauskokojen avulla. Etenkin yhden hengen talouksissa asuvat kokevat pakkauskoot liian isoiksi heidän tarpeisiinsa nähden. Pienemmät pakkauskoot ovat usein kilohinnaltaan kalliimpia ja vaativat enemmän pakkausmateriaalia, minkä vuoksi ne herättävät ristiriitaisia tuntemuksia. Elintarvikkeiden pakkaamiseen liittyykin monia ongelmia, ja etenkin meriin päätyvä muovijäte on huolestuttava ympäristöriski. Usein pakkausmateriaali ja sen liiallinen määrä mielletäänkin merkittävimmäksi ruokaan liittyvien ympäristövaikutusten aiheuttajaksi. Pakkausmateriaalin vähentäminen ei kuitenkaan ole ympäristön kannalta toivottava ratkaisu, mikäli se johtaa ruokahävikin ja siten myös ruoantuotannon määrän kasvuun. Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat reilun viidenneksen kulutuksen aiheuttamista ympäristövaikutuksista, ja suurin osa niistä syntyy jo alkutuotannossa. Esimerkiksi 12 leipäpalan pakkauksesta jo yhden leipäpalan hukkaaminen on suurempi rasite ympäristölle kuin pakkaus itsessään. Ympäristön kannalta olennaisempaa on, että tuotettu ruoka tulee syödyksi, kuin mihin ja miten se on pakattu. Pakkauskokoihin kannattaakin kiinnittää huomiota, ja suosia omiin tarpeisiin sopivaa kokoa. Ostetun ruoan määrään ei voi kuitenkaan aina vaikuttaa, sillä nykyinen kauppaympäristö ei aina anna mahdollisuuksia pienempien pakkausten ostamiseen. Ympäristö asettaa toiminnalle kehykset, jotka vaikuttavat merkittävästi ympäristöystävällisten, kuten ruokahävikin vähentämiseen tähtäävien, käytäntöjen omaksumiseen. Ruokahävikin minimoimisen tulisikin olla tärkeä tavoite pakkaussuunnittelussa - jo pakkauksen koosta lähtien. Teksti: Roosa Luukkanen   Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Blogi: Apetit luomu – luonteva lisä vastuuviljelyn rinnalle

Luomu on tässä ja nyt. Olemme tutkineet kuluttajien, ammattikeittiöiden ja asiakaskumppanien mielipiteitä ja tarpeita. On keskusteltu ja vaihdettu ideoita. Osalle luomu on tuttu juttu ja vakiinnuttanut paikkansa hankinnoissa ja ruokalistasuunnittelussa, osa taas kiinnostuu luomusta hiljalleen. Hankintaperiaatteissa lähiruoalla ja luomulla on kasvava rooli. Asiakkaita on kuunneltu ja luomun tarve tunnistettu – tähän tarpeeseen Apetit haluaa ehdottomasti vastata. Suomessa eletään puhtaan ruuan piirissä, mutta luomutuotteiden kulutus kasvaa yleisen trendin mukana. Apetit on ja haluaa olla kasvisten ykkönen – luomuun panostaminen on vastaus asiakkaiden odotuksiin. Haluamme kehittyä luomukasvisten osaajana sekä tuotteistomme että viljelyn kehittämistyön kautta. Räpin koetilalla luomuviljely on otettu mukaan tutkimusohjelmaan ja luomuviljelyyn siirtyminen on aloitettu. Vaatimukset luomuviljelyssä ovat tarkat ja tekniikoita monia. Apetit on uskottava, kehittyvä ja kotimaiseen, vastuulliseen luomuviljelyyn panostaja. Luomu ei ole meille aivan uusi asia. Töitä luomun eteen on tehty Apetitilla jo aiemmin 1990- ja 2000-lukujen vaihteessa. Luomun edelläkävijänä Apetit toi tuolloin markkinoille viisi luomutuotetta. Aika ei kuitenkaan ollut vielä luomulle kypsä, joten nyt harpataankin eteenpäin uusista lähtökohdista. Tuotteistoa kasvatetaan lähitulevaisuudessa tutuilla luomukasviksilla, kuten luomuherneellä, luomuporkkanalla ja luomupinaatilla, minkä lisäksi viljelykehitykseen panostetaan luomun näkökulmista entistä enemmän. Erään tutkimuksen mukaan luomua käytettiin ammattikeittiöissä viime vuonna selvästi aiempaa enemmän – yli kolmannes ammattikeittiöistä käytti luomutuotteita vähintään viikoittain. Asiakkaat arvostavat vastuullisuutta. Suomalaisten tärkeimmät syyt ostaa luomua ovat tuotteiden puhtaus, hyvä maku sekä ekologisuus ja terveellisyys. Aktiivisissa luomukuluttajissa on myös paljon lapsiperheitä. Laatu on meillä Apetitilla ensisijaisen tärkeää. Luomu tuokin luonnollisen lisän vastuuviljeltyjen pakastekasvisten rinnalle. Kotimainen kasvis on aina puhdasta ja erittäin laadukasta, makua unohtamatta. Varmaa on, että luomun kysyntä tulee kasvamaan ja arvostus kotimaisia raaka-aineita kohtaan lisääntyy suomalaisten kuluttajien ja ammattikeittiöiden keskuudessa. Me Apetitilla haluamme olla tässäkin mukana ja tehdä asiakkaiden arjesta entistä luomumpaa.   Panu Korhonen Myyntijohtaja, Apetit Ammattilaiset