Pellosta pipettiin

Ratkaiseeko teknoruoka tulevaisuuden ruokakriisin? Elintarvike- ja ruoantuotantoteknologian kehitys on välttämättömyys kasvavan väestön ruokkimiseksi. Haasteena ruokatuotannolle on myös tarve tuottaa enemmän ruokaa pienemmillä alueilla. Tulevaisuudessa uusien ruokainnovaatioiden määrä lisääntyy ja tuotekehitys tulee kiihtymään yhä entisestään. Uuden teknologian mahdollistamia innovaatioita on käytössä jo nyt: vertikaaliviljelmillä kasveja viljellään pystysuunnassa ja bioreaktoreissa kasvatetaan kasvi- ja eläinsoluja ruoantuotantoon. Puhutaankin eläintenjälkeisestä taloudesta, jossa eläinperäisiä tuotteita, kuten lihaa, maitoa tai kananmunia kyllä tuotetaan, mutta täysin ilman eläimiä: laboratoriossa. Myös viljelyä voidaan optimoida teknologian avulla – ehkä tulevaisuudessa älykkäät järjestelmät mittaavat optimaalisimmat kasteluajat ja robotit hoitavat kastelun tai lannoituksen. Nykymallin maatalous on altis ja haavoittuvainen ilmastonmuutoksen mukanaan tuomille uusille olosuhteille: kuivuudelle, sään ääri-ilmiöille ja epävarmuudelle. Uusia keinoja ja ratkaisuja tarvitaan siis kipeästi. Teknologia ja ihanneminä Teknologian kehitykseen liittyy vahvasti myös biohakkerointi. Ihmisillä on luontainen kiinnostus omia kehontoimintoja ja terveyttä kohtaan, ja teknologian kehittyminen mahdollistaa niiden mittaamisen ja tarkkailun aivan uudella tavalla. Biohakkerointi tarkoittaa terveyden ja suorituskyvyn edistämistä ja sairauksien ennaltaehkäisemistä, jossa käytetään itsensä mittaamista ja erilaisia teknologisia välineitä. Pian tietoja yksilön terveydentilasta on mahdollista välittää suoraan esimerkiksi ruokakauppojen suosittelualgoritmeille, jotka poimivat ostoskoriin kaupan valikoimista juuri sen hetkistä terveyttä parhaiten edistäviä ja tukevia ruokia. Tämä voi olla todellisuutta ainakin terveystietoisten kuluttajien keskuudessa. Tulevaisuudessa saatetaan mennä jopa niin pitkälle, että oman perimän perusteella luodaan yksilölliset ravitsemussuositukset, jotka parhaalla mahdollisella tavalla tukevat yksilön terveydentilaa. Luonnollista vai luonnotonta? Vaikka elintarvikkeiden teollistuminen mahdollistaa halvemman tuotannon ja mahdollisuuden valvoa tuotantoa, pitkälle viedyt tieteelliset prosessit saattavat näyttäytyä tavallisille ihmisille kaukaisina ja pelottavina. Emme välttämättä ymmärrä, miten syömämme ruoka on tuotettu tai mistä raaka-aineista se koostuu. Kasviproteiinit ovat hyvä esimerkki teollisesta elintarvikkeesta, joka muistuttaa vain vähän alkuperäistä raaka-ainetta. Myös perinteisempiä teollisia elintarvikkeita, kuten makkaraa, on syöty jo vuosikymmeniä: kaupan hyllyltä poimitun paketin sisältö muistuttaa varsin vähän sen valmistukseen käytettyä eläintä. Voidaankin kysyä, eikö kaikki ruoka ole jollakin tavalla prosessoitua? Ihmisten asenteita ja julkista keskustelua ei voida jättää huomiotta, koska tuotteiden kysyntä määrittää lopulta sen, mitä tarjotaan. Eettisiä ja moraalisia kysymyksiä on tärkeä tarkastella. Väestön ruokkimiseksi ja kysyntään vastaamiseksi tarvitaan siis läpinäkyviä ja ympäristövaikutuksiltaan kestäviä tuotantoketjuja teknologian kehityksen ohella. Vuonna 2025 Luonnon määräämät kasvukaudet menettävät merkitystään, kun tuotanto siirtyy enenevissä määrin uusien teknologioiden mahdollistamiin tuotantolaitoksiin. Satokausi on aina. Ruokaostoksia tehdään verkossa entistä enemmän. Ostopäätöksiimme vaikuttavat yhä useammin algoritmien tekemät suositukset, jotka perustuvat aikaisempaan ostokäyttäytymiseen ja kehontoimintoihin. Kaupassakäynti muuttuu arkisesta suorituksesta vapaa-ajanviettotavaksi. Ruokakauppojen on pystyttävä tarjoamaan aistikokemuksia, elämyksiä ja kohtaamisia muiden ihmisten kanssa. Aidoista ja oikeista raaka-aineista tulee luksushyödykkeitä teollisten ja tasalaatuisten elintarvikkeiden arkipäiväistyessä. Esimerkiksi villejä marjoja tarjotaan luksustuotteina. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Maailma lautasellani

Merkitykselliset tarinat ohjaavat valintoja Ruoan tarjonta on monipuolistunut valtavasti globalisaation myötä. Kaikki mitä kuvittelee, on saatavilla. Nopeasti vaihtuvat mieltymykset haastavatkin yrityksiä, sillä ruokavalinnat ovat entistä yksilöllisempiä – valittujen tuotteiden ja niiden tuotannon pitää puhutella ja tukea omaa arvomaailmaa. Suomessa maailmanlaajuiset ruokailmiöt näkyvät etenkin tuontiruoan tarjonnan monipuolistumisena: marketin hyllyltä löytyy tuotteita kaikkialta maailmasta. Nykyään myös tavallisilla ihmisillä on yhä enemmän valtaa siihen, millaista ruokaa syödään. Kysyntään reagoidaan entistä nopeammin ja herkemmin, sillä kilpailu elintarvikealalla on kovaa. Tuotekehityksen reagointinopeutta testataan jatkuvasti myös sosiaalinen median alustoilla ja varsinkin Instagramin ansioista. Eri vaikuttajien jakamat kuvat saavat aikaan maailman laajuisia trendejä silmänräpäyksessä. Yhtäkkiä kaikkialla näkyy värikkäitä smoothiekulhoja ja yliampuvia pirtelöitä, mikä saa trendeistä kiinnostuneet ja ketterät elintarvikevalmistajat ja kahvilaketjut toimimaan rivakammin kuin koskaan. Globalisaatiolla on monet kasvot Samalla kun ruoka- ja hyvinvointitrendit ylittävät mantereiden rajat, ruoan tuotannon ja kulutuksen välinen kuilu kasvaa. Tuotantoketjut saattavat olla pitkiä, jolloin ruoan alkuperä hämärtyy. Informaatiota ruoan aidosta alkuperästä voi olla vaikea saada. Esimerkiksi einesaterian ainesosat saattavat tulla usealta eri mantereelta ja niitä on voitu prosessoida useassa eri paikassa matkan varrella. Tällöin yhdenkään maan elintarvikeviranomaisella ei välttämättä ole kokonaiskuvaa tuotantoprosessista. Sanotaankin että syömme usein ruokaa, joka ei tule mistään eli ”food from nowhere”. Monen on vaikea ymmärtää, että omien valintojen vaikutukset saattavat näkyä toisella puolella maailmaa. Vastareaktiona yhä suurempi osa ihmisistä kaipaa läpinäkyvyyttä tehdäkseen kestäviä ja hyviä valintoja niin ihmisten kuin eläintenkin elinolosuhteita ajatellen. Kotimaisen ruoan suosiminen on yksi keino varmistaa ruoan kestävä alkuperä sekä tuotannon jäljitettävyys. Varmasti tästä syystä kotimaisen ja paikallisen ruoan suosio näyttää vain lisääntyvän. Se vaikuttaakin olevan yksi kestävästi kasvava trendi. Vuonna 2025 Uusille massatuotteille ei riitä enää vahvaa kysyntää, vaan tuotteiden täytyy puhutella täsmällisemmin eri kohderyhmille. Ruokatrendit syntyvät yhä useammin sosiaalisen median kanavissa ja ovat aiempaa pirstaloituneempia. Pienten asiakasryhmien rooli kasvaa, jolloin kaikkia ei tarvitse tai edes kannata yrittää miellyttää. Vapaaehtoinen avoimuus ja läpinäkyvyys puhuttelevat. Ne toimijat, jotka voivat pelata aidosti avoimin kortein hyötyvät eniten. Ihmiset haluavat olla entistä voimakkaammin kosketuksissa ruoan alkuperään ja siten osa ruoan tarinaa. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Lue teknologian kehityksen vaikutuksista ruoantuotantoon täältä> Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Lasketko kaloreita vai CO2-päästöjä?

Kun yksi maapallo ei riitä - iltapalaksi ilmastonmuutos Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat jopa yli viidenneksen kaikesta kulutuksen ilmastovaikutuksesta eli hiilijalanjäljestä. Tämä yllättää monen, sillä viime vuosina kulutuksen ympäristö- ja ilmastovaikutuksista puhuttaessa on ruoka jäänyt vielä aika näkymättömään osaan. Vaikka yksittäisen ruoka-annoksen ilmastovaikutukset voivat jäädä melko vähäpätöisiksi, ei mitään muuta tuotetta käytetä joka päivä useita kertoja päivässä. Vaikuttaa siltä, että olemme tällä hetkellä historiallisesti tarkasteltuna yhden merkittävimmän ruokamurroksen äärellä. Väestönkasvu jatkaa kiihtymistään, mikä asettaa valtavia haasteita globaalille ruokajärjestelmälle. Väestönkasvun rinnalla elintason nousu asettaa jopa väestönkasvua suurempia paineita kestävälle ruoantuotannolle. Vauraampi elämä ei pelkästään lisää ruoan kysyntää, vaan myös resurssi-intensiivisempien elintarvikkeiden kuten lihan, maitotuotteiden sekä jalostettujen elintarvikkeiden) kysyntää ja vaikuttaa ruokahävikin kasvuun. Esimerkiksi korkean elintason maissa ruokahävikin määrät ovat valtavia: keskiverto suomalainen heittää vuodessa 23 kg syötäväksi tarkoitettua ruokaa roskiin. Tiesitkö, että ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat yli viidenneksen kaikesta kulutuksen ilmastovaikutuksesta? Suurinta osaa maapallon viljelymaista hyödynnetään tuotantoeläinten ruoan sekä biopolttoaineiden tuotantoon eli ei suoraan ihmisten ravinnoksi. Kasvavan väestön ruokkiminen maapallon kantokyvyn rajoissa on mahdollista, mutta se vaatii radikaaleja muutoksia ihmisten ruokavaliossa ja kulutustottumuksissa. Paine kasvispitoisempaan ruoan suosimiseen kasvaa koko ajan, sillä lihan tuotanto ja kulutus ovat keskeisimpiä ilmastonmuutoksen aiheuttajia. Kasvissyöntiin suhtautuminen onkin muuttunut yhä myönteisemmäksi. Tämä aikaansaa positiivista kierrettä: kuluttajat kiinnostuvat eri vaihtoehdoista, mikä puolestaan kasvattaa kasvipohjaisten elintarvikkeiden kysyntää ja tarjontaa tulevaisuudessa. Ihmiset ovat yhä tietoisempia maapallon sietokyvyn rajoista, ja moni yrittää omilla valinnoillaan auttaa. Ikävää on, että tämä tuottaa monelle myös ahdistusta ja pelkoa tulevaisuudesta. Niin kutsutusta ilmastoanoreksiasta, eli ilmastoahdistuksesta aiheutuvasta oman ruokavalion syömishäiriöisestä rajoittamisesta kärsivät etenkin nuoret. Mikä sitten reseptiksi ilmastoahdistukseen? Yksittäisten ihmisten kulutusvalinnat eivät riitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vaan tarvitaan poliittisia päätöksiä ja yhteiskunnallista tahtoa. Asiantuntijat uskovat, että tulevaisuudessa kuluttajien käyttäytymiseen tullaan vaikuttamaan voimakkaasti yhteiskunnalliselta tasolta esimerkiksi hintapolitiikalla, säännöstelyllä ja rajoittamalla saatavuutta. Voi hyvin olla mahdollista, että historiasta tutut ruokarajoitukset palaavat joidenkin kriittisimpien elintarvikkeiden osalta osaksi kulutustamme. Vastuuta ei joka tapauksessa voi laittaa yksittäisten ihmisten ostopäätösten kontolle. Tulevaisuudessa onkin tärkeää, että kaikki päätökset tehdään sekä yksilön että ympäristön hyvinvoinnin ehdoilla. Vuonna 2025 Yleinen arvoilmasto muuttuu kasvissyönnin suhteen yhä myönteisemmäksi, mikä lisää kasvipohjaisten tuotteiden kysyntää. Yhä useampi laskee kaloreiden sijaan CO2-päästöjä. Matalapäästöisesti tuotettujen elintarvikkeiden kysyntä kasvaa. Ruokahävikin vähentäminen tulee olemaan keskiössä, kun pyritään vastaamaan väestön ja siten myös ruoan kysynnän kasvuun. Innovatiivisia ratkaisuja tarjoavia yrityksiä kaivataan. Ruoan kulutus jakautuu entistä enemmän kahtia ja syömisestä tulee yhä useammin kannanotto moraalisiin ja eettisiin kysymyksiin. Kilpailussa pärjäävät yritykset, jotka vastaavat kuluttajien arvoja. Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Seuraavassa blogitekstissä käsitellään ruokamaailman avartumista ja ruokakulttuurien iloista sekoittumista, lue teksti täältä > Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Olemme mitä syömme?

Kohti yksilöllistä ja kokemuksellista ruokaelämystä Suomessa on perinteisesti ollut varsin yhtenäinen ruokakulttuuri, jonka myötä vielä parikymmentä vuotta sitten kodeissa syötiin pitkälti samoja arkiruokia. Muutos kohti merkityksellisempiä ruokavalintoja on ollut nopea ja dramaattinen – 2010-luvulla samassa kotitaloudessa voidaan noudattaa useaa eri ruokavaliota tai näiden yhdistelmiä hyvin vaihtelevista syistä. Nähdäänkö tulevaisuudessa entistäkin yksilöllisempiä ruokailutottumuksia? Ravinnon lisäksi ruoka on tapa ilmaista itseä, kannanotto ja monelle jopa identiteetin jatke. Uudet trendit seuraavat toisiaan ja erilaisten ruokavalioiden määrä lisääntyy. Joku on ilmastosyistä vegaani, kun taas toinen valitsee luomutuotteita. Trendeillekin on vastareaktionsa: joukko ihmisiä ei tietoisesti noudata mitään tiettyä ruokavaliota. Toisaalta niin sanottu hybridikuluttaminenkin lisääntyy.  Arkena syödään vegaanisesti, mutta lauantaibrunssilla kavereiden kanssa voi lautaselle ottaa munia ja pekonia. Ruokailuun liittyvät valinnat ovat monen motiivin summa, ja yksi taustalla vaikuttavista tekijöistä on kiivastahtinen arki. Vaikka toiselle ruoanlaitto on itsensä ilmaisua, toiselle se on pakollinen paha. Työelämän muutokset muovaavat elämänrytmiä ja toisaalta vapaa-ajalta odotetaan paljon. Monenlaisten arkea helpottavien palveluiden suosio kasvaa ja ruoanlaitosta tulee aiempaa enemmän valinta: kokataan, kun siltä tuntuu. Kaikilla ei ole varaa valita Elämyksellisyyden kaipuu näkyy ruokakaupassa. Appelsiinimehukoneet ja artesaanituotteet tekevät ostosreissusta erityisen kokemuksen hyvätuloisten joukossa, joille ruoka on muutenkin keskeinen osa henkilökohtaista hyvinvointia. Samaan aikaan yhteiskunta eriarvoistuu kasvavaan tahtiin, jolloin ruokavalinnat ja niiden vaikutukset terveyteen sekä hyvinvointiin pirstaloituvat yhä näkyvämmin eri tuloluokkien keskuudessa. Kaikilla ei ole varaa syödä terveellisesti Suomessakaan. Tämän vuoksi elintapojen aiheuttamat terveysongelmat ja kansansairaudet kasaantuvat yhä useammin juuri väestön haavoittuvimpiin ryhmiin. Kulutusvalintojen taustalla on monta syytä – hinnan lisäksi terveellisyys on vain niistä yksi. Terveellisen ruoan määritelmä voi olla hyvin yksilöllinen, kun karismaattiset terveysgurut horjuttavat luottamusta kansallisiin ravitsemussuosituksiin ja asiantuntijalausuntoihin. Kaiken informaatiotulvan keskellä hämmennys on taattu. Asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden välillä on ikävä kyllä nähtävissä yhä suurempaa vastakkainasettelua. Jokainen saa itse valita, mihin haluaa uskoa. Ruoan pitää olla edullista, jotta kaikilla olisi siihen varaa, mutta myös elämyksellisyyttä ja luksusta kaivataan. Terveyden tasa-arvo heikkenee, jos kuilu pieni- ja suurtuloisten välillä kasvaa. Olemmeko matkalla kohti entistäkin eriytyneempiä kulutuskuplia? Vuonna 2025 Ruoan kulutus pirstaloituu pienempiin ryhmiin. Yksilöllisiin tarpeisiin vastaavat tuotteet pärjäävät kilpailussa. Kiireistä arkea helpottavat palvelut lisääntyvät. Valmisruokien ja ruoanlaittoa helpottavien puolivalmisteiden kulutus kasvaa. Yhteiskunnan eriarvoistuminen johtaa kahtiajakautumiseen. Tulevaisuudessa sekä kalliiden luksuselintarvikkeiden että kaikista halvimpien elintarvikkeiden kysyntä kasvaa. Syömisellä tavoitellaan kokonaisvaltaisempaa hyvinvointia ja terveysvaikutteisten elintarvikkeiden kysyntä kasvaa edelleen. Puhutaan erityisesti täsmähyvinvoinnista, jolloin pyritään syömään sitä, mitä keho ja mieli juuri sillä hetkellä tarvitsevat Kirjoitus on osa neliosaista blogitekstisarjaa, jossa vedetään yhteen Apetitin keväällä 2019 teettämän Ruoan tulevaisuus 2025 -tutkimuksen tuloksia ja pohdintoja.   Lue lisää ruoan ympäristövaikutuksista täältä > Tutustu tutkimusraportin tiivistelmään täällä >

Vain syöty kasvis on terveellinen kasvis

Jokavuotista Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 9.-15.9.2019. Hävikkiviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Suomalainen heittää vuodessa roskiin keskimäärin noin 20-25 kiloa syömäkelpoista ruokaa. Yhteensä noin 400-500 miljoonaa kiloa ruokaa päätyy vuosittain hävikiksi Suomessa. Noin 30 % hävikistä tulee kotitalouksissa. Maailmanlaajuisesti hävikki on jopa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta, eli yhteensä 1,3 miljardia tonnia vuodessa. Ruokahävikillä on iso jälki maailmanlaajuisesti. On arvioitu, että noin kolmannes kaiken kulutuksen ympäristövaikutuksista syntyy ruoasta. Hävikin suhteellinen ympäristövaikutus onkin erityisen suuri, sillä ruoka on käynyt läpi koko tuotantoketjun alkutuotannosta jalostukseen ja pakkaamisesta kuljetuksien kautta ruokakauppaan - vain hävikiksi päätyäkseen. Ympäristövaikutukset ovat siis syntyneet läpi koko ketjun turhaan. Pelkästään Suomessa kotitalouksissa hävikkiruoaksi päätyneiden ruokien ilmastovaikutus vastaa noin 100 000 henkilöauton päästöjä. Ruokahävikki voi syntyä esimerkiksi suunnitelmallisuuden tai viitseliäisyyden puutteen vuoksi. Myös osaamattomuus keittiössä eri raaka-aineiden hyödyntämisessä aiheuttaa lisähävikkiä. Yleisin syy ruoan päätymiseksi hävikkiin on ruoan pilaantuminen. Suunnittelu ja oikeat pakkauskoot auttavat Jokainen voi vaikuttaa ruokahävikkiin omalla käyttäytymisellään ruoan hankinnan ja hyödyntämisen eri vaiheissa. Ruokakaupassa asioidessa hyvä suunnittelu auttaa arvioimaan ostosten määrää, jolloin hävikki jää todennäköisesti pienemmäksi. Monipuolisenkin aterian saa aikaan ilman hävikkiä. Yleisesti hyvä neuvo on suosia oman kotitalouden tarpeisiin sopivia pakkauskokoja. Pakasteiden etu puolestaan on, että ne säilyvät pakastimessa pitkään ravintoarvoja menettämättä. Pakasteet myös helpottavat pitkän säilyvyytensä ansiosta ruoanlaittohetkien suunnittelua ja tuovat huolettomuutta keittiöön, kun niitä voi käyttää kerralla vain todellisen tarpeen mukaan. Harkinta kaupassa ja kekseliäisyys kotikeittiöissä auttavat ruokahävikin vähentämisessä ja varmistavat kasvisten terveellisten ainesosien hyödyntämisen. Vain syöty kasvis on terveellinen kasvis. Hävikkiä pienemmäksi yhteistyöhankkeilla ja tarkalla tuotannonsuunnittelulla Elintarvikeketjun ympäristövaikutusten alentamiseksi yksi tärkeä keino onkin ruokahävikin vähentäminen. Ruokahävikistä aiheutuvat ympäristövaikutukset ovat selvästi suuremmat kuin mitä esimerkiksi pakkausten valmistuksesta ja jätehuollosta aiheutuu. Myös suurten määrien pakastaminen kerralla ja kylmäketjun huolellisuus lisäävät elintarvikeketjun tehokkuutta ja vähentävät hävikkiä. Hävikin vähentäminen tuotannossa on yksi osa Apetitin jatkuvan tehokkuuden parantamisen strategista painopistettä. Tarkalla tuotannonsuunnittelulla ja myynnin ennusteiden kehittämisellä on tärkeä rooli hävikin vähentämisessä. Apetitin ja Kirkon Ulkomaanavun hävikkiruokakauppa WeFoodin yhteistyön myötä Apetit antaa WeFoodin valikoimaan tuoretuotteitaan, jotka muutoin päätyisivät ruokahävikiksi. Apetit hakee myös yhdessä muiden kotimaisten toimijoiden kanssa uusia mahdollisuuksia ruokahävikin vähentämiseen Urban Food -projektissa, jossa halutaan kehittää keinoja elintarviketeollisuuden ylijäämäraaka-aineiden saamiseksi ruokapöytiin. Kohti hävikkivapaampia ammattilaiskeittiöitä Apetit osallistuu vuonna 2019 kumppanuushankkeeseen yhdessä Wihurin Metro-tukun ja Unilever Food Solutions Suomen kanssa. Hankkeen tarkoituksena on pyrkiä vähentämään ammattilaiskeittiöiden hävikkiä vinkkien ja reseptiikan avulla.  #hävikkivapaakeittiö -tunnisteella seurattavan kampanjan aikana keittiömestarit Teemu Hursti, Juuse Mikkonen ja Tommi Virranta loihtivat reseptiikkaa erityisesti nahistuneiden kasvisten hyödyntämiselle. Tarkoituksena on osoittaa, että hieman nahistuneistakin kasviksista voi vielä tehdä maukasta ja herkullisen näköistä ruokaa.  Lähteet: havikkiviikko.fi Lue lisää aiheesta Apetitin sivuilta: 10 syytä käyttää vihannespakasteita

Myytinmurtajat: Voivatko pakasteet olla tuoreita – 3+1 faktaa pakastamise...

Voivatko pakasteet olla tuoreita? Mitä pakastaminen oikeastaan tarkoittaa – ja miten se tehdään ruokateollisuudessa? Miten sana pakaste puolestaan syntyi? Apetitin pakasteasiantuntijat vastaavat.   1. Mitä teollinen pakastaminen tarkoittaa ja voivatko pakasteet olla tuoreita? Teollista pakastamista ohjaavat tiukat määritelmät. Teollisesti pakastettavien kasvisten prosessi on suunniteltu niin, että kasvisten ravintopitoisuus säilyy mahdollisimman hyvänä pellolta pakkaseen asti. Teollisesti pakastettavat kasvikset pestään, pilkotaan ja kuumennetaan aina nopeasti ennen pakastamista. Nopean kuumennuksen ansiosta kasvisten nahistumisprosessi pysähtyy ja kasvis säilyttää paitsi kauniin ulkomuotonsa, myös ravinteensa. Kuumentamisen jälkeen tuotteet jäähdytetään ensin kylmäksi, jonka jälkeen ne pakastetaan. Teollisessa leijupakastuksessa yksittäisen kasvispalan pakastuminen vie aikaa vain muutamia sekunteja. Nopean pakastuksen avulla kasvisolujen reaktiot saadaan pysäytettyä ja kasvikset pitävät hyvin tuoreutensa ja ravintoarvonsa. Pakastuslämpötila on keskimäärin -30 astetta. Pakastamisen jälkeen tuotteita säilytetään -25– -27-asteessa. Pakastetut kasvikset ovat siis tuoreita!   2. Miten pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön? Pakastekasvikset kannattaa sulattaa käyttöön nopeasti, sillä pitkään kestävän sulatuksen aikana kasvikset menettävät vesiliukoisia ravintoaineita. Lisää hävikkiä tulee, jos kasvikset huuhdellaan keittämisen jälkeen. Jäiset kasvikset kannattaa siis lisätä suoraan kiehuvaan veteen tai kuumalle pannulle. Kaikkia kotimaisia Apetit-pakastekasviksia voi myös käyttää sulatuksen jälkeen sellaisenaan, ilman lämmittämistä.   3. Voiko sulanutta pakastetta pakastaa uudestaan? Jos pakasteet on kuumennuskäsitelty sulamisen jälkeen, ne voidaan pakastaa uudestaan kotona. On esimerkiksi turvallista pakastaa kypsennetty ruoka, jonka tekemiseen on käytetty pakastettuja tuotteita. Sen sijaan sulanutta tuotetta, jota ei ole kuumennuskäsitelty, ei pidä pakastaa uudestaan. Esimerkiksi täysin sulaneita pakastekasviksia ei tule pakastaa uudestaan, ellei niitä ole paistettu tai keitetty. Ruokateollisuudessa ei myöskään koskaan pakasteta kertaalleen sulanutta tuotetta – tästä määrää laki.   + Miten sana pakaste syntyi? Pakaste-sana keksittiin vuonna 1946. Paulig järjesti kuluttajille sanakilpailun, jossa etsittiin toimivampaa vaihtoehtoa pakastetuista tuotteista käytetyn syväjäädytystuote-termin tilalle. Pakaste-sanan on siis keksinyt kilpailuun osallistunut yksityishenkilö. Kilpailussa toiseksi tuli jäädyte, kolmanneksi puolestaan jäiste.  (Lähde: https://www.kielikello.fi/-/kansa-kielen-asialla)  

Myytinmurtajat – Ovatko Apetitin pakasteet kotimaisia vai ulkomaisia?

Noin 80 prosenttia Apetitin pakastekasviksista on kotimaisia, mutta miten ulkomaisten tuontikasvisten laatua valvotaan ja miten hyvä maku varmistetaan? Myytinmurtajat -artikkeleihin haastatellaan Apetitin asiantuntijoita, jotka kumoavat tuotteisiin liittyviä ennakkoluuloja. Ensimmäisenä Apetitin laatupäällikkö Jenni Haapiainen taklaa ulkomaisiin pakasteisiin liittyviä myyttejä. 1. Väite: Kaikki Apetitin pakastekasvikset ovat kotimaisia Tarua. Kaikki eivät ole kotimaisia, mutta kaikista pakastekasviksista jopa yli 80% on kotimaisia. Viljelytämme vuosittain noin 30 miljoonaa kiloa kotimaisia avomaan kasviksia. Hyvän laadun varmistaminen vaatii tarkkuutta ja taitoa viljelyttämisessä, peltokorjuussa sekä tehtaalla. Laatukriteerimme ovat korkeat. Tietyt kasvikset, kuten paprika tai maissi, eivät menesty Suomessa avomaakasveina, joten käytämme ulkomaisia pakasteita. Ulkomaiset raaka-aineet tulevat pääosin Euroopasta. Vain yksittäiset raaka-aineet tulevat Euroopan ulkopuolelta. Kasvisten laatukriteerit ovat yhtä korkeat niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin tuotteille.   2. Väite: Ulkomaisten raaka-aineiden valinta on helppoa Tarua. Toimittajien ja raaka-aineiden valinnat ja hyväksynnät ovat monivaiheisia. Uudesta raaka-aineesta otetaan aina näyte, jonka aistinvarainen, mikrobiologinen ja tarvittaessa kemiallinen laatu tutkitaan ennen hyväksyntää. Näytteestä arvioidaan maku, väri, rakenne, leikkuukoon tasaisuus sekä havainnoidaan mahdolliset väri- ja muotovirheet. Lisäksi teemme koeajot tuotannossa ja testaamme, miten raaka-aineet toimivat linjoilla. Uusien raaka-aineiden ostot tehdään usein vähitellen. Otamme alkuun pienen erän ja varmistamme, että raaka-aineen laatu pysyy sovittuna ja sen toimivuus tuotannossa saadaan varmennettua.   3. Väite: Tuontikasvisten laatua ei valvota riittävän hyvin Tarua. Teemme jokaiselle kasvisten tuontierälle vastaanottotarkastuksen. Teemme suunnitellut mikrobiologiset analyysit ja tarkastamme mahdolliset värivirheet, rikkoutuneiden määrän, leikkuukoon tasaisuuden sekä tuotteen maun ja rakenteen. Reklamoimme virheistä ja vaadimme aina korjaavat toimenpiteet. Jos tuotantoerä ei täytä vaatimuksiamme, tuote saattaa joutua jopa hetkeksi katkolle kaupassa. Kuluttajalle herne on vain herne, mutta esimerkiksi Säkylän pakastetehtaalla pakasteherneelle on 11 laatuluokitusta. Meillä on erilaiset ostajat eri laatuluokille riippuen siitä kuinka pehmeä ja makea herne on tai kuinka paljon siinä on sallittua olla värivirheitä ja rikkoutuneita herneitä. Tuontipakasteissa listerian riski on todellinen. Olemmekin erityisen tarkkoja sen kanssa, kuinka listeriaa hallitaan toimittajien tehtailla. Lisäksi meille on tärkeää ymmärtää, kuinka toimittaja tekee pakastevihannesten laatuluokittelun tehtaallaan ja millaisia laadunhallinnan keinoja heillä on käytössään.   4. Väite: Laadunvalvonta tapahtuu vain Suomesta käsin Tarua. Teemme arviointikäyntejä tehtaille, jolloin toimittajat myös oppivat tuntemaan meidän laatuvaatimuksemme. Tunnemme toimittajat ja heidän vastuuhenkilönsä. Pyrimme aina valitsemaan talon sisältä poikkitieteellisen joukon, johon kuuluu asiantuntijoita viljelytiimistä, laatutiimistä ja hankintatiimistä. Viljelytiimi tutkii, kuinka viljely on hoidettu ja mitkä ovat lannoite- ja lajikevalinnat. He myös todentavat torjunta-aineiden käytön. Laatutiimi tarkastelee tehtaan tuotantoa, tuoteturvallisuutta ja laatutyötä, ja hankintatiimi puolestaan on kaikessa osallisena. Lue lisää https://apetit.fi/vastuullisuus/viljelytys-ja-koetoiminta/  

Blogi: Unohtunut ananaspurkki

Jääkaapit, pakastimet ja kuivakaapit ovat keittiön mustia aukkoja, joihin elintarvikkeilla on tapana piiloutua, hautautua ja mystisesti kadota. Ne pitävät sisällään elintarvikkeita, jotka ilmestyvät piiloistaan usein vasta pakastimen sulatuksen tai kuivakaappien siivouksen yhteydessä. Voitko rehellisesti sanoa tietäväsi tarkalleen, mitä keittiön kaappisi sisältävät? En minä ainakaan. Useat kuivatuotteet, kuten jauhot, säilykkeet ja valmiskastikkeet, säilyvät pitkään – kuukausia, jopa vuosia – syömäkelpoisina, joten niiden käyttämisellä ei ole useinkaan kiire. Tämän vuoksi niihin myös kiinnitetään vähemmän huomiota kuin herkästi pilaantuviin tuoretuotteisiin. Sama pätee myös juuresten, kuten perunoiden kohdalla, sillä niiden tiedetään säilyvän paremmin kuin muiden kasvisten. Rento suhtautuminen pitkäikäisiin tuotteisiin voi johtaa niiden unohtamiseen ja käyttämättä jättämiseen. Kun tuote lopulta todella haluttaisiin käyttää, se onkin jo vanhentunut. Usein todetaan, että elintarvikkeet olisi hyvä säilyttää helposti silmäiltävällä paikalla. Kaikkia tuotteita ja etenkään kylmätuotteita ei kuitenkaan ole mahdollista säilyttää helposti nähtävillä. Tällöin niiden käyttäminen usein unohtuukin, sillä ne ovat ”poissa silmistä, poissa mielestä”, kuten vanha sanonta kertoo. Kuivapakkauksissa tai metallisissa säilykepurkeissa oman haasteensa tuo pakkauksen peittävyys, sillä elintarvikkeen kuntoa on vaikeampi arvioida. Tutkimuksissa on huomattu, että lähes puolet kotitalouksissa syntyvästä ruokahävikistä päätyy poisheitettäväksi sen pilaantumisen tai päiväyksen vanhenemisen takia. Ruoan pilaantumisen ja päiväyksen vanhenemisen voidaan taas nähdä ainakin osin johtuvan ruoan unohtamisesta. Monesti ruokakaapin avatessaan muistaa, että ai niin, täällä oli tätäkin. Unohtaminen on täysin luonnollista ja inhimillistä, minkä vuoksi ruokahävikin syntymistä ei voi aina estää. Sitä voi kuitenkin pyrkiä vähentämään. Kokeile esimerkiksi järjestää tuotteita teemoittain ruokakulttuurien mukaan tai kokoa samalle aterialle sopivat ainekset odottamaan samalle tarjottimelle. Keittiön mustien aukkojen säännöllinen läpikäynti on epäilemättä tarpeellista hävikin vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.

Blogi: Pari ylimääräistä perunaa – varmuuden vuoksi

Ruoan määrän arvioiminen koetaan usein todella haastavaksi, etenkin kun sitä joudutaan arvioimaan toisten, kuten lasten tai puolison puolesta, vieraista puhumattakaan. Monet päivälliskutsujen tai juhlien järjestäjät tietävät, kuinka vaikeaa sopivan määrän arvioiminen on etenkin suuremmalle ihmismäärälle. Ruoan loppuminen koetaan usein epäonnistumisena, minkä vuoksi sitä on taipumusta tarjota reilulla kädellä. Myös arjessa sopivan määrän arvioiminen voi olla hankalaa, sillä perheenjäsenten ruokahaluun vaikuttavat monet eri asiat aina tarjotun ruoan maistuvuudesta siihen, miten hyvin he ovat syöneet päivän aikana. Ruokahalua on kuitenkin vaikea etukäteen ennustaa. Onkin monesti yksinkertaisesti helpompi keittää varmuuden vuoksi pari ylimääräistä perunaa, kuin miettiä mitä tarjota niiden loputtua. Ylimääräisen ruoan ostaminen, valmistaminen tai tarjoaminen ei itsessään ole ongelma. Haasteen muodostaa ylimääräisen ruoan - ja etenkin tähteiden - hyödyntäminen, jos niille ei ole suunniteltu tarkkaa käyttöä. Monet kokevat tähteiden hyödyntämisen hyvin vaikeaksi kunnollisen, koko perheelle tarjottavan aterian valmistamisessa, etenkin jos tähteitä on jäänyt vain pieni määrä. Mitä tehdä kahdesta perunasta tai nyrkillisestä riisiä? Kokonaisen aterian rakentaminen tähteistä vaatii suunnittelua ja luovuutta eikä tähteiden käyttäminen ole välttämättä ensimmäinen asia mielessä arjen kiireiden keskellä. Usein on yksinkertaisesti helpompaa ostaa kokonaan uudet raaka-aineet, kuin soveltaa erinäisistä tähteistä. Muutaman perunan poisheittäminen ei välttämättä tunnukaan niin merkittävältä asialta. Suomessa kotitalouksissa syntyy vuosittain noin 120 - 160 miljoona kiloa ruokahävikkiä, joka vastaa noin 7 800 rekka-autollista ruokaa. Pelkästään perunoiden on arvioitu muodostavan hävikistä jopa 7 prosenttia, mikä tarkoittaa, että kotitalouksissa hävikiksi päätyy yli 500 rekka-autollisen verran perunaa vuodessa. Yksittäiset perunat ovat siis osa isompaa kokonaisuutta. Ehkä tyhjän perunakattilan voisikin nähdä onnistumisena tähteiden ja myös hävikkiä kuskaavien rekka-autojen määrän vähentämisessä.   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin. Tämä blogikirjoitus on osa #hävikkihaaste2018-kokonaisuuttamme.

Blogi: Hengaileva sipuli

Arjessa päädytään usein tilanteeseen, jossa ruokaa on ostettu tai valmistettu liikaa. Sipulista tai esimerkiksi kesäkurpitsasta on tarvittu vain osa illan aterian lisukkeeksi tai keitettyä pastaa on jäänyt syömättä. Tällöin joudutaan pohtimaan, mitä ylimääräiselle ruoalle tulisi tehdä. Toistuvin käytäntö on laittaa ylijääneet ruoantähteet tai raaka-aineet jääkaappiin odottamaan myöhempää käyttöä – eli hengailemaan. Hyväkuntoiselle ruoalle halutaan antaa mahdollisuus tulla käytetyksi, minkä vuoksi sen poisheittämistä viivytellään. Lopulta ruoka heitetään pois vasta sen pilaannuttua syömäkelvottomaksi, jolloin on jo ohitettu mahdollisuus vaikuttaa sen kohtaloon. Tällöin sen pois heittäminen ei myöskään aiheuta niin huonoa omatuntoa. Tutkimuksissa on kuitenkin arvioitu, että jopa 40 prosenttia kotitalouksissa poisheitetystä ruoasta on poisheiton hetkellä yhä syömäkelpoista. Monilla on vaikeuksia tunnistaa, milloin ruoka on mennyt käyttökelvottomaksi. Etenkin päiväysmerkinnät voivat aiheuttaa hämmennystä, ja parasta ennen -ja viimeinen käyttöpäivä -merkintöjen ero ei usein ole tiedossa. Parasta ennen -merkinnällä viitataan tuotteen laatuun, jolloin se on parhaimmillaan ennen kyseistä päiväystä, mutta on usein syömäkelpoinen myös sen jälkeen. Viimeinen käyttöpäivä -merkintä puolestaan tarkoittaa, että tuotetta on turvallista syödä vain tuohon päiväykseen asti. Harva haluaa ottaa terveydellisiä riskejä syömällä mahdollisesti pilaantuneita tuotteita. Usein kuitenkin ruoan syömiseen tai sen syömättä jättämiseen liittyviä päätöksiä tehdään sen perusteella, miltä elintarvike tuntuu, eikä sen todellisen turvallisuuden perusteella. Esimerkiksi parasta ennen -päiväyksen vanheneminen voi vaikuttaa merkittävästi tuotteen tuoreusmielikuvaan. Hengailijat eivät siis välttämättä päädy poisheitettäviksi niiden pilaannuttua syömäkelvottomiksi, vaan muututtuaan ”huonon näköisiksi” tai ”epämiellyttävän tuntuisiksi”. Kehittyneissä maissa, kuten Suomessa, suurin yksittäinen osa elintarvikeketjussa syntyvästä hävikistä muodostuu nimenomaan kotitalouksissa. Elintarvikeketjun loppupäässä ruoan tuottamiseen, jalostukseen ja logistiikkaan on käytetty valtavasti resursseja. Mitä myöhemmässä vaiheessa elintarvikkeet päätyvät poisheitettäväksi, sitä suuremmat niiden aiheuttamat ympäristövaikutukset ja taloudelliset menetykset siis ovat. Tähän peilattuna etenkin syömäkelpoisen ruoan poisheittäminen on erityisen kestämätöntä. Katso siis kahdesti, olisiko pois menossa oleva ruoka vielä hyödynnettävissä esimerkiksi keitossa ja haudutettavissa ruoissa!   Teksti: Roosa Luukkanen Roosa Luukkanen on Kuluttajaekonomian opiskelija Helsingin yliopistosta, joka on opinnoissaan ollut erityisesti kiinnostunut kulutuksen ympäristö- ja hyvinvointivaikutuksista. Hänen pro gradu -tutkielmansa Ruokahävikin synty kotitalouksien arjessa – huolenpitoa, unohtumista ja ennakoimattomuutta valmistui syksyllä 2017. Blogeissa käytetyt esimerkit ovat otteita hänen aineistostaan. Roosa bloggaa Apetitin verkkosivuilla hävikistä vuoden 2018 aikana kuusi kertaa. Kasvisten käytön lisäämisen lisäksi Apetit kannustaa kiinnittämään huomiota kotitalouden ruokahävikkiin.